|
Lähettäjä: kek
Päivämäärä: 21.4.26 20:39:49
"Olen huomannut, että ne jotka vinkuvat, ettei kukaan auta, eivät ilmeisesti noteeraa saamaansa apua. Vastavuoroisuudesta paasaavat muistavat kaiken mitä ikinä ovat tehneet, mutta eivät muiden tekemiä."
Kyllä kai vastavuoroisuudesta paasaavat muistavat sen, mitä ovat itse muiden eteen tehneet, mutta eivät sitten saaneetkaan mitään vastineeksi. Mitä ihmeellistä siinä on?
Eikä nuo lokit osaa itsekään luetella, missä asioissa he ovat minua auttaneet, joten sekin kertoo sen, että ei ole heiltä apua herunut.
Esim. itse majoitin yhtä kaveria luonani toistuvasti, koska tarvitsi majapaikkaa tällä paikkakunnalla. 4 päivästä kahteen viikkoon kerrallaan, yhteensä 7 reissua 2 viikon aikana josita yksi niin, etten ollut edes kotona vaan hän oli viikon luonani yksinään. Mutta kun itse olisin tarvinnut yhden yön majapaikan hänen asuinpaikkakunnallaan, niin vastaus oli "No emmä viitti. Mee hotelliin?".
Tai kun eräs kaveri muutti vuosien aikana toistuvasti ja olin pakkaamassa, siivoamassa, kantamassa tavaraa autoon ja autosta ulos yli 10 eri muutossa, jopa vuokrasin pakun hänen puolestaan ja kulutin koko viikonlopun, kun haimme hänen muuttokuormansa toiselta paikkakunnalta, niin hänpä ei sitten auttanut minua muutossa yhtään, ei pakannut, siivonnut, kantanut kamaa, mitään. Syynä oli "Maksa muuttofirmalle".
Tai kun minä autoin yhtä kaveria korjaamaan polkupyörää. Ostin osat, käytin kolmena päivänä tunteja pyörän korjaamiseen ja osien hankkimiseen sieltä sun täältä, ja monta kertaa autoin häntä vaihtamaan renkaat. Kun olisin halunnut, että hän kerran tulee auttamaan renkaiden vaihdossa yhden kerran, hän sanoi "Emmä viitsi, osaathan sä yksinkin".
Tai kun eräs kaveri oli luvannut tulla kanssani huonekalukauppaan, kun en itse saa kannettua pitkää ja kevyttä pakettia autoon, hän sanoi "Emminä jaksa lähteä. Paljonkohan siellä maksaa kotiinkuljetus?". Soitin sitten hänen miehelleen, joka lähti mielellään. Kun kävin hakemassa tuon miehen, kipitti kaverinikin reippaana autoon. Sanoin, että jaksoit näköjään sittenkin lähteä. Tuo sama kaveri kuitenkin joka kerta, kun menin hänen luokseen kylään, pyysi hakemaan kaupasta tai toiselta puolelta kaupunkia ties mitä, muttei koskaan tuonut minulle yhtään mitään, vaikka oli jo valmiiksi kaupassa eikä tietenkään maksanut minulle mitään hänelle ostamiani asioita.
Yhdelle kaverille piti aina olla lainaamassa autoa tai kuskaamassa ties minne. Ei koskaan maksanut bensoja ja sanoi aina, että tarjoaa kahvit, muttei sitten koskaan käynyt se, että käytäisiin kahvilassa tai tulisin kylään kahville. Kun sitten hän joskus hankki auton ja kuljimme hänen autollaan, hän ilmoitti välittömästi, että minun pitää maksaa bensoista 60 euroa, kun kuitenkin käymme 30 km päässä eli hän kuskaa minua 60 kilometriä. Okei... Vaikka syynä sille, että ylipäätään lähdimme oli se, että kaveri tarvitsi minua mukaansa kun ei pärjännyt yksin.
Kummasti nuo vain jää mieleen, kun on luvattu jotain vastavuoroisesti, muttei sitten tehdäkään mitään. Vaikka minä autan jotakuta 20 kertaa, hän ei auta minua kertaakaan vaan sanoo, että osta se palvelu. No, jatkossa hekin saa sitten ne apunsa ostaa.
Vastavuoroisuus ei siis tarkoita sitä, että pitää auttaa täysin samassa asiassa. Eli jos mä kannan sun sohvaa niin sun pitää tulla kantaan mun sohvaa. Vaan sitä, että autetaan asiassa, jossa toinen tarvitsee apua. Se voi olla vaikka "auta mua kantaan tää hylly autosta hissiin ja kotiin" ja toinen sitten auttaa toista laatimaan jonkun virallisen asiakirjan tai käy viemässä hänen puolestaan roskat, kun hällä on jalka paketissa.
|