Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.4.26 13:36:21

Oletko itse kokenut tällaista, joko vanhempana tai lapsena. Mietin että kukaan ei ole täydellinen, mutta mitä pitää tapahtua että yhteys kokonaan katkeaa. Lapsen on helpompi hylätä vanhempansa, mutta toisinpäin on tosi vaikeaa.

Lähettäjä: N 
Päivämäärä:   19.4.26 13:41:02

Isän oon nähny vissiin 10 vuotta sitten ja äidin vissiin 5 vuotta sitten. Heidän päätös katkasta välit. Ei haittaa yhtään.

Lähettäjä: , 
Päivämäärä:   19.4.26 13:56:32

Oman isän olen nähnyt viimeksi 90-luvun puolivälissä. Vanhempien ero oli hyvin riitaisia käräjiä myöten ja lopulta tapaamiset vain jäivät.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   19.4.26 13:56:59

"Oman isän olen nähnyt viimeksi 90-luvun puolivälissä. Vanhempien ero oli hyvin riitaisia käräjiä myöten ja lopulta tapaamiset vain jäivät."

Sama homma.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.4.26 14:10:27

Jotkut ovat pimeitä päästään. Sairaalloisen itsekkyyden vaivaamia tai muuten täysin kyvyttömiä asettumaan toisen ihmisen asemaan, kaikesta riidellään ja pyritään saamaan toinen alistumaan omaan tahtoon. Tällaisen ihmisen kanssa on käytännössä mahdoton tulla toimeen ja ovat kykenemättömiä oikeaan ihmissuhteeseen. Jonkun vanhempia nämäkin ovat kun ei lisääntymiseen ole mitään lupaa tai pääsykoetta. Jonkun lapsiksi tällaiset ihmiset myös syntyvät eikä sille voi mitään. Oman mielenterveyden takia heihin kuitenkin kannattaa katkaista välit. Näin se vaan on.

Lähettäjä: Vanna 
Päivämäärä:   19.4.26 14:18:39

Olen itse katkaissut välit äitiini, koska jokainen yhteys ja tapaaminen aiheuttaa minulle vain itkua ja surua. Äitini on loukannut sanoillaan (ja lapsena myös fyysisestikin saanut osani) minua niin monin tavoin, ja erityisen kivuliaasti viimeisellä tapaamisellamme, että totesin etten enää koskaan aio asettaa itseäni vapaaehtoisesti solvattavaksi ja haukuttavaksi niin. Suojelen itseäni.
Äitini ei ole koskaan ollut sellainen lämmin, äidillinen, turvallinen tai rakastava. Vahvasti myös uskon, että hän on jollain kirjolla. Olen aina ollut äidilleni vääränlainen ja huono lapsi, kaikin tavoin, alkaen ihan ulkonäöstä, luonteesta, uravalinnoista, miehestäni jne. Ja olen aina saanut myös hyvin selkeästi kuulla sen. Olen yrittänyt parhaani, mutta mikään ei vaan koskaan riitä hänelle.
Ja ihan myös oman terveyteni takia minulle kaikista parasta on pysyä äidistä kokonaan erossa. Yksi iso välejämme hiertävä asia oli se, kuinka hän nuorena yritti estää minulta syömishäiriöhoidot, vaikka olin anoreksian takia hengenvaarallisessa kunnossa. Vain sen takia, että äiti pelkäsi että mitä jos hänen lapsestaan tuleekin lihava, jos hoidoissa opetetaan syömään enemmän (äidin silmissä normaalipainoinen=lihava), sehän olisi kamalan noloa hänelle. Ja kun sitten pääsin fyysisesti suht hyväään kuntoon painoni kanssa, niin sehän on ollut täydellinen syy äidilleni mollata ja ilkkua kehoani aina kun näimme. Ja tuo kehoni ilkkuminen on ollut minulle henkilökohtaisesti sairaustaustani takia sitä ihan kaikista kivuliainta kaikista haukuista. En halua antaa enää äidin ruokkia syömishäiriötäni, vaan haluan rauhan taistella itseni niin fyysisesti kuin henkisesti aivan terveeksi, jotta voisin saada oman lapsen. Ja jos se onni kohdalle osuu, niin en todellakaan anna äitini myrkyttää minun lastani.
Tulipas katkeran kuuloinen kirjoitus, mutta siinäpä ne syyt tiivistettynä. Autan äitiäni kyllä edelleen aina tarvittaessa esim taloudellisesti puhtaasti tyttären velvollisuudesta, mutta mitään välejä meillä ei ole. Enkä usko että tulee. Tietyllä tavalla suren sitä, koska oikeasti yritin niitä todella pitkään ja sitkeästi kaikesta huolimatta rakentaa. Mutta ketään ei voi pakottaa rakastamaan itseään, ei edes omaa äitiä.
(sanottakoon vielä, että isääni välit olivat erittäin läheiset ja lämpimät, mutta hän on ollut jo pitkään pilvien päällä)

Lähettäjä: niin 
Päivämäärä:   19.4.26 14:32:30

Täälläkin kirjoittaa moni, joiden olisi pitänyt katkaista välit jo ajat sitten.

Lähettäjä: Hmmm..... 
Päivämäärä:   19.4.26 14:41:07

"aina tarvittaessa esim taloudellisesti puhtaasti tyttären velvollisuudesta, mutta mitään välejä meillä ei ole. Enkä usko että tulee."

No älä nyt jauha sontaa, onhan teillä välit jos kerran olette puheissa niin paljon, että tiedät taloudellista apua tarvittavan.. ja vielä sitä ANNAT ! käyttää siis hyväkseen sinua edelleen ja olette tekemisissä. Väleissa olemattomuus: ei olla tekemisissä, ei edes puhelimella tai viestein ja tapaamisesta nyt puhumattakaan. Viileät välit tai asialliset välit tai huonot välit niin soitellaan, viestitellään tai tavataan edes joskus.

Lähettäjä: Hmmm..... 
Päivämäärä:   19.4.26 14:44:43

Enkä ole itse väleissä vanhempieni kanssa eli en ole heidän kanssaan tekemisissä: ei soitella, viestitellä tai varsinkaan tavata. Lähipiirissä on useampia vastaavia tapauksia, viimeistään siellä neljänkympin jälkeen moni on alkanut elämäänsä ja ihmissuhteitaan pohtimaan ja päätynyt katkaisemaan välit myrkyllisiin läheisiin. Pari tuttua keikkuu vielä siinä rajalla minkälaiset ne välit ovat, sanalla sanoen toki viileät tai yksi-/pintapuoliset, mutta eivät ole kokonaan välejä katkoneet. Yleensä syynä on joku lapsiin liittyvä juttu, joku kammo äiti onkin ollut ihan ok mummo tai juoppo, traumoja lapseen jättänyt mies onkin ihan ok ukki nyt selvänä tms.

Lähettäjä: Vanna 
Päivämäärä:   19.4.26 14:47:12

Lähettäjä: Hmmm.....
Päivämäärä: 19.4.26 14:41:07

"aina tarvittaessa esim taloudellisesti puhtaasti tyttären velvollisuudesta, mutta mitään välejä meillä ei ole. Enkä usko että tulee."

No älä nyt jauha sontaa, onhan teillä välit jos kerran olette puheissa niin paljon, että tiedät taloudellista apua tarvittavan.. ja vielä sitä ANNAT ! käyttää siis hyväkseen sinua edelleen ja olette tekemisissä. Väleissa olemattomuus: ei olla tekemisissä, ei edes puhelimella tai viestein ja tapaamisesta nyt puhumattakaan. Viileät välit tai asialliset välit tai huonot välit niin soitellaan, viestitellään tai tavataan edes joskus.

Emme ole missään puheväleissä, vaan nämä asiat kulkevat täysin kolmansien osapuolien välityksellä (mm metsäkauppa tms asioita, en avaa enempää tänne, siksi noin epämääräinen muotoilu aiemmassa viestissä). Äidin kanssa me emme viestittele, puhu tai kommunikoi enää yhtään millään tavalla.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.4.26 14:48:49

Lähettäjä: niin
Päivämäärä: 19.4.26 14:32:30

Täälläkin kirjoittaa moni, joiden olisi pitänyt katkaista välit jo ajat sitten.

Sama tuli heti mieleen.

Ei niitä välejä huvikseen katkota, se on varmaa.

https://issendai.com/psychology/estrange

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.4.26 14:52:47

"Lapsen on helpompi hylätä vanhempansa, mutta toisinpäin on tosi vaikeaa."

Lol. Minulle lääkäri sanoi ettei lapsi kyllä helposti katkaise välejään vanhempiinsa ja jos lapsi niin tekee, se on kyllä vanhemman vika.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.4.26 14:58:34

Aikuisen lapsen on jäätävän vaikea hylätä vanhempansa. Ja syy siihen on vanhemmissa.

Vanhemman on melkein mahdoton hylätä lapsensa, teki tuo mitä tahansa.

Lähettäjä: Jep 
Päivämäärä:   19.4.26 16:39:27

No kaikki vika on aina tietenkin vanhemmissa. Jos ei ymmärrä itse mitään.

Lähettäjä: Meh 
Päivämäärä:   19.4.26 16:52:21

Oon aina ollut tosi pärjäävä ja se on kostautunut nyt aikuisena. Veljen lapset on mummolassa hoidossa lähes joka ilta ja viikonloppuisin koko päivän.

Mulle apua ei heru vaikka sitä nykyään osaa jo joskus pyytää. Olin tosi kipeenä 2 viikkoa ja vanhempani eivät voineet auttaa mitenkään koirien kanssa. Ei ottaa hoitoon, tulla lenkittämään eikä hakea niille lisää ruokaa. Asutaan 3km päässä toisistamme. Ihan itse sain kontata kerrostalosta 40c. Kuumeessa pissattamaan koirat ja kauppaan.
Tokalle viikolle sain sitten onneksi jo kavereista apua. Koirat on hyvin koulutettuja ja vanhempani koiraihmisiä, mutta tähän liittyy joku katkeruus siitä että itse olen koirat ottanut niin itse ne on hoidettava. Tän sairasteluni jälkeen ei oo kiinnostanut pitää yhteyttä. Olin oikeesti tosi huonona ja vanhemmiltani en juuri koskaan pyydä mitään. Itselleni ystävien ja perheen auttaminen on ihan normaali juttu. Osallistun pihatalkoisiin, otan sisarusten lapsia yökylään, heitän äidin bussille kun on reissuun lähdössä jne..

Lähettäjä: 1234 
Päivämäärä:   19.4.26 17:40:55

No koirat nyt on VÄHÄN eri asia kuin lapsenlapset! En mäkään ikinä ottais mitään koiria hoitoon vaikka lapsenlapset on AINA tervetulleita.Kyllä sulla taitaa olla asioden tärkeysjärjestys vähän vinossa! Että koiriakin pitäis vielä hoitaa...

Lähettäjä: No 
Päivämäärä:   19.4.26 18:00:18

Mitä nyt ihmettä, todellakin koirat hoidetaan jos lapsi on sairas.

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   19.4.26 18:04:26

Minun täytynee viilentää välejä vanhempiini. Syynä on se, että toimivat lapseni kanssa ei-toivotulla tavalla, eli antavat lapsen tavata ihmisiä, jotka voivat olla lapselle haitallisia. Mikään järkipuhe ei auta. Olen nyt kyläillyt lapsen kanssa siellä yhdessä, mutta vähintään namipusseja on siellä odottamassa näiltä sukulaisilta.

Lähettäjä: Lilli 
Päivämäärä:   19.4.26 19:13:05

Ei siinä sinänsä ole mitään ihmeellistä. Joskus vanhemmat saattavat olla kasvatettu vähän niin ja näin. Kotikasvatus on siis saattanut olla sellaista, ettei ihmisestä kehity kovin empaattista, monella tavalla kykenevää ajattelevaa. Monilla saattaa olla mielenterveyden häiriöitä, mitkä estävät asioita. Vanhempien riitely saattaa viedä toista vanhempaa kauemmas lapsesta.

Omat vanhemmat jotenkin riitelivät sekä haukkuivat toisiaan eron jälkeen koko nuoruuteni. Isä ajautui kauemmas. Jostain syystä isää ei kiinnostanut nähdä meitä kuin sen pakollisen ajan, jolloin silläkin ajalla oltiin tosi etäisiä. Aikaisemmalla iällä olin jo tottunut siihen että isä ei ilmeisesti edes halua olla seurassani. Olin kuitenkin silloin lapsi kun tämä välittäminen olisi pitänyt osoittaa. Meni aina useita vuosia kun sain yhden viestin syntymäpäivänä, ei mitään muuta. Väsyin ja olin niin surullinen asiasta että katkaisin välit. Minulle siis on selvää että oma isäni ei jostain syystä ollut kiinnostunut minun seurastani. Voin kertoa että tämä on kauhea trauma tytölle.

Lähettäjä: Milli 
Päivämäärä:   19.4.26 19:53:02

Olen katkaissut välit lapseeni. Hänellä on sivupersoonahäiriö ja siksi erittäin raskas ihminen - ikinä et tiedä kenen kanssa puhut. Osa persoonista on väkivaltaisia ja "raivohulluja", osa taaperon tasolla.

Lisäksi hänellä on maniavaiheita, jolloin hän tuhlaa satasia minuuteissa kaikkeen höpönlöpöön ja sitten kerjää minulta tai isältään rahaa kun ei ole ruokaa.

Lähettäjä: Lumossa 
Päivämäärä:   19.4.26 19:55:23

Milli, mielenkiinnosta - ihanko oikeesti nykypäivän psykiatria ei saa tuollaista sairautta kuriin?

Lähettäjä: Milli 
Päivämäärä:   19.4.26 20:00:35

Lumossa: tämä on ymmärtääkseni kaikista dissosiaatiohäiriöistä se monimutkaisin ja vaikein. Persoonat ovat ainakin toistaiseksi tietämättömiä toisistaan.

Hoitokeinona on lähinnä oireiden lievitys ja erilaiset terapiat, joilla pyritään luomaan toimintamalleja selviytymiseen elämässä ja ihmissuhteissa.

Ollaan oltu ihan suljetullakin nyt keväällä, tahdonvastaisessa hoidossa, lepositeissä jne.

Itse häiriöön ei ole (vielä) täsmälääkitystä. Muita oireita (masennus, ahdistus jne.) voidaan hoitaa lääkkein.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.4.26 21:10:09

Kaikki äidit eivät ole äidillisiä.
Joskus äiti on lapsen ensimmäinen pahoinpitelijä.

Oma äitini hakkasi ja löi, kiskoi hiukset päästä.
TÄLLAINEN HUUTO OLI ARKIPÄIVÄÄ KAIKESSA.

Jos ei heti oppinut (yhä muistan miten hirveää oli ekaluokalla kun aapisläksyjä tehtiin kotona), sai sitä loputonta HUUTOA, väkivallalla uhkaamista sekä lopulta lyönnit.

Äitini on henkisesti kuin murrosikäinen lapsi. Samanlainen olematon pinna, loputon epäkypsyys ja lapsenomaisuus. Hänen murskattuaan minut, ajauduin (kuten sisarenikin) väkivaltaiseen parisuhteeseen koska väkivalta oli tuttu juttu eikä ennenkuulumaton asia.

Kauan jaksoin olla väleissä, viedä äitienpäiväkukat ja auttaa ongelmissaan koska selittelin käytöstään hänen omalla kasvatuksellaan. Mutta viimeinen tippa oli kun hän alkoi suosia veljeäni niin räikeästi.

Jos aikuisella ja lapsella ei ole suhdetta, olen sitä mieltä että aikuisen pitäisi lähes aina katsoa peiliin.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.4.26 21:51:43

Lapseni sairastui vakavasti. Olisimme tarvinneet apua muiden lasten hoitamisessa, mutta apua ei tullut. Yksikin kerta, kun lapsemme haettiin ambulanssilla sairaalaan ja puolisoni kysyi äitiäni hoitamaan, että hän pääsisi myös lapsemme luokse, niin hän ei voinut, kun oli sopinut menevänsä ravintolaan syömään. Kun kysyimme apua lääkärikontrolliin, niin hän sanoi "no katotaan, mutta kyllä se jotenkin hoituu". Sitten hän sopi muuta menoa pari päivää ennen tätä kontrollia. Mieheni jäi sitten kotiin, kun ei niin lyhyellä varoitusajalla hoitunut ketään lapsia hoitamaan (tosi huonot tukiverkot muutenkin).

Omassa lapsuudessa, kun jouduin sairaalaan, niin hän ei tullut katsomaan. Olin siellä yksin. Lisäksi, kun minulla epäiltiin nuorena (asuin kotona) vakavaa sairautta, niin äitini ei tullut tueksi tutkimuksiin. Siskoni kanssa kyllä kävi sairaalassa joka kerta. Lisäksi suosi häntä kaikessa. Minusta puhui ivalliseen sävyyn muiden kuullen.

Esimerkkejä olisi paljon lisääkin. Olen todennut, että asiat järjestyvät paremmin, kun en edes toivo, että hän auttaisi. Nyt ollaan pari vuotta oltu niin, että en ole ollut häneen missään yhteydessä. Viimeisin viesti, minkä hän lähetti on kohta vuosi sitten, mutta en vastannut.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   19.4.26 22:41:17

Biologinen lisääntyminen tai sukulaisuus ei ole mikään todistuskappale hommaan soveltuvuudesta eikä luonnevian tai *****ttuaisuuden tai vakavan mt-ongelman tai päihdeongelmien tai kaikinpuolisen perheväkivaltaisuuden (eri tavoin) puutteesta.

Lähettäjä: mitää 
Päivämäärä:   19.4.26 22:58:20

"Lähettäjä: .
Päivämäärä: 19.4.26 13:36:21

Oletko itse kokenut tällaista, joko vanhempana tai lapsena. Mietin että kukaan ei ole täydellinen, mutta mitä pitää tapahtua että yhteys kokonaan katkeaa. Lapsen on helpompi hylätä vanhempansa, mutta toisinpäin on tosi vaikeaa."

Minä en tule koskaan hylkäämään lapsiani. He ovat osa minua ja siksi yritän olla heille hyvä,

Lähettäjä: huh 
Päivämäärä:   19.4.26 23:53:44

"Vanhempien ero oli hyvin riitaisia käräjiä myöten"

Mä olen aina suuresti ihmetellyt tällaisia, ja myöskin sitä että käräjöidään jostain yhdistysasioista tai riidellään perinnöistä jotka eivät edes ole kovin suuria tjsp.

Itsellä nimittäin tulisi kaikesta mahdollisesta harmista ja vtutuksestakin huolimatta jo kauan ennen tätä se piste jossa en yksinkertaisesti jaksaisi, vaan toteaisin vaan että "antaa pskan olla" ja vaan erottautuisin koko hommasta totaalisesti. Ihmettelen ihmisiä, joilla riittää niin paljon aikaa ja energiaa tuollaiseen negaan, tai jotka vilpittömästi luulevat että se on hyvää ja järkevää elämän käyttöä.

Lähettäjä: Silja 
Päivämäärä:   20.4.26 07:08:01

Olen varmuudella nähnyt isäni viimeksi 90-luvun loppupuolella ja silloin kiitin onneani ettei tunnistanut minua. Näin ehkä kerran hänet kaupassa tämän jälkeen, mutta en ole ihan varma tunnistinko oikein ja luikin aika nopeasti ison kaupan toiseen päähän.

Asuin isäni kanssa 12 vuotta ja sitten vanhempani erosivat. Isä oli aika väkivaltainen. Saattoi ilman mitään ennakkovaroitusta repiä meitä lapsia hiuksista pitkin seiniä ja lattioita tai heittää ruokaa täynnä olevan lautasen päin naamaa ymv. äitini naaman hakkasi hyvin usein aivan turvoksiin ja mustelmille, varmaan muutakin mutta tuo on jäänyt mieleen. Iltaisin kertoi hyvin yksityiskohtaisesti miten aikoo tapaa yöllä meidät lapset ja äitimme kun nukumme. Kaksi kertaa tiettävästi koitti toteuttaa suunnitelmansa, mutta ei onnistunut.

Kun vanhempamme erosivat en uskaltanut enkä halunnut nähdä isääni ja olin sen ikäinen, että sain itse päättää. Nuoremmat sisarukseni tapasivat häntä pari kertaa, mutta eivät kai hekään enää näiden muutaman kerran jälkeen. Puhelinnumeroni ja osoitteeni ovat edelleen salaiset, lähestymiskielto on kai päättynyt jo monia vuosia sitten, mutta ajoittain minulle tulee edelleen mieleen, että mitä jos isäni koittaa etsiä minut ja löytää. Ei ole edelleenkään mielenkiintoa tavata ja katsoa onko muuttunut.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   20.4.26 09:01:18

No, meillä herra perheväkivaltainen halusi tapella kaikesta koska tuli itse erikseen silloin viimein oikeudessa tuomituksi ruumiinvamman tuottamisesta. Minun elatusmaksunikin vei hoviin asti. Hävisi. (Olin lukioiässä).

Lähettäjä: -*- 
Päivämäärä:   20.4.26 09:07:08

Alkoholisti, kuten koko sen puolen suku. Ei liene yllättävää, etten pidä mitään yhteyttä.

Lähettäjä: Mieie 
Päivämäärä:   20.4.26 13:30:27

Äidin näin isän hautajaisissa muutama vuosi sitten. Edellinen kerta oli sairaalassa ollessani 14 v. Silloinkin olin tämän kieltänyt, mutta yksi hoitaja uskoi nyyhkytarinaan. Onneksi pääsin turvaan. Äiti kun meinasi hyökätä päälle. Sen jälkeen ei kukaan enää yrittänyt ja asuin suht onnellisesti perhekodissa.

Ikinä en halua välejä. Hän on minulle vain paha ihminen, joka sattui synnyttämään minut ja sai 14 vuotta aiheuttaa traumoja. Vasta ystävän äidin avulla uskalsin hakea apua.