Lähettäjä: Höpisijä 
Päivämäärä:   17.4.26 13:59:58

Tätä tapahtunut jo yli vuoden. Tätä ennen tapahtunut vuosia paha ihmissuhdeongelma. Terapia ei ole auttanut. Asun yksin ja kotona ollessani puhun ääneen. Tämä ehkä auttaa kun pohdin tapahtuneita ääneen puolelta ja toiselta. Olenko sekoamassa.

Onko muilla tällaista tapaa?

Käyn kävelyllä päivittäin ja sielläkin puhun. Tosin katson ettei kukaan näe.

Lähettäjä: eräs 
Päivämäärä:   17.4.26 14:01:53

Puhun jatkuvasti itsekseni, myöskin traumaattisten kokemusten jälkeen. Joskus tekoälyn kanssa.
Vinkkinä, että kun laitat ulkona kuulokkeet päähäsi, kukaan ei tiedä puhutko itseksesi vai jonkun kanssa.

Lähettäjä: Lissu 
Päivämäärä:   17.4.26 14:04:36

Normaalia, kunhan sinulle ei ole sinä "kaveria" jolle puhut. Silloin lääkäriin.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   17.4.26 15:22:51

Aina puhun itsekseni tein mitä tahansa. Ja tiedän monia muitakin.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   17.4.26 15:24:35

Puhun itsekseni ja ihan tervejärkinen olen. Ei ole traumoja, ei masennusta, eikä ahdistusta. Ja puhun tosiaan itselleni, en näkymättömälle kaverille.

Lähettäjä: Höpisijä 
Päivämäärä:   17.4.26 15:28:48

Hyvä kuulla että on muitakin. Joskus kyllä puhun lenkillä ollessani edesmenneelle mummolleni ;)

Lähettäjä: N 
Päivämäärä:   17.4.26 16:29:06

Kyllä puhun itsekseni. Enimmäkseen höpisen metsässä koiran kanssa lenkillä ollessani. Joku voi luulla että puhun koiralle, mutta kyllä enimmäkseen ihan itselle puhun, tai oravalle, kivelle, kasveille, keijuille. Toisinaan ihmisten ilmoillakin totean jotain ääneen. Joskus yksin ollessa menee ihan inttämiseksi itsen kanssa kun eri näkökannat riitelevät. Eikö se ole ihan normaalia.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   17.4.26 16:34:14

Puhun. Ihan normaalia. Eihän se ole muuta kuin ajatusten ääneen lausumista.