Lähettäjä: Suru 
Päivämäärä:   6.4.26 07:40:18

Lähes 5 vuotta sitten menetin rakkaan hevoseni ja siitä lähtien olen toivonut näkeväni siitä unta. Nyt olen nähnyt kahtena peräkkäisenä yönä unta menneestä hevosestani ja viimeöinen oli niin todellista, että ole tämän aamun itkenyt salaa.
En viitsi perheelleni edes kertoa.
Onhan se typerää, että yli 40v itkee jo aikaa sitten kuolleen hevosensa perään.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   6.4.26 08:16:52

Toivottavasti sait lohtuakin unista.

Menetin oman tärkeän hevoseni 9kk sitten. Pari kuukautta sitten näin unta hevosesta ja silloin heräsin siihen, että itkin. Mutta se oli silti lohdullinen uni.

Yhä itku tulee aika ajoin, kun jokin muistuttaa hevosesta enkä esimerkiksi vielä pysty katsomaan juurikaan kuvia hevosesta.

Sinulla menetyksestä on kulunut pidempi aika, mutta se ei silti vähennä surun merkitystä. Anna surun tulla silloin, kun tulee.

Ymmärrän todella hyvin tunteen siitä, ettei kehtaa muille näyttää, että edelleen suree, "olihan kyseessä vaan eläin". Mutta itse ainakin luotin hevoseeni, vietin sen kanssa enemmän aikaa ja jaoin asioita enemmän kuin monen ihmisen kanssa.

En siis osaa sanoa muuta kuin että ymmärrän sinua.

Lähettäjä: Joo... 
Päivämäärä:   6.4.26 08:29:22

Kohta 9 vuotta hevosista luopumisesta ja vieläkin joskus näen unta, että oon unohtanut hoitaa hevoset.

Lähettäjä: Sunika 
Päivämäärä:   6.4.26 09:05:32

Minä itken joskus kolmekymmentä vuotta sitten kuolleitakin. Joistakin eläimistä en voi puhua ilman, että itken. Eikä hävetä.

Lähettäjä: Hupi 
Päivämäärä:   6.4.26 09:09:38

Minulla oli monen vuoden tauko hevostelusta ja viimeisen puolen vuoden aikana aloin ajatella enemmän, että pitäisikö aloittaa taas. Aloin nähdä usein unta vanhasta hoitohevosestani, ja unissa se oli aina jotenkin vähän saavuttamaton: ei ihan antanut koskea, päästi lähelle mutta oli kuin ei olisi tuntenut tai tajusin yhtäkkiä unohtaneeni tallilla käymisen, ja kun pääsin sinne takaisin niin hoitohevoseni katsoi minua muiden hevosten takaa eikä tullut luo. Aloitin harrastuksen uudestaan ja unet loppuivat, joten kai hevonen sitten oli tullut rajan tuolta puolen tökkimään minua, että oletko unohtanut meikäläiset? :P Arvostan vaivannäköä, kun tiedän miten hyvin se kaveri viihtyy ikuisilla rehevillä laitumilla, missä kukaan ei rajoita syömistä...

Ei ole typerää itkeä hevosen perään. Ne jotka eivät ole hevosrakkautta kokeneet, eivät ehkä vaan ymmärrä, mutta ei se siitä typerää tee.