|
Lähettäjä: Yksi lapsi riitti?
Päivämäärä: 24.3.26 18:40:39
Olen aika nuoresta asti halunnut äidiksi ja pitänyt ennen lasta itsestään selvänä asiana, että haluan useamman lapsen. Ensinnäkin lapsettomuushoidot olivat psyykkisesti todella raskasta aikaa minulle. Melkein tuli ero 10 vuotta kestäneestä parisuhteesta ja muistan tuosta ajasta vain sen, että huutoitkin usein työmatkoilla kun paha olo vain ryöpsähti päälle ja koitin siistiä itseni ennen töihin menoa loppumatkasta. Lopulta useamman vuoden jälkeen tulin raskaaksi reilu kolmekymppisenä. Nuo lapsettomuushoidot olivat niin raskas kokemus ettei toisesta lapsesta edes puhuttu. Nyt lapsi on 11 vuotias ja olen jo monta vuotta pohtinut, että miten kukaan voi ehtiä huolehtia useamman lapsen lapsen asioista, kun minulla ei meinaa riittää aika edes tämän yhden kanssa. Jatkuvasti on huono omatunto siitä panostanko riittävästi lapsen asioihin. Toki lapsella on aika vahvoja autistisia piirteitä ja adhd. Ei esim vielä suoriudu läksyistä omatoimisesti, hänet on saatettava aamuisin lähikoulun pihalle (joka on päinvastaisessa suunnassa kotoa mitä oma työpaikkani), että ehtii koulubussiin. Muuten jumittuu matkalle ja myöhöstyy bussista. Ei vielä osaa pestä hampaita tai hiuksiaan omatoimisesti vaan se on harjoittelusta huolimatta sitä, että pureskelee hammasharjaa tai suihkussa kastuu vain etuhiukset vaikka olisi kerrattu etukäteen hyvin yksityiskohtaisesti miten hiukset pestään. Lapsi pärjää lyhyitä aikoja koulun jälkeen yksin, mutta usein siitä seuraa joku katastrofi minkä siivoukseen ja selvittelyyn menee aikaa.
Tiedostan varsin hyvin, että kaikki lapset eivät tarvitse näin paljoa tukea ja apua arkeen. Silti usein soimaan itseäni, että miten en saa edes yhden lapsen asioita hoidettua hyvin, kun muut hoitavat vaikkapa neljänkin lapsen asiat ja ehtivät siihen päälle vielä harrastaakin. Minulla on jatkuvasti huono omatunto milloin mistäkin asiasta esim lapsen läksyt on tehty melko suttaisella käsialalla, kun en ole jaksanut alkaa taistelemaan siitä tehdäänkö ne uudestaan siistimmin. Jonain aamuina ajattelen, että lapsen hiukset voisivat olla puhtaammat, mutta en ole muistanut aloittaa edellisenä päivänä lapsen valmistelua hiusten pesuun heti töiden jälkeen ja lapsi tarvitsee pitkän ajan valmistautuakseen henkisesti asiaan, muuten ei onnistu. Välillä on sateinen keli ja huomaan aamulla kumppareiden olevan jo vähän pienet, mutta kauppaan ei ehdi kuin vasta töiden jälkeen.
Huomaan nykyään ajattelevani usein, että onneksi ei ole kuin yksi lapsi. Aikani ja energiani ei riittäisi mitenkään huolehtimaan useamman lapsen asioista. Heti perään tulee ajatus siitä, että aikaisemmin minulle oli itsestään selvyys, että haluan monta lasta. Tunnen itseni tämän seurauksena vielä huonommaksi vanhemmaksi, kun tiedän etten vain osaa elää arkeani ja järjästellä elämääni niin, että olisi edes tämän yhden lapsen asiat aina järjästyksessä ja hoidettuna. Töissäkin on useampi nainen joilla on 4-5 lasta ja heillä näyttää ainakin ulkopuolisen silmin olevan arki kunnossa ja asiat hoituvat.
|