|
Lähettäjä: Roosa
Päivämäärä: 23.3.26 20:05:48
Onko kenelläkään tästä aiheesta kokemusta?
Olemme seurustelleet mieheni kanssa n. 3-4 vuotta ja näin näitä merkkejä jo alussa. Pohdin, olisiko silloin jo pitänyt erota, kuin näitä merkkejä alkoi näkymään.. Tätä ennen olemme olleet kavereita noin 4 vuotta, eli tunnemme toisemme jo entuudestaan, mutta kaverina en vielä huomannut, että ihminen ei osaa käsitellä asioita, ottaa palautetta vastaan tai reflektoida omaa käytöstään.
Asumme nykyään yhdessä. Ongelma on siis mykkäkoulu. Eli hankalista asioista ei voida puhua, kun mies hiljenee ja toisinaan lähtee myös pelipaikalta pois. Viettää hiljaa 2-3 päivää, ihan sama mistä asia olisi aikanaan lähtenyt liikenteeseen, pikkuhiljaa tulee sieltä kolostaan muutamien päivien päästä kuin mitään ei olisi tapahtunut.. Eli vaikka ei haluaisi heti puhua aiheesta tai pitäisi saada miettiä asioita, niin pikkuhiljaa, kun homma normalisoituu, niin näihin ei tosiaan enää palata, vaan hän esittää, kun mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Minä olen se, joka joutuu ottamaan asiat sitten aina puheeksi ja "pakottamaan", että tämä käydään läpi. Ja aina hän sitten jotenkin vaikeasti "niin sinä halusit puhua jostain", ja lopulta se menee siihen, että minä puhun ja hän on hiljaa.
Miten tämänkaltainen suhde voi syventyä niin, että ei tuntuisi vaan "kulissiliitolta", koska siltä se alkaa pikkuhiljaa valitettavasti tuntumaan. Eli minulla on olo, että asumme saman katon alla, mutta emme tunne toisiamme, koska minulla ei ole hajuakaan mitä hänen päässään liikkuu, koska hän ei ikinä avaudu mistään. Lisäksi hän ei tiedä mitä minun päässä liikkuu, koska olen huomannut, etten halua enää hänelle jakaa asioita, koska siitä ei tule mitään. Tunnen oloni yksinäiseksi, koska sitten pohdin ja pallottelen näitä asioita yksin päässäni. Mikä parisuhde tämänkaltainen on? Olen melko syvällinen ihminen ja tiedän, että pystyisin parempaan. Olen lapsuudessa nähnyt paljon kaikenlaista ja minua ei pienet asiat horjuta, jolloin pystyn myös avoimesti kommunikoimaan monestakin asiasta.
Olen aika rento luonteeltani, eli en missään nimessä koe olevani nalkuttava muija. Eli en koe, että minua pitäisi mitenkään pelätä, tai että huutaisin miehelleni tms. En juurikaan suutu, edes silloin kun pitäisi ja yritän aina keskustella asioista rakentavasti ns. "hyvällä". Silti aina on sama lopputulos = hiljetyminen. Miten suhde voi syventyä, jos niistä haastavista ja aroistakin asioista ei voisi puhua? Jos ei oppisi tuntemaan myös toisen niitä "luurankoja siellä kaapissa"? Suhde tuntuu pinnalliselta kun voidaan puhua viikon kauppaostoksista ja säästä, mutta jos homma menee vakavammaksi, niin mies hiljenee. Me emme ole koskaan esimerkiksi riidelleet, kun mies katoaa paikalta ennen.
Miehessä on myös monella tavalla hyviä asioita, jonka vuoksi tässä vielä olen. Eli perusluonteeltaan on luotettava ja kiltti, mutta tämä puhuminen ja yhteys tökkii ja pahasti. Myös tämä asioista vaikeneminen synnyttää isompaa kuilua meidän välille ja vaikuttaa esim. siihen, kuinka haluttavana pidän ihmistä. Lisäksi ne kaikki käymättömät keskustelut jäävät tuonne takaraivoon, eli vaikka niistä ei keskustella, en koskaan unohda niitä.
Alkuun olin mykkäkoulusta tosi ahdistunut, mutta nykyään tilanteen tullessa ahdistus on muuttunut enemmän vihaan tai välinpitämättömyyteen.
En tiedä mitä haen tällä aloituksella.. Vertaistukea, ajatuksia? Lähteminen on silti hankalaa, mutta myös mietin, tulenko itse sekoamaan tähän eli pystynkö näkemään tässä kuitenkaan loppuelämääni.. Ikää on 33v, lapsia jne. ei kuvioissa, mutta en välttämättä haluakaan, jos kommunikaatio on tällä tasolla.
|