Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Mistä tietää että on henkisen väkivallan uhri

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   21.3.26 08:47:30

Tai manipuloinnin tai mitä näitä nyt on?

En ole hetkeen ollut suhteessani hirveän onnellinen. Enimmäkseen siksi että mies ei tunnu arvostavan minua. Halusin kuitenkin vielä jatkaa hänen kanssaan, joten aloin puhua asiasta. Että miltä minusta tuntuu kun saan jatkuvasti tyhjiä lupauksia ja mitkään teotkaan ei puhu sen puolesta että välittäisi minusta. Kun on luvannut hoitaa asioita mutta mitään ei tapahdu, ei riitä enää että sanoo rakastavansa kun muukin puhe on lähinnä sananhelinää.

Viime yönä saatiin hirveä riita tuosta aikaan. Mies alkaa syyttää minua, kun en ole täydellinen ja äänensävykin oli väärä kun keskellä yötä herätti. Ei tuntunut jotenkin ollenkaan ymmärtävän että mikä minua hiertää siinä kun hän ulkopuolle, esim naapureille on olevansa niin huolellinen ja siisti ettei tule riitaa, mutta sisällä elää kuin mikäkin sika eikä vähät välitä minun mielipiteestäni. Mies siis on täysin kykenevä olemaan siististi ja huolellisesti, ei varmaan vaan kiinnosta nähdä sitä vaivaa minun vuokseni. Lisäksi pitäisi antaa joku kultamitali joka kerta kun pesee vaikka omat vaatteensa.

Eikä mistään saisi sanoa kun en ole itse täydellinen. Esimerkiksi hänen ei tarvitse käyttää pyykkikoria koskaan ikinä, vaatteet saa olla likaiset ja puhtaat sekaisin lattioilla röykkiöittäin vuosia koska minä unohdin kerran autotallin oven auki enkä pyytänyt heti anteeksi vaan sanoin että luulin hänen vielä menevän sinne. Kaikki ongelmat kääntyy minun syykseni.

Yöllä olin aivan varma että muutan pois. Etten edes sano mitään kun puhumiseni on muutenkin liikaa. Kuitenkin nyt on ihan tyhjä ja luovuttanut olo. En tiedä mitä oikein edes tapahtui, mutta jotenkin en olekkaan enää lähdössä? Mistä tietää että on jonkun manipuloinnin alla niin kovasti jos sitä ei itse huomaa? Etenkin kun tiedostan omatkin virheeni, ja mies ainakin syyttää minua kaikesta. En ajattele että kaikki johtuisi minusta, mutta entä jos alitajuntaisesti kuitenkin?

  Re: Mistä tietää että on henkisen väkivallan uhri

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   21.3.26 08:49:16

Siis mies ei selvästi välitä sinusta ja käyttäytyy kuin kiukutteleva pikkulapsi, joka ei siivoa omia jälkiään vaan odottaa sinun tekevän kotona kaiken - ja sinä mietit, että pitäisikö erota??

  Re: Mistä tietää että on henkisen väkivallan uhri

Lähettäjä: Hmm 
Päivämäärä:   21.3.26 08:54:37

Minusta sinä nyt turhaan yrität saada tälle tilanteelle jonkin mediaseksikkään nimen, kuten henkinen väkivalta tai manipulointi. Mies on sottainen eläjä ja huono pitämään lupauksiaan ja riitelette paljon. Ihan noin voit kuvailla suhteenne tilaa. Henkinen väkivalta on aika paljon muutakin kuin sitä, että pariskunta riitelee siitä, kuka teki tai ei tehnyt jotain kotityötä.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.