|
Lähettäjä: Pelokas
Päivämäärä: 20.3.26 11:18:55
Seinäni taakse muutti viime vuonna mieshenkilö, joka on aiheuttanut häppeninkiä pitkin vuotta. Poliisit ovat olleet pakkalla usein, toisella kerralla käskyttivät mm. "pudottamaan puukon". Näissä tilanteissa naapurin luona on aina ollut joku, jonka kanssa hänellä sitten on mennyt ranttaliksi, huutamiseksi, riitelyksi. Rappukäytävässä oli joku kerta jotain kyynelkaasua tai pippurisumutetta tms., josta sai oireita useampikin naapuri minun lisäkseni. Palokunta tuuletti rapun, mutta kyllä siellä yskitti pidemmän aikaa. Useamman kerran kuussa kuuluu huutoa, kolinaa, random imurointia keskellä yötä tai kovaa musiikkia. Joskus joku soittaa poliisit, joskus olen itse soittanut. Kerran herra makasi rappukäytävässä tuskaisen oloisena, mutta joku ilmeisesti kylässä ollut nainen oli hänen kanssaan, niin en puuttunut asiaan.
Nyt jostain syystä kerroksemme tuuletusparvekkeen ovi on jätetty yhtenään auki. Sinne on myös ilmestynyt mattoja, jotka ovat olleet siellä jo pari viikkoa. Olen ymmärtänyt, että tämä on taas naapurin tekosia. Tuossa ovessa lukee, ettei sitä saa jättää auki. Olen nyt neljästi jokusen viikon aikana sulkenut sen ja tänään aamulla se oli taas auki. Heräsin seitsemän jälkeen järjettömään karjumiseen ja ovien paukkaamiseen, mikä lie tilanne siellä nyt oli päällä. Ainakin avaimista ja asuntoon tulemisesta huusi.
Tekisi mieli tehdä häiriöilmoituksia näistä, mutta samaan aikaan naapuri vaikuttaa todella arvaamattomalta ja epävakaalta. Kerroksessa ei ole montaa asukasta, etenkään hänen seinänaapurinaan, saati tuuletusparvekkeen puolella. Toki nuo pahimmat metelit kuuluvat varmasti useisiin asuntoihin.
Uskaltaisitteko tilanteessani valittaa häiriöstä? Pelkään, että naapurille käy ilmi kuka on valittanut tai hän arvaa sen ja tekee (tai uhkailee) minulle jotakin. En toki tiedä omistaako hän tuon asunnon, että onko häätö edes mahdollinen (vai miten sellainen omistusasunnoissa kerrostaloissa toimii?).
|