Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Ystävyydessä ei keskusteltavaa

Lähettäjä: Honohono 
Päivämäärä:   18.3.26 16:42:34

Harmittaa kun olen tutustunut muutama vuosi sitten opiskelujen yhteydessä ystävääni. Ystävyydestä kuitenkin jotenkin minua rassaa se että olemme jotenkin hyvin erilaisia eikä päästä jotenkin syvällisiin juttuihin ollenkaan ja minusta tuntuu että usein jutun aiheet meinaa loppua kesken.

Meitä ei yhdistä mikään muu kuin saman alan työ. Molemmilla koira. Koirista ei vaan riitä tarpeeksi keskusteltavaa. Työstä enemmän. Ei harrasteta samoja juttuja.
Ystäväni ei omaa kuin yhden kaverin lisäkseni. Heti opiskelun alussa hän lyöttäytyi seuraani. Hän usein kysyy tapaamaan esimerkiksi kahville ja huomaan ettei minua aina innosta lähteä sillä koen raskaaksi hiljaiset hetket. Hän on kuitenkin sydämellinen ja mukava ihminen, ei mitään pahaa sanottavaa.

Hänen koiransa ei tule toimeen monenkaan koiran kanssa ja hän pelkää etteivät meidän koirat tule toimeen keskenään. Myös muita pelkoja hänellä liittyy normaaliin elämään joita en halua tässä kertoa ettei kukaan tunnista. Vaikeuttaa kuitenkin sitä mitä voisimme yhdessä tehdä.

Olemme keski-ikäisiä.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.