Lähettäjä: Masentaa 
Päivämäärä:   16.3.26 14:05:46

Olen ollut työelämässä yli 20 v putkeen. Terveyden pettäessä jouduin opiskelemaan uuden ammatin. Valmistumisen jälkeen sain potkut vakityöstäni, koska terveys ei enää kestä sitä työtä. Sain määräaikaisen työn, mistä tykkään kovasti, mutta valitettavasti olen ollut vain sijaistamassa eikä minulle ole tarvetta jatkossa eli määrä-aikainen työsopimus päättyy. Olen jo pitkään katsellut ja hakenut töitä, mutta en pääse edes haastatteluun. Työkokemusta alalta on liian vähän (vain tämä määrä-aikaisuus). Muutto työn perässä ei ole mahdollista.

Ei tässä avautumisessa mitään pointtia ollut, kunhan puran pahaa mieltäni. Työttömyys pelottaa, kädestä suuhun olen elänyt nytkin eli vaikeat ajat edessä. Kroppa ei valitettavasti kestä enää fyysistä työtä, joten mihinkään raksalle en voi apupojaksi mennä eikä koulutusta vastaavaa työtä ole tarjolla. Kuvittelin työllistymisen alalle olevan helpompaa.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   16.3.26 14:28:16

Työllistyminen ei tällä hetkellä ole helppoa juuri kenellekään. Työttömyys on historiallisen korkeaa Suomessa, ja oliko se jo koko Euroopan korkeinta.

Ei tässäkään siis pointtia, en osaa sanoa kuin että samassa tilanteessa on monia, tsemppiä ja toivoa tulevaan. Itse opiskelen uudelle alalle, opintolainaa on otettuna tällä hetkellä 40t, ja työllisyystilanne näyttää todella huonolta. Neljännen vuoden opiskelijana en ole saamassa ilmeisesti edes kesätöitä, vastaukset hakemuksiin ovat tyyliä "hakijoiden taso oli poikkeuksellisen kova, ja saimme 2000 hakemusta avoimeen paikkaan". Toivossa on hyvä elää..

Lähettäjä: Tulppaani 
Päivämäärä:   16.3.26 15:23:11

Lämmin halaus! Sama tilanne täällä. Olin samassa firmassa 15 vuotta töissä ja nyt kävi sitten niin, että toimipiste missä työskentelin lakkautettiin säästösyistä kokonaan. Ja sen takia nyt olen sitten ensimmäisen kerran olen työtön elämäni aikana, kaikki kahdeksan meistä sai monon kuvan takapuoleen. Opiskeluaikoina tämä oli ns varma ala, maisterin papereilla sain valita paikan minne suoraan yliopistosta aikoinaan menin. Mutta nyt ei tarjolla ole yhtään mitään. Olen hakenut oman alan ja koulutuksen töitä (alalla todella huono tilanne), oman alan alemman asteen töitä ja kaikenmaailman hanttihommia kaupan kassasta varastolle. Ei tärppää ei, kerran olen edes päässyt haastatteluun asti. Ikää 50 v ja se ei ole kyllä niin yhtään eduksi. Niinköhän se oli työura siinä. Rajoitteita oikeastaan vaan se, ettei sairauden takia ole enää ajokorttia. En todellakaan olisi uskonut tällaisen osuvan omalle kohdalle. Taloudellisesti ei vielä onneksi ole paha jama, ns pahanpäivänvaraa on kertynyt säästöön. Mutta henkisesti olen kyllä ihan murusina. Sitä kun syyttää vain ja ainoastaan itseään. Tämä iski niin totaalisesti ilmat pihalle, että mieleen on kummunnut todella synkät mietteet. Tsempit sinne aloittajalle vielä!