|
Lähettäjä: kaveri
Päivämäärä: 9.3.26 15:17:23
Kaverini lapsi on nyt vähän päälle parikymppinen. On mt-ongelmia, jotka hankaloittavat elämää.
Lapsena oli ihan tavallinen, normaali poika. Yläasteen/-koulun alkaessa kuulemma oli jo outo. Taisi tuo outous alkaa jo ala-asteen lopulla. Ei tietääkseni ole autisti tms. Koulu mennyt aina todella hyvin. Mutta valitti, ettei kukaan häntä ymmärrä ja siedä kun hän on outo. Ihan tavallisen näköinen, mutta kuulemma todella outo, kun hänellä on pitkät hiukset ja yltää ponnarille. Pukeutuu ihan kuten muutkin, ei mitenkään massasta poikkeavana. Peruskoulu ja lukio menivät hyvin, mutta hän piti itseään outona jota kaikki välttelevät eikä hän saa kavereita. Vaikka hänellä oli kavereita ja tietääkseni tuli ihmisten kanssa ihan hyvin toimeen eikä muut häntä vältelleet outouden vuoksi. Kavereita oli kyllä joka suunnassa. Omasta mielstään ei, kun on niin outo.
Pääsi parikymppisenä kouluun johon halusi. Iso motivaatio ja oikea ala. Jätti kuitenkin ekana vuonna jo kesken mt-ongelmien vuoksi, kun on niin outo, kaikki välttelevät ja kummastelevat, ei ystävysty, ei saa kavereita, on yksinäinen. Alkoi käydä jossain keikkatöissä muutaman tunnin kerrallaan pari kertaa viikossa, enempään ei pysty kun on mt-ongelmia.
Ongelmana on siis se, että hän pitää itseään pään sisällä outona. Vika on siis pään sisällä, mutta diagnoosia ei ole.
Tämä tapahtui kun poika oli 20 v, eli muutama vuosi sitten. Kun eräissä juhlissa olin keittiössä laittamassa ruokia tarjolle, tämä poika tuli keittiön ovelle. Tervehdin, ei vastannut tervehdykseen, meni kyyryyn ja luikki ohitseni hanan ääreen ja täytti pullon ja häipyi sanomatta sanaakaan. Sitten oli mennyt itkemään kavereilleen ja äidilleen, että minä en puhunut hänelle mitään ja pidän häntä outona. Okei..? Minä siis tervehdin häntä, hän vältteli minua eikä puhunut mitään. Yleensähän tuossa tilanteessa sanottaisiin "Moi. Tuun täyttään vesipullon", eli jotain small talkia, mutta tämä meni lysyyn, eikä vastannut tervehdykseen.
Äitini oli myös mennyt tervehtimään noissa juhlissa häntä ja kavereitaan ja esitellyt itsensä. Kaverit olivat moikanneet ja kertoneet nimensä, tämä poika vain mennyt myttyyn ja ollut mykkä. Ja taas hän valittanut, että häntä pidetään outona ja kukaan ei halua olla hänen kanssaan. No juurihan äitinsä ystävä tuli oma-aloitteisesti moikkaamaan ja tervehti häntäkin!
Miten tuollaista ihmistä voi auttaa? Hänellä on kavereita, mutta uusiin ihmisiin ei tutustu, kun pitää itseään niin outona ja menee myttyyn sosiaalisissa tilanteissa. Sitten itkee, että kukaan ei pidä hänestä ja ystävysty, kun hän on muiden mielestä niin outo.
Minun ymmärtääkseni muut ovat kyllä yrittäneet suhtautua häneen ihan normaalisti, mutta hän itse menee myttyyn ja mykäksi.
Kuitenkin, kun näin hänet äitinsä ja siskoni kanssa ja ohimennen moikkasin, hän hymyillen moikkasi ja heilutti kättä. Eli ei aina ole outo mykkä mytty minuakaan kohtaan.
Ei ole muusu, trans, skitsofreenikko, tietääkseni edes nepsy. Mutta mt-ongelmainen. Omasta mielestään niin outo.
Miten hänet saisi avattua siitä mytystä? Ei siis ole koko elämäänsä ollut tuollainen, vaan jostain yläasteen ja ala-asteen taitteesta. Pahentunut iän myötä. Ulospäin täysin tavallisen näköinen ihminen. Eikä siinä ole mitään outoa, että pojalla/miehellä hiukset on olkapäille ja pitää niitä ponnarilla. Mutta ilmeisesti hän pitää itseään senkin vuoksi outona.
On käynyt terapiassa ja vaikka missä. Jo peruskouluikäisenä. Ei apua.
Jos häntä yrittää auttaa ja ymmärtää, hän uppoaa syvemmälle outouteensa. Jos taas antaa olla eikä yritä auttaa, hän uppoaa syvemmälle outouteensa, kun kukaan ei välitä ja häntä vältellään.
Kuitenkin nuori ihminen, jolla elämä edessä. Miten voisi yrittää auttaa?
Jos jollain on omakohtaista kokemusta siitä, miten tilanteen sai helpottamaan, niiin kaikki vinkit tänne kiitos.
|