|
Lähettäjä: .
Päivämäärä: 9.3.26 14:40:21
Minun eksäni alkoi ymmärtää ihan sillä, että näki miten huonovointinen olen. Ei paljoa kysellyt, kun se toistui joka kuukausi ja olin aivan raato ja pelkäsin, etten kuole tälläkään kertaa.
Minulla ei ollut mitään fyysistä syytä niille karseille kivuille. Ultrattiin kyllä, tehtiin myös laparoskopia, jos löytyisi esim. endoa. Ei mitään. Pelkkää priimaa, ei edes kystia, polyyppeja, myoomia, adenomyoosia, yhtään mitään. Pelkkää priimaa.
E-pillereitä en voi käyttää aurallisen migreenin vuoksi, tulehduskipulääkkeille olen allerginen, keltarauhashormonit pahentavat PMS-oireet päivittäisiksi ja olen oikeasti aivan itkuraivoinen ja tuntuu, etten saa henkeä, eli niitä ei voinut käyttää. Mielialalääkkeilläkään ei voinut oireita tasoittaa, kun niissä oli niin hirveät sivuoireet, niillä elämä vain paheni. Kierukkaakaan ei voitu laittaa, gynen kanssa tämäkin puhuttiin läpi.
Ikä onneksi korjasi tuonkin ongelman ja kun aloin olla lähemmäs nelikymppinen, muistaakseni 37 v, niin tajusin, että menkat on rauhoittuneet. PMS-oireet on edelleen sellaiset, että haluan kuolla ja ihan joka asia ärsyttää niin että tekee mieli hajottaa kaikki, mutta kun tiedän sen johtuvan PMS:stä niin tyhjennän kalenterin enkä tee muuta kuin pakollista, niin silloin ärsyttäviä asioita on vähemmän.
Menkat on siis edelleen täysin säännölliset ja normaalit, ei runsaat. Menkkakipuja ei juurikaan enää ole, harvoin muistan ottaa edes särkylääkettä. Olen siis onnellisessa asemassa, kun en tarvitse kuukautisiin mitään apua enää. Nuorempana se eka päivä pahoinvointeineen ja kipuineen oli ihan kauheaa. Myös eksälleni, kun ei voinut auttaa mitenkään.
Ainoa ongelma nykyään voi olla, että ekana päivänä olen aivan käsittämättömän voimaton ja vetämätön. Kaikki lihasvoimat on vedetty minusta pois ja ei kierrä veri ja happi mihinkään. Mutta tätäkään ei joka kuukausi ole.
Sådant är livet... :D
|