Lähettäjä: ?? 
Päivämäärä:   9.3.26 08:34:14

Neljänkympin jälkeen tuntuu että itseluottamus on täysin kadonnut. Oon aina ollut jokseenkin kunnianhimoinen, ollut tavoitteita ja olen jokseenkin siinä mihin olen pyrkinytkin. Perhe, eläimet, omakotitalo, vakityö, joskin perus duunarialalla. Silti tuntuu että ei riitä. Ulkonäkö alkaa vanhentua, ja nuoremmat menee ohi oikealta ja vasemmalta. Ei oikein saa mistään kiinni, tuntuu että omat jutut on niin vaatimattomia ettei niitä viitsi edes jakaa kenenkään kanssa. Joten tulee lähinnä vetäydyttyä omiin oloihin. Toki maailman tilanne ja rahatilannekin vaikuttaa, kauheasti ylimääräistä ei ole lähteä minnekään, että saisi uusia näkökulmia
Onko muilla ollut tällaista ja miten pääsitte eteen päin?

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   9.3.26 08:53:18

Sama homma. Osaamista on oikeasti vaikka muille jakaa eikä ulkonäkökään nyt ihan mahdoton ole, mutta silti mennään ihan pohjamudissa.

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   9.3.26 09:14:13

Kuulostaa todella tutulta. Usko omaan onnistumiseen joka asiassa on kadonnut. Tekisi vain mieli maata kotona sikiöasennossa ilman ihmiskontakteja ja uppoutua itsesääliin. Upee elämä.

Lähettäjä: no 
Päivämäärä:   9.3.26 09:29:32

Tervetuloa vaihdevuosiin daamit.

Lähettäjä: Tuttua 
Päivämäärä:   9.3.26 09:44:15

Vielä yksi 45-v täällä. Samat on olleet ajatukset. Nyt tuntuu että kevään tullessa ja valon lisääntyessä alkaa taas elämä voittaa. Itse olen huomannut, että pitämällä itseni sopivan kiireisenä (ollut tekemistä löytää niitä omia juttuja esim hevosharrastuksen tilalle!) voin paljon paremmin. Tuntee olevansa kaikesta huolimatta merkityksellinen tai taitava, kun osallistuu vapaaehtoishommiin ja harrastuksiin.

Lähettäjä: Ilona 
Päivämäärä:   9.3.26 09:49:56

Aina kurjaa lukea näitä, kun itse elän elämäni parasta aikaa ja elämä vain paranee koko ajan.

Tsemppiä!

Lähettäjä: .2 
Päivämäärä:   9.3.26 09:51:45

Täällä kanssa vähän päälle 40v ja samalla alalla töissä 15v. Tiedän osaavani työni, yksinkertaista duunarihommaa. Silti olen alkanut saada ahdistuskohtauksia, joku homma tuntuu järjettömän pelottavalta, vaikka tiedän että osaan hommat. Nyt olenkin saikulla uupumuksen/masennuksen vuoksi ja ihan hukassa, mitä sitä tekisi, kun tuntuu, ettei minusta tuohon työhön enää ole.

Lähettäjä: ?? 
Päivämäärä:   9.3.26 12:32:21

Helpottavaa kuulla etten ole ainut. Mutta tietysti ikävää toisaalta...
Minun on tosi vaikea lähteä mihinkään uusiin porukoihin mukaan, juuri tuon puuttuvan itseluottamuksen takia, enkä muutenkaan introverttina ole parhaimmillani isossa porukassa. Mutta totta että varmaan auttaisi pitää itsensä kiireisenä.
Hormonikorvaus käytössä, mikä mahdollistaa nukkumisen ja poistaa fyysiset oireet, mutta tätä henkistä puolta näköjään ei.

Lähettäjä: Ilona 
Päivämäärä:   9.3.26 12:43:10

??: miksi pitäisi lähteä johonkin uusiin porukoihin mukaan? Melkein kaikkea voi tehdä yksinkin.

Lähettäjä: ?? 
Päivämäärä:   9.3.26 13:23:35

Tuossa ylempänä tuttua-nimimerkki mainitsi että saa merkityksellisyyttä vapaaehtoishommista ja harrastuksista. Minulla kokemus että aika vaikea päästä porukoihin mukaan täysin ulkopuolisena.

Lähettäjä: Ilona 
Päivämäärä:   9.3.26 13:54:30

Eihän harrastuksien osalta mihinkään porukoihin ole pakko mennä. Vapaaehtoistöistä en tiedä että onko ne aina jotain porukkajuttuja, kun ei ole kokemusta.

Lähettäjä: Hiiru 
Päivämäärä:   9.3.26 15:34:19

Luulin olevani ainoa, joka tuntee näin. Mutta näköjään löytyykin kohtalotovereita. Ikää mulla 48 v., ja tuntuu, etten osaa mitään eikä mulla ole arvoa enää.

Lähettäjä: Jaspis 
Päivämäärä:   9.3.26 17:28:45

Minä palasin vanhalle alalleni, vuodet ovat tehneet tehtävänsä ja tekoälyn sekä automaation myötä uuden opettelua on paljon.
Joten koen olevani untuvikko. Ja olenkin.
Muuten elämässä en jaksa hehkuttaa kenellekään mitään enkä tuoda itseäni ja näkemyksiäni esille. Mut se johtuu siitä että en jaksa jutella turhia. Oikeastaan kenellekään. Ja lähinnä kaikki on turhaa. Elämästä on hävinnyt merkitys. Harrastan kyllä, lähinnä itseni ja kunnon vuoksi. Mutta eipä ole vielä tullut harrastusta joka veisi mukanaan kokonaan. Joten vaihtelee harrastuksia kokeilen uusia juttuja. Jos joku jossain vaiheessa nappaa enemmän sitten.

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   9.3.26 19:12:13

Esivaihdevuodet. Mars lääkäriin.

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   9.3.26 19:25:39

Lähettäjä: .2
Päivämäärä: 9.3.26 09:51:45

Täällä kanssa vähän päälle 40v ja samalla alalla töissä 15v. Tiedän osaavani työni, yksinkertaista duunarihommaa. Silti olen alkanut saada ahdistuskohtauksia, joku homma tuntuu järjettömän pelottavalta, vaikka tiedän että osaan hommat.**

SAMA!! En osaa, en pysty, en selviydy tosta, Argh!

Lähettäjä: Lii 
Päivämäärä:   9.3.26 20:25:21

Onkohan masennusta? Onko ruokavalio ja vitamiinien saanti kunnossa? Oikea ravinto ja urheilu auttaa pitämään masennusta loitolla. Jotenkin sinun pitäisi muuttaa elämääsi että rakastaisit itseäsi. Mitä unelmiesi elämä sisältäisi? Sitten pitää mennä sitä kohti. Minä herään odottaen joka aamuun, koska saan olla terve (lähipiirissä sairastuminen), harrastan joka päivä urheilua (intohimo), pidän työstäni koska voin kehittyä siinä sekä ehkä tärkeimpänä minulla on harrastus jossa aion kehittyä loppuelämäni. Lisäksi teen vapaaehtoistyötä, mitä kautta saan merkitystä elämään ja tapaan uusia ihmisiä. Vapaaehtoistyö on rikastuttanut omaa elämääni ihan merkittävästi viime vuosina. Ystäviä minulla voisi olla enemmän, mutta siinä voin kehittyä. Näin naisena onnellisuutta kuitenkin myös tuo erityisesti treenaamisen sekä pieni panostaminen omaan kauneuteen. Laita hiukset kauniisti, sipaus ripsiväriä sekä kauniit vaatteet. Rakasta itseäsi. Oletko tärkeä muille ihmisille?