|
Lähettäjä: kwua
Päivämäärä: 8.3.26 17:50:30
?
Niinpä. Olen aina ollut suht kevyt, eli BMI normaalipainon alarajan lähistöllä. Aina on nälvitty, miten hoikka olen. Tai siitä, että kroppani on suora pötkö. Siitä vasta nälvimistä riittääkin.
En ole myöskään naisellinen. Pieni pää, aika mitättömät kasvot, hassu nenä. Kädet kuin lapiot, kämmenet isot ja leveät, sormet lyhyet ja paksut, kynnet ei ole naisellisia nähneetkään.
Laitetaan oma kämmen minun kämmentä vasten ja ihmetellään, miten minulla voi olla niin iso kämmen, lyhyet ja paksut sormet. Kengänkoko on iso, sitä jaksavat muut naureskella. Laittavat oman jalkateränsä minun jalkateräni viereen ja nauravat tekonaurua ilkeillen siitä, miten kamalan isot jalat minulla on.
Kengänkokoni on 39, olen 162 cm pitkä. Vaivaisenluita ei ole, joten niistä ei pääse ilkeilemään, mutta varpaani eivät ole naisellisen kauniit, joten niistä kyllä saan kuulla ilkeilyä.
Eikä tuota tehdä vain kerran, vaan jatkuvasti. Toistuvasti. Vuodesta toiseen.
Vyötäröä vertaillaan, miten minulla voi olla niin leveä vyötärö. Miten minulle ei mahdu XS/34 koon housut, vaikka painan vain 52 kiloa. Miten housukokoni voi olla 36-38/S-M, kun olen kuitenkin niin kevyt.
Kaikkea mahdollista kommentoidaan, kun en ole lihava. Kun on niin ohuet käsivarret. Ohuet raajat. Pieni perse. Pienet tissit. Hiukset jotenkin kummallisesti. Tullaan oikein lähelle tuijottamaan, että oliko sittenkään mitään kommentoitavaa. Tuijotetaan sieraimiini, että valuuko nenästä verta. "Katoin vaan, ei sittenkään mitään." (????).
Minulla on myös puhevamma. Siitä ilkeillään ihan mahdottomasti. Puhutaan ohitseni, ei kommentoida sitä mitä sanon vaan keskustellaan keskenään, miten hassu minua on kuunnella kun minulla on puhevamma. Puhevammaa matkitaan, naureskellaan kun joku ei osaa matkia sitä, tai kommentoidaan jotain muuta, esim. murrettani.
Mutta kun ei pääse kommentoimaan sitä, miten läski olen. Silti kommentoidaan "Sinä et kyllä ole kerännyt joulu/kesä/loma/koronakiloja". "Syötkö sä koskaan mitään kun oot noin laiha." "Miten sä voit syödä tota/noin paljon vaikka oot noin laiha?". Jopa puristellaan vyötäröäni tai jenkkakahvojani, että onko siinä mitään ylimääräistä tai mistä ottaa kiinni. Tai kun kaaduin joskus pyöräillessä ja satutin sääreni ja siitä lähti nahat. alkaakin joku puristella reittäni "Sulla ei kyllä oo reisissä ylimääräistä". (Siis what??????)
Ja kun joskus olenkin vähän turvonnut, niin kamala ihmettely, että mitä olen syönyt tai mitä mulle on tapahtunut, kun olen niin turvonnut. Päivitellään moneen kertaan, miten turvonnut olen ja kylläpä olen tänään turvonnut. Mutta ns. kestoturvonneilta ei joka päivä kysytä, että miksi sä oot päivästä toiseen niin turvonnut. Vain meiltä hoikilta, jotka emme ole joka päivä turvonneita.
Sitten kun lihoinkin muutaman kilon niin, että se näkyi, niin jestas sitä ilkkumista, että "No tarttuuhan se läski sinuunkin!" "Olethan sinäkin vihdoin lihonut!!".
Ihan käsittämätöntä...
Lihavat eivät saa samoissa piireissä jatkuvasti kuulla miltä näyttävät. Ei heille joka päivä hoeta syömisistään, koostaan, vaatteistaan, paksuudestaan. Ei heille naureta kengänkoosta, käsivarsien paksuudesta, puhevammasta, hapsottavasta hiustupsusta, paksuista sormista, lyhyistä/pitkistä kynsistä, tulla ihohuokosia tarkastamaan, että onko niissä jotain sanottavaa. Puhuta ohi, että miten tuo voikin syödä joka päivä tollasta ruokaa tai varsinkaan naamatusten nälvitä, että miten sä voit syödä noin paljon. Ei heille naureta, että "siis onko sun perse oikeesti noin iso, mullon paljon pienempi" tai vertailla käsillä "siis sullon näin levee vyötärö, siis kauheen paksu, mullon näin paljon kapeempi".
No, ehkä joskus alan sanoa takaisin. Mutten vielä ole viitsinyt, kun sehän olisi ilkeää ja kiusaamista... Ehkä sitten kun täytän 50 v. Nyt 45-vuotiaana minulla on vielä käytöstavat.
|