|
Lähettäjä: Kille
Päivämäärä: 3.3.26 07:39:20
Kylläpä jaksaa vuodesta toiseen huvittaa tämä tietty kansanosa, joka nousee neljältä aamulla – ja varmistaa, että kaikki muutkin tietävät sen.
MTK ei ehdi edes julkaista tiedotetta, kun some on jo täynnä päivityksiä: “Ei ole vapaa-aamuja. Ei ole lomia. Eläimet eivät tunne arkipyhiä.” Kiitos tiedosta. Myöskään pikkulapset, päivystävät lääkärit tai yövuorossa seisovat hoitajat eivät ole vielä oppineet kalenterin käyttöä.
On suorastaan liikuttavaa, kuinka maatilallinen kertoo tehneensä töitä kuumeessa, räntäsateessa ja puolikuntoisena. Samaan hengenvetoon hän kuitenkin unohtaa mainita, että tämä oli – yllätys – oma valinta. Lehmät eivät hiipineet yöllä sänkyyn ja kuiskanneet: “Perusta maitotila, muuten käy huonosti.” Hevoset eivät laatineet PowerPoint-esitystä kotitallin kannattavuudesta.
Erityisen herkullista on tämä työlistojen runous. Kuulemma töihin kuuluu: siivous, koneiden korjaus, heinien haku, pihan kunnossapito, lumityöt. Aivan. Ja me muut elämme hotellissa, jossa huoltohenkilökunta vaihtaa lakanat ja taikoo tiskit kaappiin. Keskimääräinen palkansaaja palaa “ihan oikeasta työstä” kotiin ja – uskokaa tai älkää – tekee täsmälleen samoja perushommia. Ilman, että siitä saa edes EU-tukea.
Ja sitten tämä klassikko: “Ei ole vapaapäiviä.” Hetkinen. Yrittäjyys on nimenomaan sitä, että työ ei katso kelloa. Kysy vaikka miltä tahansa yksinyrittäjältä parturi-kampaamossa tai korjaamolla. Mutta kummasti he eivät päivitä joka maanantai selfietä saksien kanssa ja tekstillä: “Taaskaan ei vapaa-aamua.”
Tallinpitäjien kohdalla asetelma saa vielä yhden kierteen lisää. He kertovat ylpeinä, kuinka elävät kutsumustaan. Samaan aikaan harrastajat, joilla on kotitalli, käyvät päivätöissä, maksavat lystin omasta pussistaan ja tekevät samat aamu- ja iltavuorot – mutta ilman mahdollisuutta kuitata heinälaskua yrityksen menoihin. He eivät ehdi marttyyriksi, koska ovat töissä.
On toki totta, että eläimet sitovat. Niin sitoo myös asuntolaina, kolme lasta ja työpaikan Teams-palaveri kello kahdeksan. Elämä on täynnä valintoja, joista osa on raskaita. Mutta jos valitsee ammatin, jossa työpäivä alkaa kukonlaulun aikaan, ehkä kukkoa ei kannata syyttää.
Maatalous ja talliyrittäjyys ovat arvokasta työtä – siitä ei pääse mihinkään. Mutta kun jokainen arkinen askare nostetaan sankaritarinan jalustalle, alkaa yleisö väkisinkin etsiä popcornia.
Ehkä ratkaisu olisi radikaali: tehdään työ, hoidetaan eläimet, ollaan ylpeitä osaamisesta – ja jätetään marttyyriviitta naulaan. Se nimittäin likaantuu yhtä nopeasti kuin saappaat navetassa.
|