|
Lähettäjä: .
Päivämäärä: 27.2.26 01:34:38
Pidän huolestuttavana, että tuollaisista kulttuureista tulee miehiä Suomeen.
"Taleban laillistaa orjuuden, väkivallan ja naisten sorron
Afganistan|Uusi säädös jakaa ihmiset ”vapaisiin” ja ”orjiin”. Aviomiehet voivat esimerkiksi panna täytäntöön tietyt rangaistukset.
Afganistanin Taleban-hallinto on ottanut käyttöön uuden säädöksen, joka laillistaa orjuuden ja väkivallan naisia kohtaan.
Talebanin ylin johtaja Haibatullah Akhundzada allekirjoitti uuden säädöksen tammikuun alussa.
Afganistanin Taleban-hallinto on ottamassa käyttöön entistä järeämmät keinot tukahduttaakseen kansalaistensa ihmisoikeuksia.
Talebanin ylin johtaja Haibatullah Akhundzada allekirjoitti uuden säädöksen tammikuun alussa ja ilmoitti sen tulevan voimaan välittömästi.
Säädös muun muassa jakaa Afganistanin väestön käytännössä neljään luokkaan: ”oppineisiin”, ”eliittiin”, ”keskiluokkaan” ja ”alaluokkaan”, afganistanilainen ihmisoikeusjärjestö Rawadari kertoo tiedotteessaan.
Tehdyn rikoksen rangaistus ei määräydy teon perusteella vaan tekijän yhteiskunnallisen aseman mukaan.
Jos rikoksen tekee uskonoppinut, seurauksena on ainoastaan ohjeistus. Jos rikoksen tekee eliittiin kuuluva henkilö, hänet kutsutaan oikeuteen ja hän saa myös ohjeistuksen.
Sen sijaan jos saman rikoksen tekee keskiluokkaan kuuluva henkilö, rangaistuksena on vankeutta. Yhteiskunnan alaluokkaan kuuluva tuomitaan vankeuden lisäksi myös ruumiilliseen rangaistukseen, Rawadari kertoo.
Uusi säädös koostuu yli sadasta artiklasta. Siitä ei käyty minkäänlaista julkista keskustelua, vaan asia tuli ilmi, kun Rawadari sai käsiinsä kopion Akhundzadan allekirjoittaman asetuksesta.
Erityisen rankasti säädös kohtelee afganistanilaisnaisia ja -lapsia.
Säädöksessä mainitaan sana orja useaan otteeseen. Ihmisten välillä jakoa tehdään ”vapaiden” ja ”orjien” välillä. Esimerkiksi ”aviomies” tai ”isäntä” voi panna täytäntöön tietyt rangaistukset.
Käytännössä säädös laillistaa naisiin kohdistuvan väkivallan, kun sitä käytetään sosiaalisen kurin tai synnin ja ”paheiden” ehkäisyn välineenä.
Naisten kohdalla tuomittavana tekona nähdään esimerkiksi se, jos he vierailevat liian usein sukulaisten luona ilman aviopuolisonsa suostumusta.
Säädös vie naisilta toimivallan ja heitä kohdellaan ennemminkin jonkun omaisuutena.
Säädöksessä kielletään opettajien väkivalta lapsia kohtaan, jos se johtaa luunmurtumiin, ihon repeämiin ja ruumiillisiin mustelmiin. Muuten lapsiin kohdistuva väkivalta ei ole kielletty, ennemminkin se on epäsuorasti legitimoitu, Rawadarin tiedotteessa todetaan.
Aviomiehen väkivalta puolisoaan kohtaan on tuomittavaa vain, jos teko johtaa vakavaan näkyvään vammaan. Rangaistus tällöin on viisitoista päivää vankeutta. Sen sijaan esimerkiksi eläintappelun järjestämisestä voi saada viisi kuukautta vankeutta.
Äärijärjestö Talebanin uusi säädös laillistaa orjuuden, väkivallan ja naisten sorron, Georgetown Institute for Women, Peace and Security toteaa analyysissään.
UN Womenin mukaan uusi säädös poistaa virallisesti miesten ja naisten yhdenvertaisuuden lain edessä.
“Se asettaa aviomiehet valta-asemaan vaimoihinsa nähden ja rajoittaa naisten mahdollisuuksia hakea suojelua tai oikeutta”, keskiviikkona julkaistussa tiedotteessa todetaan.
Uusi säädös rikkoo kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia ja se on myös ristiriidassa islamilaisen maailman oman Kairon ihmisoikeusjulistuksen kanssa.
Vuodesta 2021 lähtien Afganistania hallinnut Taleban on koko ajan kaventanut naisten ja tyttöjen oikeuksia maassa. Sekä ihmisoikeusjärjestöt että YK ovat sanoneet naisten ja tyttöjen elävän sukupuoleen perustuvan apartheidin alla.
Naisten ja tyttöjen koulunkäyntiä on rajoitettu, samoin kuin heidän mahdollisuutta tehdä töitä. Naisia on jopa kielletty puhumasta julkisilla paikoilla."
https://www.hs.fi/maailma/art-2000011844941.html
|