Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Velkajarrusta

Lähettäjä: Faktahomma 
Päivämäärä:   25.2.26 15:58:58

Parlamentaarinen työryhmä julkaisi tänään väliraporttinsa julkisen talouden sopeuttamisesta. Tavoitteena on sopeuttaa taloutta ensi vaalikaudella 8–11 miljardilla eurolla. Velkajarru on periaatteessa hyvä asia mutta pari huomiota siitä.

Raportti perustuu hyvin pitkälle siihen, että talous kasvaa keskimäärin noin 1,5 % vuosittain ja jos näin ei käy sopeutuksia pitää tehdä enemmän.

Vaikka talouskasvua tulisi raportin oletuksen verran, Seuraavalla kaudella sopeutuksia pitäisi tehdä 2–3 kertaa enemmän kun kun nykyinen hallitus on tehnyt, koska tämän hallituskauden nettosopeutus on vain noin 3,5 miljardia vaikka hallitus itsepintaisesti väittää sopeuttaneensa 10 miljardia.

Sellaista kikkailua missä esim. rahaa otetaan valtion eläkerahastosta, kuten tämä hallitus on tehnyt ei voi ensi hallituskaudella tehdä eikä hatusta voi vedellä dynaamisia kasvuvaikutuksia joita ei oikeasti näy eikä mitään voi perustella sillä, että kasvu on (koko ajan) nurkan takana ja puhumalla edellisestä hallituksesta. Seuraavalla hallituskaudella on saatava aikaan tuloksia ja selittelyt eivät auta.

Tämän hallituskauden lisäsopeutustarve on 1,4 miljardia ja hallituskauden loppu (eli käytännössä kevään kehysriihi) näyttää ovatko hallituspuolueet oikeasti sitoutuneet valtion talouden tasapainottamiseen vai saako vaalien lähestyminen aikaan sen, että kaikkea pientä kivaa aletaan jakamaan omille äänestäjille ja vaikeat päätökset jotka koskevat omia äänestäjiä jätetään seuraavalle hallitukselle. Aika näyttää.

Vaikka talous kasvaisi raportin olettaman verran tuo 8-11 miljardia on järkyttävän suuri summa varsinkin tämän hallituksen leikkausten päälle. Se tulee väistämättä tarkoittamaan sitä, että sieltä on otettava mihin menee paljon rahaa esim. eläkkeet, yritystuet jne. eikä sekään yksin riitä. Helpot leikkaukset on jo tehty

Sopeutusten vaadittavan suuruuden näkee esimerkeistä.
-Yhteisöveron laskun 20% -> 18% peruminen 800 miljoonaa
-Yhteiskunta antaa joka vuosi noin miljardi euroa suoraa yritystukea ja jos se puolitettaisiin tulisi 500 miljoonaa.
-Lapsilisiin menee 1,4 miljardia ja siitä otettaisiin puolet pois tulisi 700 miljoonaa.
-Listaamattomien yritysten osinkojen verotuksen uudistaminen 400 miljoonaa.

Vaikka nämä kaikki tehtäisiin rahaa tulisi alle 2,5 miljardia ja sopeutuksia pitäisi saada 8-11 miljardia. Mistä loput? Sitä voi jokainen öyhöttämisen sijaan yrittää laskea.

Hyvää velkajarrussa on se, että jatkossa ei riitä se, että kerrotaan mitkä leikkaukset eivät puolueelle käy vaan pitää pystyä kertomaan mistä puolue on valmis leikkaamaan ja se pitää tehdä ennen vaaleja. Tämä on demokratian kannalta tärkeää, jotta äänestäjät tietävät minkälaisen ”leikkauslistan” äänestävät valtaan.

  Re: Velkajarrusta

Lähettäjä: Kissa 
Päivämäärä:   25.2.26 16:09:21

Ja mikä huuto ja älämölö on ollut oppositiossa näidenkin leilkauksien kanssa. On päivän selvää, että sopeutusten tiellä on jatkettava pitkälle tulevaisuuteen. Meillä ei ole uutta Nokiaa, joka ratkaisi 90-luvulla laman ja veti talouden kasvuun. Toki silloinen veromuutos Avoir Fiscal oli suuressa roolissa, kun yrityksille luotiin verotuksella kannusteet juuri 90-alussa.

Mutta tämä yli vaalikausien sopimus on aivan välttämätön nykyään, että maa ei mene joka neljän vuoden välein eri suuntaan talousasioissa.

  Re: Velkajarrusta

Lähettäjä: Faktahomma 
Päivämäärä:   25.2.26 16:30:30

"mikä huuto ja älämölö on ollut oppositiossa"

Osa opposition huudosta ja älämölöstä on ihan perusteltua.

Yritysten maksaman yhteisöveron alentaminen 20 prosentista 18 prosenttiin tekee 800 miljoonan euron loven budjettiin.

Yhteisöveroa on laskettu vuodesta 2005 29 prosentista 20 prosenttiin ja Suomen 20 prosentin yhteisövero oli kilpailukykyinen. Ruotsissa yritysvero on 20,6%, Norjassa 22%, Tanskassa 22% ja esim. Saksassa 29,93%. Tutkimusten mukaan yhteisöveron laskulla ei ole merkittävää vaikutusta talouskasvuun. Yhteisöveron laskusta tuleva taloudellinen hyöty valuu suurelta osin siihen, että yritykset maksavat suurempia osinkoja omistajilleen ja pörssiyritysten osingoista suuri osa menee ulkomaille.

Yleinen yhteisöveron lasku käytännössä tarkoittaa sitä, että valtio joutuu sopeuttamaan ensi vaalikaudella enemmän jotta yritykset voivat maksaa suurempia osinkoja. Eli tämä velkarahalla tehty tulonsiirto yritysten omistajille tarkoittaa lisää sopeuttamista jostain muusta ensi vaalikaudella suomalaisille.

Tämä yhteisöveron alentaminen on ylempänä mainittua "kivaa mitä aletaan jakamaan omille äänestäjille" ja kaikki asiantuntijat ovat sitä mieltä, että sen vaikutus talouskasvuun on vähäistä.

  Re: Velkajarrusta

Lähettäjä: Faktahomma 
Päivämäärä:   25.2.26 16:51:01

Eläkkeiden indeksien jäädytys kahdeksi vuodeksi vaikuttaisi budjettiin 1,8 miljardin verran. Säästö tulee siitä, että työeläkejärjestelmän säästöt mahdollistavat eläkemaksujen alentamisen mikä tuo tilaa valtiolle verotuksen kiristämiseen.

-Yhteisöveron laskun 20% -> 18% peruminen 800 miljoonaa
-Yhteiskunta antaa joka vuosi noin miljardi euroa suoraa yritystukea ja jos se puolitettaisiin tulisi 500 miljoonaa.
-Lapsilisiin menee 1,4 miljardia ja siitä otettaisiin puolet pois tulisi 700 miljoonaa.
-Listaamattomien yritysten osinkojen verotuksen uudistaminen 400 miljoonaa.
-Eläkkeiden indeksien jäädyttäminen kahdeksi vuodeksi 1,8 miljardia.

Säästöjä yhteensä 4,2 miljardia ja säästöjä pitäisi saada 8-11 miljardia eli vasta puolet tai noin 1/3 näillä aika kovilla leikkauksilla tulisi.

  Re: Velkajarrusta

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   25.2.26 17:00:00

Siis miten on edes mahdollista tehdä noin paljon säästöjä? Onko Suomi virallisesti valtiona ohi?

  Re: Velkajarrusta

Lähettäjä: Faktahomma 
Päivämäärä:   25.2.26 17:15:19

Humanitaarisen maahanmuuton kustannuksia on vaikea laskea koska pakolaisena tullut ja kustannuksia silloin aiheuttava voi kotiuduttuaan ja työllistyttyään muuttua valtion tuloja kasvattavaksi veronmaksajaksi.

Humanitaarisen maahanmuuton on arvioitu maksavan noin 3 miljardia ja jos oletetaan tämän pitävän paikkansa, kysymys perussuomalaisille on: Mistä saadaan loput 5-7 miljardia?

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.