Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Miehelläni on suhde

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   25.2.26 12:08:32

Olemme olleet pitkään yhdessä, noin 20 vuotta. Meillä on yhteinen talo, omaisuus ja kaksi aikuistuvaa lasta. Asumme hyvämaineisella alueella, meillä on ulospäin ns. kaikki kunnossa. Miehellä on hyväpalkkainen työ ja pitkä ura takana, minä olen matalapalkkaisemmalla alalla.

Meillä on mennyt pitkään huonosti ja olen mm. ollut haluton jo vuosia miestäni kohtaan. Hän on lihonut, äksyilee kotona ja viimeinen asia mitä jaksan ajatella oman pitkän työpäivän jälkeen on seksi. Lisäksi kaikki hänessä on vaan ärsyttänyt jo pidemmän aikaa. Vähän aikaa sitten sain itse täyden raivarin, kun hän oli laittanut omien valkoisten pyykkieni sekaan lasen urheilukamoja ja valkoiset vaatteet menivät pilalle.

Olemme käyneet pariterapiassa, jotta saisimme liittomme kipukohtia avattua. Nyt joku naisen vaisto kuitenkin heräsi ja katsoin miehen Whatsapp-viestit, kun pääsin niihin hänen koneeltaan käsiksi. Hänellä on suhde johonkin naiseen työpaikallaan. Hänen viimeisin viesti tälle naiselle oli: "En voi lakata muistelemasta viime kertaa, olit maailman kuumin siinä asussa".

Miten tästä eteenpäin?

  Re: Miehelläni on suhde

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   25.2.26 12:10:17

Olisiko ero mitään?

Tai hanki itsekin suhde.

  Re: Miehelläni on suhde

Lähettäjä: äoihsdhf 
Päivämäärä:   25.2.26 12:19:46

Jos haluat jatkaa niin olet hiljaa ja odotat että suhde menee ohi. 95%sti ne menee. Jos haluat eron, akat tarkkaan miettiä omaa talouttasi, omistatteko esim talon yhdessä? Eli pyrit takaamaan sulle ja lapsille hyvän elintason myös eron jälkeen.
Riippuu kokonaan mitä itse haluat tehdä, yrittää jatkaa suhdetta tai erota. Molemmissa vaihtoehdoissa on hyvät ja huonot puolet. Jos eroat voi olla että löydät vielä jonkun jonka kanssa pystyt rakentamaan onnellisen suhteen. Voi olla että mies kuitenkin haluaa erota. Yleensä ne ei halua, ne haluaa molemmat, tutun turvallisen perheen ja jännittävän sivusuhteen siihen myös. Se jännittävyys nimittäin katoaa kun sen sivusuhteen kanssa pitäis alkaa elää arkea.

Mutta juu. Mieti tarkkaan miten SINÄ haluat loppuelämäsi elää ja toimi sen mukaan. Onneksi lapsenne eivät enää ole pieniä.

  Re: Miehelläni on suhde

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   25.2.26 12:19:50

"Olen ollut haluton jo vuosia miestäni kohtaan"..en valitettavasti ihmettele jos mies lähtenyt syrjähypyn tielle. Tilanteeseen olisi pitänyt puuttua jo varmaan vuosia sitten. Toki jos pystyt antamaan anteeksi ja haluatte olla edelleen yhdessä tästä voi lähteä suunta joko parempaan tai vielä huonompaan. Ero on tietysti vaihtoehto, jos ette ole yhdessä onnellisia.

  Re: Miehelläni on suhde

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   25.2.26 12:24:10

Ero olisi paikallaan. Sinä et halua miestä ja mies sitten tyydyttää tarpeensa salaa ja sekään ei käy. Jos haluat pitää kulissit, niin anna miehen vehdata muita naisia ihan rauhassa.

  Re: Miehelläni on suhde

Lähettäjä: EQ 
Päivämäärä:   25.2.26 12:33:04

Niin miksi te edes olette enää yhdessä, suhteenne kuulostaa aivan kauhealta? En näe muuta vaihtoehtoa kuin ero. Joudut ehkäpä hyväksyä oman elintasosi laskun.

  Re: Miehelläni on suhde

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   25.2.26 12:39:57

Eroa nyt kun sait syyn siihen. Jos et ole yhtään mustasukkainen tai sinussa ei herää tunteita että haluat täysin voimin pelastaa parisuhteen niin nyt on terveellistä suunnitella asiat niin että voit jättää pöydälle avioero paperit ja ottaa kamat kantoon (riippuen onko teillä lapsia tai kuka lähtee ja kuka jää).

Tällaisessa pettämistilanteessa monet asiat ovat puolellasi nyt kun asia on tuore. Jos hiljaa hyväksyt ja jatkat kämppis elämää niin se ero aloite voi tulla suunnitellusti mieheltä myöhemmin ja tiedä vaikka tulisi "vahinko raskauden" saattelemana. Joka tapauksessa et luultavasti luota koko ukkoon enää ikinä tämän jälkeen. Se takuulla jatkaa vieraissa hyppimistä vaikka kohde vaihtuisikin..

  Re: Miehelläni on suhde

Lähettäjä: Anita 
Päivämäärä:   25.2.26 12:41:45

Jos sua ei seksi kiinnosta miehesi kanssa , ole kuin et tietäisikään ja toivo, että menee ohi.

Tai ota puheeksi ja tunnustele mikä juttu. Pysy rauhallisena.

Oikein pahasti jos ukko ”jää pitseihin kiinni” saattaa se ero tosissaan olla edessä,

Älä tee mitään kiukuspäissäsi vaan mieti, harkitse ja suunnittele raha-asiat, säästä rahaa.

  Re: Miehelläni on suhde

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   25.2.26 12:42:52

Eroa saattaisi kannattaa nyt kun lapsetkin on jo hyvässä iässä. Saatat sinäkin löytää jonkun joka on maailman kuumin.

  Re: Miehelläni on suhde

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   25.2.26 12:43:07

Voitko elää asian kanssa? Oletko valmis tekemään töitä suhteenne eteen (jos mies on)? Auttoiko terapia? Onko tuossa suhteessa oikeasti mitään pelastettavaa? Itse en ainakaan pystyisi jatkamaan puhumatta, ja miehen reaktio vaikuttaisi jatkoon.

  Re: Miehelläni on suhde

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   25.2.26 12:55:25

Mietin, pitäisikö tuohon toiseen naiseen ottaa yhteyttä ja vaatia tilille. Olen raivoissani hänellekin. Hän on kuvansa perusteella ainakin 10 vuotta nuorempi, ja valitettavasti myös nätti. Oikein sellainen kunnon klisee.

Miehen Whatsappin perusteella en oikein edes tajua, mitä nainen saa tästä itse irti tai mitä hakee. Mieheni on ollut viestien perusteella se innokas ja aloitteellinen koko ajan, tykittänyt viestejä, lounaskutsuja, ehdotuksia, avautunut jopa avioeroaikeistaan (kun taas terapiassa vaan ruikuttaa, että haluaa korjata asiat). Viestien joukossa oli jopa rakkausruno. Naisen vastaukset ovat olleet viileämpiä ja lyhyempiä, mutta selvästi jotain on tapahtunutkin, koska jossainhan hänellä on ollut se maailman kuumin asu, jota muistella.

Kuvottaa koko kuvio.

  Re: Miehelläni on suhde

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   25.2.26 12:58:08

"Mietin, pitäisikö tuohon toiseen naiseen ottaa yhteyttä ja vaatia tilille."

Tilille mistä? Ei hän ole sinun kanssasi suhteessa, eikä ole luvannut sinulle mitään.

Miksi ihmeessä tätä vääristynyttä syyllisyys-kuviota aina toistetaan kerrasta toiseen, vaikka todellinen kohde millekään tilille vaatimiselle olisi se mies?

  Re: Miehelläni on suhde

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   25.2.26 12:59:07

"Mietin, pitäisikö tuohon toiseen naiseen ottaa yhteyttä ja vaatia tilille."

No ei pitäisi.
Mieti nyt vain mitä itse haluat jatkolta ja toimi sen mukaan. Vinkkinä; jos et jatkossakaan halua miestäsi, niin tuskin tuo miehen viimeiseksi syrjähypyksi jää.

  Re: Miehelläni on suhde

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   25.2.26 12:59:56

"koska jossainhan hänellä on ollut se maailman kuumin asu, jota muistella."

Senhän ei ole tarvinnut olla mitään muuta kuin esimerkiksi tyylikäs business-asu jossakin palaverissa. Mielikuvitus tekee sitten loput

  Re: Miehelläni on suhde

Lähettäjä: Hmmm..... 
Päivämäärä:   25.2.26 13:00:52

Tämähän se huonoissa liitoissa mihin jäädään "koska omaisuus ja lapset", että ikinä et tiedä koska päätös tehdään puolestasi ja jäätkin kylmiltäsi yksin ! Olisi siis kannattanut yrittää purkaa ja hoitaa asiat jo vuosia sitten ja kun niin ei ajoissa tehty niin erota huonon suhteen vuoksi, EI siksi että mies on lähtenyt pettämään tai pahimmillaan kohta ilmoittaa lähtevänsä jonkun uuden hameen matkaan. Ei auta aloittajaa, mutta hyvä muistutus jokaisella surkeassa suhteessa kärvistelevälle. Aloittaja voi miettiä päänsä puhki mihin suostuu ja mitä suostuu jatkamaan ja ottaako nyt sen eron, mutta kaikissa niissä muissa skenaarioissa kannattaa muistaa, että se mies voi kuitenkin päätöksen lähdöstä tehdä koska vaan Myöhemminkin.

  Re: Miehelläni on suhde

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   25.2.26 13:24:04

Älä ainakaan sille toiselle naiselle laita viestiä. Ehkä ukko on ihastunut mutta nainen ei ja ehkä tuo kuuma asu on ollut joku cocktail mekko, työvaate tai vastaava. Vaikka aloittaja nyt tekisi mieli reagoida niin älä reagoi. Mene vaikka terapiaan tai puhu luotettavalle ystävälle ja selvitä itsellesi mitä sinä haluat. Kannattaa miettiä nyt järjellä eikä tunteella. Jos alat tunteilla niin menetät etulyöntiaseman.

  Re: Miehelläni on suhde

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   25.2.26 13:29:03

"Mietin, pitäisikö tuohon toiseen naiseen ottaa yhteyttä ja vaatia tilille. Olen raivoissani hänellekin. Hän on kuvansa perusteella ainakin 10 vuotta nuorempi, ja valitettavasti myös nätti. Oikein sellainen kunnon klisee."

EI, teet näin toimimalla itsestäsi vaan naurunalaisen ja paljastat kaikki korttisi sekä kuinka riippuvainen olet miehestä.

Nyt mietit mitä sinä haluat, säästät rahaa ja huolehdit että sinä ja lapset ette jää tyhjän päälle. Ehkä hassuttelisin miehen kustannuksella hieman ja keksisin vaikka kaikkia pakollisia menoja ja ylläriviikonloppulomia juuri silloin kun tiedän, että on panoreissulle menossa.

  Re: Miehelläni on suhde

Lähettäjä: Jep 
Päivämäärä:   25.2.26 13:32:00

Minusta kuulostaa enemmän siltä että tapaavat tyyliin jossain palavereissa tms eli eivät kohtaa päivittäin töissä. Ja mies muistelee jotain kuumaa jakkupukua joka naisella on viimeisimmässä palaverissa ollut päällä. Miehesi kuulostaa ihastuneelta, mutta välttämättä viestittelyä enempää ei ole tapahtunut

Jos heillä olisi salaisia treffejä kahdestaan ja mies hehkuttaa niitä, niin miksi nainen vastaisi niin viileästi ja lyhyesti.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.