Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Nyt rasahti oikein kunnolla

Lähettäjä: @!#$ miesvihaa 
Päivämäärä:   24.2.26 18:02:33

Wilmaan napsahti tänään viesti lapsen sijaisopettajalta. Sanasta sanaan viesti: "Sovimme tänään oppilaiden kanssa, että ei kovasti puhuttaisi koulussa isistä, koska kaikilla isää ei ole. Näin vältämme pahan mielen oppilailta, joiden isä ei heidän elämässään ole. Olisi hyvä, että keskustelisitte asiasta lapsenne kanssa".

Lapsen ja hänen kolmen kaverinsa mukaan juttu lähti siitä, että lapset puhuivat aamulla luokassa ennen opettajan tuloa siitä, miten yksi lapsi oli herännyt jo kuudelta tekemään isille synttäriaamiaista.
Opettaja oli luokkaan tultuaan tähän heti puuttunut.
Ensin kritisoinut liian aikaista heräämistä ja sitä, että tyttö isän takia herää.

Kyseessä on peruskoulun viides luokka, jolla 22 oppilasta.
Luokalla on kaksi totaali-yh-isän lasta, muutama viikko-viikko-lapsi, ja muut ihan ydinperheiden lapsia. Yhtään yh-äidin kanssa elävää lasta ei tietääkseni luokalla ole.

Lasten mukaan mitään ei sovittu, sijaisope vain ilmoitti, että nyt sovitaan niin, että puhutaan vain välittävistä vanhemmista, ei isistä, koska kaikilla ei isää ole. Emmekä halua kenellekään surumieltä.
Lapset olivat yrittäneet sanoa oman kantansa asiaan, mutta se oli täysin sivuutettu.

Laitoin s-postia sivistystoimenjohtajalle, ja puhuin puhelimessa koulun rehtorin kanssa.
Rehtori oli kanssani samaa mieltä, että (sijais)opettaja on toiminut todella väärin.

Ensimmäinen kerta, kun mieleni tekisi soittaa Aamulehteen.

Mikä @!#$ näitä miesvihaajia vaivaa. Hakeutuisivat sitten vaikka tehtaaseen töihin, niin eivät olisi normaali-ihmisten kiusana.

Kiitos, kun sain purkautua.

  Re: Nyt rasahti oikein kunnolla

Lähettäjä: EQ 
Päivämäärä:   24.2.26 18:05:48

Tähän tää on mennyt. Jossakin oli juttua, se meni jotenkin niin, että töissä voisi välttää äitienpäivästä puhumista, kun vasten tahtoaan lapsettomille voi tulla paha mieli.

Siis joo on nämä kauniisti ajateltu, mutta menee vaan minusta yli. Ja jos kaikkea aletaan näin vältellä, niin mistä enää kohta saa puhua...?

  Re: Nyt rasahti oikein kunnolla

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   24.2.26 18:06:30

En ihmettelisi vaikka olisi sama opettaja, joka tilitti myös viidesluokkalaisille, että hän on eronnut, koska mies lähti toisen naisen matkaan…

  Re: Nyt rasahti oikein kunnolla

Lähettäjä: hmph 
Päivämäärä:   24.2.26 18:10:44

Jaa että me tehtaassa työskentelevät emme ole normaaleita?

  Re: Nyt rasahti oikein kunnolla

Lähettäjä: zäkä 
Päivämäärä:   24.2.26 18:18:00

No nyt Aamulehteen yhteys tai en usko! Eihän kaikilla ole mummoa, pikkuveljeä, biologisia vanhempia, hevosta, kukkoa, porsasta tai perheellä esimerkiksi autoa tai kesämökkiäkään. Silti näistä koulussa puhutaan.

  Re: Nyt rasahti oikein kunnolla

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   24.2.26 18:30:28

Viime syksynä Tampereella Johanneksen koulussa ei tehty 1-2-luokilla isänpäiväkortteja, koska kaikilla ei ole isää.
Aamulehti kysyi äitienpäiväkorteista, jotka kuulemma tehdään, ja silloin voi askarrella kortin myös tärkeälle aikuiselle.

Ylemmillä luokillahan ei enää kortteja askarrellakaan.

Kangasalla koulussa ei ole kiva kertoa perheen ulkomaanmatkoista, varsinkaan ydinperheiden, koska kaikilla ei ole mahdollisuutta matkailla ulkomailla. Eikä kaikilla tietenkään ole ydinperhettä.

  Re: Nyt rasahti oikein kunnolla

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   24.2.26 18:30:55

Voisit sinäkin olla kaivamatta sitä miesvihaa joka asiasta. Vaikka olen itsekin sitä mieltä, että omista vanhemmista puhumista ei voi kieltääkään, niin miesvihaa tässä on nyt aivan turha nähdä. Rauhoitu.

Vaikka tosiaan olen sitä mieltä, että kieltää ei voi, niin jonkinlainen sensitiivisyys näissä asioissa olisi silti hyvä pitää mukana. Esimerkiksi isänpäiväkorttien askartelu on monelle lapselle oikeasti todella satuttava juttu kun isää ei elämässä ole. Ja sitten jos siitä vielä udellaan ja kiusataan kuten minun luokallani oli tapana. Joo, minä olin se lapsi jonka perhettä häpäistiin lähes joka päivä koulussa erään kiusaajan toimesta, tämän suosikkiaihe oli juuri isättömyys.

  Re: Nyt rasahti oikein kunnolla

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   24.2.26 18:32:29

Harrastuksistakaan ei saa koulussa puhua ettei tule paha mieli niille jotka ei harrasta mitään.

  Re: Nyt rasahti oikein kunnolla

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   24.2.26 18:38:47

Minä niin mieleni pahoitun kun puhuttiin unelma-ammateista. Mulla terveys estänyt pääsyn moneen hommaan. byhyy. Kielletään kaikki ettei mieli pahotu koskaan, saadaan uniikkeja lumihiutaleita lisää.
Aloituksessa mainitut lapset varmaan avautuu tulevaisuuden iltapaskassa kuinka kriisiytyivät nelikymppisinä kun tajusi että joillain on isä.

  Re: Nyt rasahti oikein kunnolla

Lähettäjä: @!#$ miesvihaa 
Päivämäärä:   24.2.26 18:39:03

Piste, entäs äitienpäiväkorttien askartelu?

Miten luokassa, missä ei ole yhtään isätöntä lasta, mutta on kaksi täysin äiditöntä lasta, se isien kieltäminen on perusteltua?

Ja tässä tapauksessa lapset puhuivat isästä ennen tunnin alkua "omalla ajallaan".

  Re: Nyt rasahti oikein kunnolla

Lähettäjä: @!#$ miesvihaa 
Päivämäärä:   24.2.26 18:41:52

Eikä tänä päivänä kukaan kiusaa, saati ihmettele, jos jolla kulla ei perheessä ole isää tai äitiä. Tai jos jossakin perheessä on kaksi äitiä tai kaksi isää.

Isästä tai äidistä puhumisen kieltäminen sitten taas on silkkaa idiotismia tai vihaa.

  Re: Nyt rasahti oikein kunnolla

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   24.2.26 18:43:16

En minä ymmärrä äitien enkä isien kortteja. Koulussa pitäisi olla suht reilu suhtautuminen lasten kotitaustoihin. Kaikilla ei ole elämässä isää eikä äitiä. Nämä ei ole verrannollisia siihen että voi voi, kaikkea ei saa, kaikilla ei ole kissaa tai kukkoakaan.

Ihan oikea suunta että päikyissä ja kouluissa siirrytään pois kaikista isiäitijutuista ja siirrytään tekemään kortti omalle läheiselle. Jokaiselta lapselta sellainen kun löytyy vaikka ei isää tai äiti olisi.

  Re: Nyt rasahti oikein kunnolla

Lähettäjä: Just joo 
Päivämäärä:   24.2.26 18:46:59

Sijaiset ei muuten pysty lähettämään wilmassa viestejä ;)

Mutta asiaan, jos jotain tuollaista olisi käynyt tai kävisi jossain, niin jokainen aikuinen voisi miettiä, et miltä lapsesta, jonka isä on juuri kuollut/joutunut vankilaa/yllättäen kadonnut elämästä voi tuntua. Näinhän ei välttämättä ole, mutta opettajalla voi olla tietoa, jota ei kellään muulla ole tai tieto voi olla lapsilla ja tuollainen voi teoriassa olla myös kiusaamisen väline. Lapset osaavat olla tosi julmia.

Kukaan ulkopuolinen ei voi tietää, mitä muiden kotona tapahtuu. Luokalla voi myös olla lapsi, jota pahoinpidellään kotona ja kun tilastoja katsoo, niin erittäin todennäköisesti onkin.

Vähän härkästä teet aloittaja kärpäsestä

  Re: Nyt rasahti oikein kunnolla

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   24.2.26 18:48:28

Just joo, no ite ainakin pystyin Wilma-viestejä lähettään, kun sijaistin :)

  Re: Nyt rasahti oikein kunnolla

Lähettäjä: @!#$ miesvihaa 
Päivämäärä:   24.2.26 18:49:50

Piste, mulle/meidän perheelle/lasten kavereille perheineen on aivan se ja sama se korttien teko, mutta se, että "sovitaan" etteivät lapset puhu edes vapaa-ajallaan/ennen tuntien alkua isistä, ei ole oikein.

Ja kun ko. luokalla ei edes ole yhtään "isätöntä" lasta, mutta on kaksi täysin äiditöntä.

  Re: Nyt rasahti oikein kunnolla

Lähettäjä: Just joo 
Päivämäärä:   24.2.26 18:55:22

Lisään vielä, et kun mä olin eskarissa, niin mun parhaan kaverin isä kuoli onnettomuudessa. En tiedä, kertoiko kaverini äiti asiasta koko ryhmän lasten vanhemmille vai ei, mutta sen tiedän, että aikuiset eivät pistäneet kaveriani tilanteisiin, joissa hänen olisi pitänyt kuunnella, kuinka ihanaa muilla oli isiensä kanssa. Ei isistä puhumista tuolla tavalla kielletty tai mitään, mutta eskarilaiset nyt on nuorempiakin ja lapsia pystyy paremmin jakamaan eri tiloihin ja toimintoihin. Empatia ei maksa mitään. Ja kyllä, kaverini tiesi, että muilla on isät ja muut voivat tehdä isiensä kanssa asioita, mutta ei sitä silloin tuoreeltaan tarvinnut hänen naamaansa hieroa, kun palasi eskariin jonkin ajan kuluttua isänsä kuolemasta.

  Re: Nyt rasahti oikein kunnolla

Lähettäjä: @!#$ miesvihaa 
Päivämäärä:   24.2.26 18:56:02

Just joo, miksi sitten äideistä saa puhua?
Onhan jonkun äitikin juuri saattaanut kuolla/joutua vankilaan/kadonnut elämästä.

Ja tässä tapauksessa näin ei ole käynyt.

Lapset tosiaan olivat puhuneet isistä ennen tunnin alkua, ei tunnilla.

Ja toinen vanhempi, en minä, otti yhteyttä Aamulehteen.

  Re: Nyt rasahti oikein kunnolla

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   24.2.26 18:56:35

Ymmärrättekö te pilkkaajat yhtään, kuinka pahalta tällaiset asiat tuntuvat lapsesta? Kuten joku sanoi, ei ole verrannollista siihen, että ei ole kissaa tai koiraa tai sitä unelma-ammattia. Ja minähän en tosiaan olisi kieltämässä vanhemmista puhumista, ei sitä voi kieltää, enkä ole kieltämässä isänpäivää tai äitienpäivää, mutta pystyn silti ymmärtämään miksi niitä ei joissakin kouluissa vietetä. Minua tosiaan kiusattiin aiheesta rankasti ja se vaikuttaa minuun vieläkin.

Meillähän piti koulussa ihan tavallisenakin päivänä kerran piirtää sellainen kuva perheestä. Kun siinä ei ollut isää, niin tätähän sitten kävi opettaja utelemaan. Sanoin ettei minulla ole isää. "Kyllä sinulla on, jos ei ole niin sitten olet ihme ja minä haluan tietää siitä!". Arvatkaas miltä tuo kommenti tuntui? Olen aivan varma, että opettaja ei ikinä olisi sanonut moista aikuiselle ihmiselle vaan olisi kunnioittanut jo ensimmäistä vihjettä siitä, että tästä ei toinen halua puhua. Mutta lapselta oli hänen mielestään aivan ok sitä utsia. Miksi?

  Re: Nyt rasahti oikein kunnolla

Lähettäjä: tässä ja nyt 
Päivämäärä:   24.2.26 19:04:33

., et voi olla isätön, se on sula mahdottomuus. Onko isä läsnä vai ei, niin se on eri asia.

  Re: Nyt rasahti oikein kunnolla

Lähettäjä: Just joo 
Päivämäärä:   24.2.26 19:07:12

Eikös tämä wilma-tunnukset omaava sijainen käskenyt puhua vanhemmista eikä äideistä? Mun pointti oli se, että sä et voi tietää, eikä sun pidäkään tietää, muiden perheiden asioista ja voi olla, huom. VOI olla, että luokassa jonkun tilanne on sellainen, että perheonnen hehkutusta olis hyvä välttää jonkun lapsen tilanteen takia.

  Re: Nyt rasahti oikein kunnolla

Lähettäjä: @!#$ miesvihaa 
Päivämäärä:   24.2.26 19:08:27

Piste, tässähän nyt ei ole yhtään kysymys siitä, onko jollakin lapsella isää tai äitiä, vaan siitä, että yhtäkkiä random opettaja "sopii" että tällä luokalla ei isistä puhuta.
Kenenkään isä ei ole kadonnut tai kuollut.
Kaikilla luokan oppilailla on isä, kaikilla ei ole läsnäolevaa äitiä.

Lapset puhuivat isästä ennen tunnin alkua.

Kaikkien luokan 22 oppilaan vanhemman kanssa on asiasta nyt viestitelty (kuuden isän ja 16 äidin), ja kaikkien mielestä opettan "sopimus" ja viesti on pöyristyttävä.

  Re: Nyt rasahti oikein kunnolla

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   24.2.26 19:12:32

"et voi olla isätön, se on sula mahdottomuus"

Kai jopa sinä käsität, että ei ole tästä kyse, vaan siitä, että jos toinen sanoo ettei hänellä ole isää niin se kertoo siitä ettei hän todennäköisesti halua perhetilannettaan enempää avata. Jonka jälkeen toista kunnioittava ihminen ei ala asiaa päivittelemään eikä tivaamaan, että missä se isä on. Mutta sinä ilmeisesti teet niin? Eipä voi sosiaalisia taitojasi sitten kehua.

Enkä ollut enää pikkulapsi ja jokainen meistä tiesi tuossa iässä, että lapset eivät tule haikaran mukana, joten aivan varmasti opettajakin tiesi, ettei kyse voi olla siitä etten olisi tiennyt, että se mieskin siihen lapsensaantiin tarvitaan.

  Re: Nyt rasahti oikein kunnolla

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   24.2.26 19:28:36

Viimeiseen vähintään 20 vuoteen yksikään lapsi ei ole ihmetellyt kenenkään perhekuvioita.
On aivan luonnollista, että on ydinperheitä, yh-äitejä, yh-isiä, kaksi äitiä kaksi isää, vuoroviinkosysteemejä...
Kukaan ei näistä ketään kiusaa eikä opettajat kysele.

Miksi sitten se isästä puhuminen ja isänpäivä pitää kieltää. Miksi ei äidistä puhuminen ja äitienpäivä?

  Re: Nyt rasahti oikein kunnolla

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   24.2.26 19:30:44

Eli isättömyys on syy miksi pisteestä tuli tuollainen?

  Re: Nyt rasahti oikein kunnolla

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   24.2.26 19:42:05

Painu sinä ylilautaviiva helvettiin. Minun perheenii asiat eivät sinulle kuulu pätkääkään joten pidä se suusi kiinni ja mieti vaikka mikä meni omassa kasvatuksessasi vikaan kun sinusta tuli incel jonka ainoa ilo tässä elämässä on pahan olon levittäminen nettifoorumilla. Onko sinulla ainuttakaan ihmistä elämässäsi joka edes pitäisi sinusta? Ei ole.

  Re: Nyt rasahti oikein kunnolla

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   24.2.26 19:43:46

Siitä se miesviha lähti.

  Re: Nyt rasahti oikein kunnolla

Lähettäjä: EQ 
Päivämäärä:   24.2.26 19:44:49

Ohhoh, täällähän rasahti kans!

  Re: Nyt rasahti oikein kunnolla

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   24.2.26 19:45:07

Ole hyvä vaan, ansaitset sen kaiken. Etkä sinä edes ole mikään mies vaan yli-ikäinen räkänokkateini.

  Re: Nyt rasahti oikein kunnolla

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   24.2.26 19:48:10

Minuun saa vapaasti purkaa patoumia, jos siitä tulee parempi mieli.

  Re: Nyt rasahti oikein kunnolla

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   24.2.26 19:50:22

"Ohhoh, täällähän rasahti kans!"

Minulla todellakin "rasahtaa" jos joku yrittää häpäistä perhettäni tai minua perheeni kautta. Ja ylilautaviivan kaltaisten ei kannattaisi ylipäänsä arvostella yhtään ketään.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.