|
Lähettäjä: nippe
Päivämäärä: 18.2.26 12:27:54
No varmaan vielä 80-luvulla kaikki koirat eli vähän hassusti nykyaikaan peilaten. Eihän silloin ollut edes vielä teollisia koiranruokia juurikaan tarjolla, kissanruuista nyt puhumattakaan.
Mun kotona oli sekarotuinen koira, joka asui ulkona koko ikänsä. Se oli kiinni ketjussa navetan ulkoseinässä ja sillä oli siis puolikaaren mallinen elintila. Koppia sillä ei ollut, vaan se pääsi heinälatoon ja kaivoi itselleen pesän heiniin. Ihan kovimmilla pakkasilla se vaan päästettiin irti ja se juoksi itsensä lämpöiseksi, silloin saattoi päästä käymään jopa tuvassakin. Se oli oikeasti pappani koira ja pappa teki sille aina ruuan jälkeen keitetyistä perunoista, kastikkeesta ja maidosta ruuan kuppiin joka sitten vietiin ulos koiralle. Vettä sillä oli, talvella söi kai lunta koska esim. lämmitettyä juomakuppia ei siihen aikaan liioin ollut.
Siihen aikaan myös kissat oli vapaana ja aina lypsyn jälkeen äiti laittoi kissoille lämmintä maitoa juotavaksi. En muista saiko koirakin sitä maitoa silloin. Muuten ne saalistivat maatilalla hiiriä, eikä niitä sen erikoisemmin ruokittu. Vasta joskus 85-vuoden paikkeilla sain oman kissan jota alettiin pitää sisällä ja oli hiekkalaatikko, johon vaan haettiin ulkoa hiekkaa. Ei sitä kaupasta saanut tai ei ainakaan meille ostettu. Silloin kauppoihin tuli myös koiranmakkaraa, jota joskus ostettiin kissallekin.
Ei siihen aikaan myöskään pieneläimiä eläinlääkärillä käytetty. Eläinlääkäri oli vain lehmiä tai hevosia varten ja tilalle se kutsuttiin harvoin ja yleensä lehmän tilanne oli jo tosi vakava. Itse muistan vain kerran eläinlääkärin käynnin, koska silloin äiti itki kun kohtunsa ulos työntänyt lehmä piti lopettaa.
Jos kissa tai koira loukkaantui pahasti, sen "hoito" oli lopetus ja sitä en itse koskaan nähnyt. Yleensähän kissat sitten vaan katosi, koska ne menivät piiloon sairastuessaan. Kissojen leikkaaminen oli myös ihan tuntematon asia ja pyrittiin vaan aina ottamaan poikakissoja, ettei tulisi pentuja.
|