|
Lähettäjä: omppu
Päivämäärä: 17.2.26 13:28:31
Ollaan siis molemmat nelissäkymmenissä olevia naisia. Viimeiset kymmenen vuotta olemme olleet kuin paita ja peppu. Meillä on paljon yhteisiä työ- ja harrastusjuttuja ja ollaan vähintään viestitelty päivittäin. Ystävälläni on mielenterveysongelmia ja olen ollut hänelle tärkeänä tukena vaikeina aikoina. Hän kertoi aina kaikille, kuinka olen hänen paras ystävänsä. Itse en ko termistä niinkään pidä, ystäviä voi olla erilaisia luokittelematta heitä sen tarkemmin.
No, pari kuukautta sitten ystäväni liittyi facebookissa paikalliseen ystävänhaku ryhmään ja saikin sieltä pian naispuolisen lenkkeilykaverin. Me emme asu ystäväni kanssa samalla paikkakunnalla. Kohta sen jälkeen sinkku ystäväni alkoi viestitellä kolmen eri miehen kanssa, joihin kaikkiin hän ihastui. Miehet tekivät selväksi, etteivät halua muuta kuin ystävyyttä. Nyt ystäväni chattailee ja laittaa ääniviestejä noiden miesten kanssa lähes koko ajan. Puhelutkin kuulemma kestävät tuntikausia.
On kuin en tuntisi ollenkaan tuota uudenlaista ihmistä. Mielestäni on hienoa, ettei hän enää takerru minuun niin kovasti, mutta oikeasti surettaa se, että hän on unohtanut minut lähes kokonaan. Ei viestejä, ei puheluita, minä olen aina se joka laittaa viestiä tai soittaa ensimmäisenä.
Siihen on kai tyytyminen, että ystävyytemme on muuttunut. Mutta minulla on oikeasti ikävä ystävääni. Tänäänkin olen miettinyt koko päivän, etten soita hänelle ennen kuin hän soittaa minulle. Mutta silti tekisi hirveästi mieli kysyä miten hän voi.
En haluaisi laittaa välejämme kerrsta poikki enkä toisaalta roikkua jossain menneessäkään. Oudolta tuntuu, etten minä "paras ystävä" olekaan enää mitään. Soitanko vai enkö? Voiko ihminen muuttua yhtäkkiä noin, vai enkö sittenkään tuntenut pitkäaikaista ystävääni?
|