Lähettäjä: nyt saa kertoa 
Päivämäärä:   14.2.26 08:14:31

Millainen tie Sinulla on ollut nousta ylös mustasta aukosta?

Lähettäjä: Palle 
Päivämäärä:   14.2.26 08:27:27

Ensin piti päättää haluaako parantua. Iso asia siinä kunnossa. Hyvä terapiasuhde, kesti kolme vuotta. Pahimpaan aikaan söin hyvin pienellä annoksella lääkettä, auttoi siihen, että pääsin ylös sängystä. Lopetin lääkkeen aika pian, sillä en usko lääkkeelliseen parantumiseen. Asiat on vaan käytävä läpi ja löydettävä valo elämästä. Ei ole vieläkään elämä ruusuilla tanssimista, mutta tunteet palasi ja asioista jaksaa innostua.

Lähettäjä: Gabriella 
Päivämäärä:   14.2.26 08:34:31

Jään myös seuraamaan, jos joku olisi onnistunut parantumaan syömishäiriöstä. Liian paljon tullut pohdittua lähiaikoina sitä, että onko mitään toivoa vai pitääkö vaan luovuttaa kokonaan.
T: yksi epätoivoinen ja todella väsynyt, jonka jo noin 15 vuotta kestänyt painiottelu anoreksian kanssa ei tunnu loppuvan koskaan

Lähettäjä: Miehen jyrähdys 
Päivämäärä:   14.2.26 08:58:26

"Millainen tie Sinulla on ollut nousta ylös mustasta aukosta?"

Itsemyötätunto ja kyky luopua vastuunkannosta ja yrittämisestä auttoivat. Mitä enemmän yritin, sitä heikommin meni. Aloin tehdä vain sellaista, josta tuli hyvä olo, enkä enää suhtautunut asioihin ratkaisukeskeisesti.

Kun aloin lukea ontologian ja epistemelogian peruskysymyksistä ja samalla tajusin, että tieteessä tahtoa ei pystytä todistamaan ja ettei ihmisellä ole tieteellisen käsityksen mukaan tahtoa ja valintojen mahdollisuutta, se poisti entisestään painetta.

Päätään ei voi korjata, mutta se korjautuu itsestään, kun sieltä katoaa paine ja kun entisen tilalle tulee myönteisiä vaikutteita. Minulla näitä ovat olleet liikunnan lisäksi esimerkiksi teatterihrrastus ja muut kulttuuriharrastukset.

Lähettäjä: o 
Päivämäärä:   14.2.26 08:59:05

Poistamalla niiden syyt arjestani. Olen katkonut välit hyvään ystävään, jättänyt vakituisen työpaikan ja lähtenyt opiskelijaksi, olen muuttanut toiselle puolelle maata, jne. Kun jonkun asian sietämättömyys uhkaa henkistä hyvinvointiani, ole ollut valmis tekemään radikaaleja ratkaisuja. Olen siis välillä joutunut syömään mm. huumeeksi luokiteltuja lääkkeitä selvitäkseni arjen tilanteista, koska ihan hetkessä korjattavia nuo asiat ei ole olleet, vaan päätöksen teosta on väistämättä mennyt aikaa siihen, että tilanteesta on oikeasti päässyt ulos. Onnekseni olen pystynyt analysoimaan mikä ulkoinen tekijä mielenterveyttäni kohtuuttomasti kuormittaa ja ollut taloudellisesti tilanteessa, jossa tekemäni ratkisut on olleet mahdollisia. Jos olisin ratkaisut jättänyt tekemättä, olisin varmaan jo jonkinasteisessa laitoskierteessä ja henkirikoksista tuomittu.

Lievempien MT-haasteiden kohdalla väistämättä mietin, moniko niistä olisi vältettävissä tai lievitettävissä, jos potilaalla olisi rohkeutta ja taloudellista tukea muuttaa arkeaan, päästä pois olosuhteista, jotka oireilun laukaisee. Miten usein kyseessä on aidosti mielenterveyden ongelma ja miten usein täysin terve reaktio sietämättömiin olosuhteisiin, jotka päälle päin tilannetta tuntemattomalle näyttäytyy aivan tavanomaisina.

Lähettäjä: JS 
Päivämäärä:   14.2.26 09:22:09

Syklotymia diagnosoitu 2009 kun olin 21-vuotias. Oli vaikeuksia työelämässä jaksamisessa, raha-asioissa yms. tämänkin takia. Pitkiä sairaslomia ja ennen diagnoosia olin yhden työpaikan menettänytkin.

Hypomaniajaksoilla mm. nukuin vähän, tein impulsiivisia päätöksiä omaan elämään liittyen (onneksi en ikinä mitään rikollista ja muita satuttavia asioita). Masennusjakso tuli yleensä perässä, totaalinen romahdus univajeen yms. takia.

Etsittiin sopiva lääkitys, pääasiassa epilepsian hoitoon käytetty lamotrigiini sopi minulle hyvin.

Terapiassa koitin käydä mutta en saanut siitä mitään irti, omien läheisten kanssa keskustelun ja ihan arkisen ajan viettämisen kavereiden kanssa koin mielekkäämpänä. Olin todella avoin sairaudestani joten kaikki kyllä tiesivät.

Mielekkäät harrastukset, ihmissuhteet, liikunta, säännöllinen elämänrytmi, alkoholittomuus, stressin vähentäminen ja ehkä ihan iän myötä tullut itsevarmuus & henkinen kasvu on ollut omasta mielestäni avainasemassa omassa parantumisessa.

Löysin itseni hevosten parista myöhemmällä iällä hieman alle kolmekymppisenä ja se olikin sitten menoa, minusta tuli ihan heppahullu hevosmies. Hevoset ovat olleet myös isossa roolissa omassa hyvinvoinnissa ja olen myös hyviä ystäviä niiden parista löytänyt.

Nykyään olen ihan hyvissä oman alan töissä, on oma kiva koti maalla, työpaikat on viimeisen n. 10 vuoden aikana vaihtunut ihan omasta halusta (nykyisessä tosin viidettä vuotta joten ei turhan usein), hyviä ihmisiä elämässä, hyvä terveys / fyysinen kunto, olen opiskellut toisen tutkinnon työni ohella ja elämä on muutenkin hyvin.

Lääkityksen lopettamisen viisivuotisjuhlat on tänä vuonna.