Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Koiran hampaat tarvitsisi eläinlääkäriä

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   5.2.26 14:17:32

Mun oli pakko tulla tänne purkamaan omaa ahdinkoa ihmisenä ja koiran omistajana, enkä nyt lyttäystä halua mutta jos jollain on neuvoa asian helpottamiseksi jotain niin otan kaikki vastaan.
Minulla on siis 13-vuotias kääpiörotua oleva koira, sen hampaat on hoidettu loppuvuonna -23 edellisen kerran eläinlääkärillä kuvineen, aikomus oli hoidattaa hampaat uudelleen -25 vuoden keväällä. Jäin kuitenkin 24- syksyllä työttömäksi mutta käytiin silti muissa asioissa eläinlääkärissä jolloin eläinlääkäri totesi hammaskiveä olevan mutta ei vielä ihan kamalan paljoa.
Tyttömyyttä kesti yhteensä 9kk, työttömyydestä johtuen menetin luottotietoni, sillä en voinut lyhentää pankkilainaa eikä pankin kanssa neuvottelut onnistuneet. Sain töitä mutta sitä riemua kesti vain kolme kuukautta kunnes minut lomautettiin. Työttömyyden aikana tein keikkatöitä ja palkasta ulosotto vei osansa, samoin myöskin työttömysetuudesta. Tällähetkellä olen töissä mutta uo vie suuren osan palkkaani ja pärjään juuri ja juuri. Koirani suu haisee, siellä on jo runsaasti hammaskiveä ja ikenet ovat selvästi tulehtuneet, se myös maiskuttelee normaalia enemmän ja joskus huitoo tassulla kuonoa, syö kuitenkin hyvin ja päivittäisen herkkutikkunsa mutta ei esimerkiksi luita. On käytössä merilevä, Hexarinse mutta koska ikenet ovat niin ärsyyntyneet yritän puhdistaa suuta hammasharjan sijaan mumpulipuikolla. Tiedän että koira pitäisi saada pikaisesti eläinlääkäriin mutta millä ihmeen rahalla. En saa vapaakuukautta uo:sta, en saa eläinlääkäriä laskulle, ei ole vanhempia/ sisaria eikä tuskin kukaan kaverikaan voi heittää tonnia jonka suun hoito todennäköisesti kustantaisi. Paikallinen eläinsuojelu-yhdistys kirjoitti juuri että eivät auta tällaisessa tilanteessa vaikka olisin valmis satanen kerrallaan maksamaan summan takaisin.
Koira on iästään huolimatta reipas, leikkii välillä leluillaan, lenkkeilee pitkiäkin lenkkejä ja elinvuosia olisi varmasti vielä jäljellä. Hampaat on lyhyellä aikaa mennyt huonoon kuntoon ja mua ahdistaa nähdä koirani tuollaisena koska olen aina huolehtinut koiristani ja nyt näen että se tarvitsisi apua. Tiedän etten voi antaa tilanteen jatkua kauaa näin ja henkisesti olen jo valmistautunut siihen että pakko viedä koira piikille, se vaan tuntuu ihan helvetilliselle ratkaisulle. Paremmalta kuitenkin kun että antaisin koiran eteenpäin vieraalle ihmiselle, koska koira on ollut minulla pennusta saakka eikä ole elämänsä aikana ollut edes hoidossa kun korkeintaan viikon. Elämälle ei voi mitään, en voinut mitään sille että luottotietoni meni, vuoden päästä pääsen ulosotosta eroon mutta se ei enää silloin auta koiraani. Sossusta on turha kysellä koska eihän ne koiran kuluja korvaa ja olenhan nyt töissä. Uo:n jälkeisestä palkasta en saa nipistettyä niin nopeasti rahaa syrjään kun koirani tarvitsisi. Tunnen itseni niin huonoksi ihmiseksi ja koiran omistajaksi että ei mitään järkeä. Tiedän että lemmikin omistajalla pitäisi olla rahaa sukan varressa ja niin minulla olikin, on aina ollut rahaa viedä koira lääkäriin kun tarve on ollut, mutta se puskuri oli pakko käyttää silloin kun olin työtön.

  Re: Koiran hampaat tarvitsisi eläinlääkäriä

Lähettäjä: tilli 
Päivämäärä:   5.2.26 14:23:27

Ainakin Turussa ja Espoossa on eläinklinikat vähävaraisille, onnistuisiko sellaisen kautta?

Oletan, että olet jo myynyt kaiken irtaimen mitä myydä voi. Entäs sivutyö? Toki siitä apu ei tule riittävän nopeasti, jos jo noin paha tilanne.

  Re: Koiran hampaat tarvitsisi eläinlääkäriä

Lähettäjä: K 
Päivämäärä:   5.2.26 14:24:30

Ei se hoito kunnallisella kyllä mitään tonnia maksa. 300e lähempänä totuutta.

  Re: Koiran hampaat tarvitsisi eläinlääkäriä

Lähettäjä: tilli 
Päivämäärä:   5.2.26 14:24:49

Nykyään moni myös hakee luvan pienkeräykselle. Niistä voi olla montaa mieltä, mutta keino se on sekin.

  Re: Koiran hampaat tarvitsisi eläinlääkäriä

Lähettäjä: hmph 
Päivämäärä:   5.2.26 14:25:08

Sanoisin että tässä tapauksessa lopetettavaks koira sillä se olisi eettisintä tosiaan tässä tapauksessa ottaen iän huomioon, sitä tehdään ilmasiks jollain elli asemilla.

  Re: Koiran hampaat tarvitsisi eläinlääkäriä

Lähettäjä: X 
Päivämäärä:   5.2.26 14:28:34

Jos koira tarvitsee hoitoa eikä sinulla ole rahaa hoitaa, niin ei se eutanasia huono vaihtoehto ole 13-vuotiaan koiran kohdalla.

  Re: Koiran hampaat tarvitsisi eläinlääkäriä

Lähettäjä: ^ 
Päivämäärä:   5.2.26 14:31:05

Googleta niitä klinikoita jotka on suunnattu vähävaraisille, niitä on jossakin päin Suomea.

Ja nyt sitten myymään (käteisellä) vanhoja tavaroita, jotta saat pientä puskuria lemmikin kuluihin.

  Re: Koiran hampaat tarvitsisi eläinlääkäriä

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   5.2.26 14:37:47

1,5-2v sitten Oulun Poratiellä (kaupungil ell) hammaskivenpoisto ja takahampaan poisto yhteensä 170e. Ei toki sisällä kuvia, mutta parempi kun ei mitään.

  Re: Koiran hampaat tarvitsisi eläinlääkäriä

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   5.2.26 14:39:47

Mä olin kerran 14 päivää syömättä että sain puuttuvat rahat lemmikkini leikkaukseen. Laskin että viimeiset eurot saan jos en syö sitä aikaa ja mulla oli läskiä kehossa ravinnoksi. Että sinänsä aika äärijuttuihin sitä pystyy jos haluaa.

En kyllä tappaisi koiraa siksi että sillä on hammaskiveä. Koira kestää varmasti vielä puolikin vuotta ikenillään ja sinä aikana sinä voit syödä vaikka x-tra spaghettia 0.75s/1kg ja ostaa sivuun halvimman c-vitamiinipurkin.

  Re: Koiran hampaat tarvitsisi eläinlääkäriä

Lähettäjä: M 
Päivämäärä:   5.2.26 14:45:33

Laita paikalliseen facebook -ryhmään ilmoitus, jossa tarjoat apua pientä korvausta vastaan. Laita vaikka siihen, että keräät rahaa koiran hammaskuluihin. Koirien ulkoilutus, lastenhoito, siivous, lumityöt yms. luulisi onnistuvan.

  Re: Koiran hampaat tarvitsisi eläinlääkäriä

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   5.2.26 14:50:45

"Ei se hoito kunnallisella kyllä mitään tonnia maksa. 300e lähempänä totuutta"

Kaikki kunnalliset ei tee suuria hammasremontteja, vaan pieniä hammaskiven poisto operaatioita. Ja kunnallisten hinnoitteluihin tuli vuoden vaiheessa muutoksia (vaihtelee kunnittain, että mihin hoitoihin tuli muutoksia), juurikin esimerkiksi hammasoperaatiot ovat klinikkahintatasoa.

  Re: Koiran hampaat tarvitsisi eläinlääkäriä

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   5.2.26 14:53:51

Tuon ikäisellä ei ole enää monia vuosia jäljellä. Armeliainta olisi lopetuttaa koira koska joudut kuitenkin sen tekemään muutaman vuoden sisällä.

  Re: Koiran hampaat tarvitsisi eläinlääkäriä

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   5.2.26 15:21:40

Olen sen verran paljon koiria käyttänyt eläinlääkärillä hammaskivenpoistossa että koen että ilman rtg kuvia sitä on ihan turha tehdä, varsinkin kun jostain syystä tämä suuongelma on edennyt näin nopeasti. Olen aika varma että hampaita pitäisi poistaa ja ikenet liikakasvullekin olisi tehtävä jotain , joten uskon että julkinen puoli ei tähän ala. Yksityisen hinnoilla aivan realistinen kustannusarvio on 700-1000e/rtg, hampaiden ja hammaskiven poisto ja lääkkeet.
Lopetus, niin, moni sitä ehdottaa, ymmärrettävästi. Se on se viimeinen vaihtoehto juuri nyt, iästään huolimatta koira on edelleen erittäin hyvässä kunnossa ja virkeä ja esimerkiksi äitinsä on nyt 16-vuotiaana terhakka seniori jossa ikä näkyy vain harmautena, isänsäkin on elossa vaikka ikää 15, eli uskon tälläkin vielä pari kolme vuotta elämää olevan jäljellä mutta ymmärrän senkin että jokapäivä näillä hampailla on koiraa kohtaa väärin. Lopetusta olen tänään viimeksi miettinyt, mutta kun katson koiraa ja sen touhua ja iloa silmissä niin se tuntuu tosi pahalta "vain" hampaiden takia, siksi haluaisin miettiä ensin ihan kaikki muut vaihtoehdot.
Mitään myytävää ei tällähetkellä ole, palkallisesta sivutyöstä osansa vie ulosotto eikä ns "pimeää työtä" oikein ole. Ja keräys, osallistuisiko kukaan vieraan ihmisen eläinlääkärikuluihin. Mulla on kamalan huono omatunto kerjätä rahaa, eriasia jos voisin maksaa ne takaisin vaikka satanen kerrallaan lainaajalle.

  Re: Koiran hampaat tarvitsisi eläinlääkäriä

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   5.2.26 15:27:47

Tekstisi oli niin raskasta luettavaa ilman kappalejakoja että vain silmäilin sen nopeasti läpi.
Onko sinulla perhettä, vanhempia, sisaruksia, muita sukulaisia joilta voisit lainata? Ystäviä, kavereita?
Se keräys ei ole ollenkaan huono asia kokeilla, olen nähnyt että monikin niihin osallistuu. Itse ainakin kokeilisin ihan kaikkea mahdollista ennen lopetusta (tosin en viikkotolkulla jäisi jahkailemaan)

  Re: Koiran hampaat tarvitsisi eläinlääkäriä

Lähettäjä: --------- 
Päivämäärä:   5.2.26 15:34:29

Viet kunnan eläinlääkärille, joko oman tai naapurikunnan (siihen tulee nykyään pieni maksu, jos olet eri paikkakunnalta), saat laskulle ja sovit maksun erissä jos tarvitsee.
Tuon ikäinen koira varmasti elää sen mikä elää ihan perussuunhoidolla, hammaskiven poisto, joku hampaan irti vetäminen onnistuu järkevältä ja osaavalta kunnan ell. ihan varmasti ilman röntgeniäkin.
Anestesiassa hampaiden puhdistus ja muutaman hampaan poisto vanhuskoiralta maksoi kunnan ell 150e.
Mitään ylihoitamista härskeillä hinnoilla on turha tukea, sille ei ole mitään rajaa, mistä kaikesta rahastetaan jos vaan maksaa, oli tarve tai ei.

  Re: Koiran hampaat tarvitsisi eläinlääkäriä

Lähettäjä: ^ 
Päivämäärä:   5.2.26 15:57:58

Hinnoissa on aivan järjettömiä eroja, vaikka laitteet ja toimenpiteet olisikin klinikoilla samat. Ja edelleenkin, niitä vähävaraisille suunnattuja klinikoita on olemassa, eli google laulamaan.

Aika moni varmasti kaipaisi lumenluojaa tai esimerkiksi koiran lenkittäjää pikkurahalla. Mutta tää on ilmeisesti provo, kun ei tunnu mikään ratkaisu oikein kelpaavan.

  Re: Koiran hampaat tarvitsisi eläinlääkäriä

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   5.2.26 16:01:59

"En kyllä tappaisi koiraa siksi että sillä on hammaskiveä. Koira kestää varmasti vielä puolikin vuotta ikenillään"

Ei. Mulla oli just pahasti tulehtunut ien ja se oli ihan hemmetin kipeä. Aloittajan koiralla on myös selviä kipuoireita jos raapii kuonoaan. Silloin viikkokin on pitkä aika odottaa, saati puoli vuotta.

Hammaskivenpoiston saa kyllä alle 200e, silloin ei vaan saa sitä turvallisinta vaihtoehtoa eli inhalaatioanestesiaa ja erillistä hoitajaa nukutusta valvomaan. Mutta jos niihin ei ole varaa niin silloin otetaan se (onneksi suht pieni) riski ja viedään halvimpaan. Tai sitten suoraan piikille. Kipeää koiraa ei jäädä katsomaan enää puoleksi vuodeksi.

  Re: Koiran hampaat tarvitsisi eläinlääkäriä

Lähettäjä: ------- 
Päivämäärä:   5.2.26 16:05:43

Hinnoissa tosiaan ihan järjettömiä eroja ihan kunnallisellakin, koska siellä ei kaikki sitoudu kuntataksaan kuten lain mukaan kuuluu, vaan rahastaa sen yli ja luottaa, että asiakas ei tiedä, mitä kunnallinen saisi maksaa.
Esimerkin vanhuskoiran suun hoito olisi maksanut omistajan omalla paikkakunnalla nuoren ja kokemattoman ell hoidossa, ell arvion mukaan sen 1000e.
Eli yksityisen verran. Naapurikunnan ell, erittäin kokenut, pätevä ja suosittu, otti kuntataksan mukaisen hinnan, joka oli sen 150e.
Joten hinnat kannattaa tarkistaa ja kysellä eri paikkojen hinnat etukäteen.

Itsekin epäilen provoksi, koska mikään ratkaisu ei ole hyvä. Vaihtoehtoja on kuitenkin vain kolme; hoidattaa koiran hampaat, eutanasia (joka sekään ei ole ilmainen) tai jättää hoitamatta.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.