|
Lähettäjä: Faktahomma
Päivämäärä: 2.2.26 16:56:39
Tämä vaihtelee vähän sen mukaan keneltä kysyy.
Työntekijäjärjestöjen mukaan työnantajalla ei ole oikeutta kysyä työntekijältä, osallistuuko hän lakkoon. Tämänkaltaiset kyselyt tulkitaan yritykseksi murtaa lakkoa. Työnantajalla ei ole yksityisyyden suojaa sääntelevästä lainsäädännöstä johtuvaa tarvetta kerätä tietoa lakkoon osallistujista.
Elinkeinoelämän keskusliiton lakiasiainjohtaja Markus Äimälän mukaan työntekijällä on laillinen oikeus lakkoon, eikä hänen tarvitse ilmoittaa siitä ennalta esihenkilölleen. Äimälän mukaan on silti täysin sallittua, että työnantaja kysyy asiaa ennalta jotta työnantaja saa tietää, kuinka suuri osa henkilökunnasta jää pois töistä. Kysymyksen pitäisi olla neutraali, jotta työntekijä ei tulkitse sitä vaatimukseksi ja Äimänkin mielestä raja kulkee siinä, että työnantaja ei saa painostaa työntekijää pysymään töissä.
Työoikeuden emeritusprofessorin Seppo Koskisen mukaan kysymys lakkoon osallistumisesta on perusteltu, vaikkakin mielipiteitä jakava. Jos kysymys pysyy neutraalina ja siihen on toiminnallinen peruste eli vaikka kaupan pitäminen auki Koskinen pitää sitä laillisena. Työntekijän ei ole kuitenkaan pakko vastata kysymykseen.
Työntekijä voi myös muuttaa mielipiteensä koska vain eli työntekijä ei ole sidottu vastaukseensa on se kumpi tahansa.
Tätä vatvottiin aika paljon 2024 kun Lidl kysyy työntekijöiltään, aikovatko he tulla töihin lakkopäivänä.
Itse en työnantajana kysyisi koska se voidaan helposti tulkita yritykseksi murtaa lakko ja työntekijänä en vastaisi jos kysytään koska ei tarvitse vastata, vastaus ei edes sido työntekijää ja liittojen jäsenten kannattaa toimia liiton suosittelemalla tavalla. Tämän myös sanoisin kohteliaasti työnantajalle. Se kannattaa aina muistaa, että lakon jälkeen elämä jatkuu ja kaikilla on mukavampaa jatkossa mitä vähemmän riitoja on lakon aikana tullut.
|