|
Lähettäjä: eje
Päivämäärä: 24.1.26 15:01:48
Minun isäni oli valehdellut ja puhunut paskaa äidistäni sisaruksilleen ja kavereilleen. Tämä selvisi vasta isän kuoleman jälkeen, isän muistotilaisuudessa. Isä oli käytännössä kieltänyt ketään olemasta yhteydessä äitiini ja äitikään ei saanut olla yhteydessä isän kavereihin ja sukulaisiin.
Isä oli valehdellut mm., että äiti on todella huonokuntoinen, autettava ja sairas, ja oikeastaan sänkypotilas, joka ei pärjää ilman häntä ja hän on vaimonsa omaishoitaja. Moni paikalle tulleista lähes pudotti leukansa maahan, kun näki äidin tuhkia sirotellessa. Ihan on kävelevä ja toimintakykyinen, ajaa itse autolla, jne. Muutama ihminen tuli ihan naamatusten ihmettelemään, että ootko sä siis ihan ihminen vielä ja kykenet kävelemään, siis ajoitko sä itse tänne autolla. Toiset taas sitten pysyivät todella etäällä ja hyvä kun viitsivät kuivasti edes tervehtiä leskirouvaa.
Lisäksi muistopuheissaan muistotilaisuudessa kertoivat isästäni juttuja, joita isäni oli elämänsä aikana saavuttanut. Silkkaa valhetta. Siis eikö ihmisillä ole mitään järkeä päässään? Omat aivot sano, että tuo nyt ei voi olla totta. Ihan päästä keksittyjä juttuja. Ja monia äidin saavutuksia isä oli kertonut omiksi saavutuksikseen, ja minä, äitimme ja sisarukseni kuuntelimme ihan kulmat koholla, että mitä ihmettä toi selittää.
Mutta ihmiset selkeästi uskovat valheita todella hyvin, kun joku valehtelee itsestään hyvää ja jostain toisesta huonoa. Eikä mitään osata kyseenalaistaa. No, uskovathan ihmiset suoraan kaiken tekoälyn sylkemänkin...
|