|
Lähettäjä: Vanilli
Päivämäärä: 18.1.26 16:18:50
Mulla on aina ollut todella läheiset ja lämpimät välit sisaruksiini. En muista mitään kamaluuksia eikä ole kaunoja. Olen itse meistä vanhin, löytyy pari vuotta nuorempi pikkuveli ja neljä vuotta nuorempi pikkusisko.
Pikkuveljeni on aina ollut aika noh energinen ja villi tapaus (adhd löytyy), hyvä sydän ja tahto, mutta ehtivä ja kokeilunhaluinen niin hyvässä kuin pahassa. Siksi lapsena minulla oli häneen vähän sellainen suojeleva ote. Ja veljeni kyllä myös piti vahvasti minun puoliani aina tarvittaessa. Yritin aina pitää silmällä ettei hän joutuisi isompiin vaikeuksiin. Ja juttelin hänen kanssaan myös hankalammista asioista erityisesti hänen ollessa teini, nuoruusvuodet oli hänelle haastavia. Olen tosi onnellinen, että puhevälit on todella avoimet ja läheiset edelleen nyt aikuisena. Soitellaan, viestitellään ja nähdään usein. Olen tosi ylpeä millainen mies hänestä on kasvanut vaikeuksista huolimatta. Vaikka varmasti hautaan asti vähän tietyllä tavalla myös tarkkailen häntä huolehtivasti.
Pikkusiskoni taas on hyvin samankaltainen luonteeltaan kuin minä. Muistan aina kuinka onnellinen olin siitä, että saan siskon, että pääsen tekemään tyttöjen juttuja hänen kanssaan. Toki me ollaan otettu lapsena yhteenkin, enemmän kuin veljeni kanssa, mutta ollaan aina tultu juttuun todella hyvin. Minusta oli ihanaa opettaa hänelle kaikkea meikkaamisesta lähtien. Välit on oikeastaan aikuisena vain lähentynyt, kun ikäero ei enää samalla tavalla vaikuta kuin nuorempana. Jos on joku ongelma, murhe tai ilo, niin kyllä me toisillemme ekana soitetaan. Hän asuu aika kaukana, joten näemme valitettavan harvoin, mutta se ei sisarusrakkautta vähennä. Erityisesti nyt aikuisena näen hänessä niin paljon myös omia huonoja luonteenpiirteitäni (perfektionismiin taipumus esim), että välillä hirvittää, vaikka hän hallitsee ne onneksi minua paremmin. Hän on minulle kuin paras ystävä.
|