|
Lähettäjä: Uupunut
Päivämäärä: 17.1.26 20:26:07
Mietin voisiko omat oireet olla vain viimeisen 4-5 vuoden jatkuvasta ylikuormituksesta. Olen nyt viimeisen puolen vuoden aikana saanut arkea kevennettyä vähän ja muutokset jatkui seuraavaksi työelämän muutoksilla. Verikokeissa kaikki aika lailla hyvin. S-ANA, eli tumavasta-aineet oli ainoa joka oli syksyllä positiivinen, mutta kaikki muut reumapaneelin arvot negatiivisiä. Perusverenkuva priimaa. Ferritiini yli 100. Kilppariarvot ok. Tutkittu vaikka mitä ja ei löydy selittävää.
Ihan pienestäkin kuormituksesta väsyy. Aamulla pirteämpi ja energiatasot ylempänä, mutta iltapäivällä jo alkaa tuntua kuin ei olisi nukkunut aikoihin. Refluksi vaivaa, ruoka sulaa huonosti. Niveliä särkee etenkin jos on ollut ulkona kylmässä. Syksyllä ollut 4 flunssaa.
Liikun, syön äärimmäisen terveesti ja myös säännöllisesti. Nukun arkisin 7-8h, viikonloppuna 8-11h yössä. Voiko ylikuormitus selittää kaiken? Ainakin 3-4 edellistä vuotta mentiin aika minuuyyi
|