|
Lähettäjä: --
Päivämäärä: 16.1.26 14:44:07
Minulla on välillä ollut samaa. Itse epäilen syyksi liikaa somea (ja kaikenmaailman hömppälehtien artikkeleita). Joskus käytin htnettiä tosi paljon, mutta tajusin että täällä negatiivinen ilmapiiri oikeasti alkoi vaikuttamaan omiin ajatuksiin. Samoin sitä aiheuttaa somen kaikenmaailman naistenhuoneet ym.
Somesta kun kysyy, tuntuu ettei mitään saa sanoa ja tehdä. Aina jostain joku keksii jotain negatiivista. Vaikka kyse olisi vain siitä, että kerrot toiselle ihmiselle että kaverisi asuu muuten sinun naapurissa, tästä joku keksii jotain negatiivista. "Hyi et sä voi toisten asuinpaikkoja levitellä", "Mitä jos sun kaveri haluaa pitää asuinpaikkansa salassa" jne...
Tai just tuntuu ettei ihmisiltä mitään voi kysyä eikä mistään keskustella koska aina joku loukkaantuu. Sitä tulee ihan vainoharhaiseksi.
Kun somenkäyttöä vähensi ja alkoi seurata oikeasti ihmisten reaktioita, tajuaa ettei ihmiset loukkaannu niin helposti kuin somesta voisi päätellä. Suurin osa ei jaksa murehtia milloin mitäkin kommenttia. Ja toisaalta, ei sitä voi ottaa vastuuta toisen tunteista. Kun ei tahallaan yrityä ketään loukata, pääsee aika pitkälle.
|