Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Syökö lapsenne kouluruokaa?

Lähettäjä: M 
Päivämäärä:   13.1.26 13:40:13

Minulla on 10-vuotias lapsi, joka valittaa pahalle maistuvasta kouluruuasta, eikä usein syö koulupäivän aikana muuta kuin leivän. Riisi on kuulema tosi pahaa ja perunat kumisia. Olen koittanut kannustaa syömään aina edes vähän, mutta ei vain kuulosta uppoavan. Ongelmana on myös migreeni, joka hänelle helposti iskee huonon syönnin seurauksena.
Täytyy sanoa, että kun katson esim. tämän viikon koulun ruokalistaa, olisi kahtena päivänä viidestä sellaista ruokaa mitä itse suostuisin syömään. Kahtena päivänä on tarjolla pelkästään kasvisruokaa. Minkä ihmeen vuoksi ei enää tarjoilla hyvää perusruokaa, esim ihan makaronilaatikkoa, nakkikeittoa tms, mitä varmaan suurin osa oppilaista suostuisi syömään? Listalla on sen sijaan jotain ohrahelmiä ja kasvishöttöä.

Syökö lapsenne koulussa?

  Re: Syökö lapsenne kouluruokaa?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   13.1.26 13:48:07

Minusta kasvisruoka on hyvä. Ja on omassakin lapsuudessa ollut kasvisruokia. Ja monet niistä oli tosi suosittuja. Ja ovat edelleen nykypäivänäkin. Niitä voisi hyvin lisätä ja sitten näitä oikein alleviivaten KASVISruokia taas jättää pois, jotka ei maistu. Kasvisruokaa on aina ollut kouluissa, vanhempiemme ja isovanhempiemme lapsuudessa vielä enemmän.

Meillä lapset syövät koulussa ja päiväkodissa. Paljon ollaan puhuttu siitä, että jaksamisen ja terveyden kannalta on tärkeä syödä, vaikka ei aina niin lrmpparia olisikaan. Harvoin nyt on niin pahaa, ettei se yksi annos sitä tippuisi. Toisaalta kun liikkuvat ja urheilevat paljon, niin luontaisesti on usein kova nälkä. Koululaisella saattaa olla liikuntaa parhaimmillaan (liikuntatunnit, liikunta iltapäiväkerho ja treenit) päivässä kuusi tuntia. Menee siis vähän vähemmän maistuva ruokakin, kun urheilee ja liikkuu ulkona tunteja joka päivä.

  Re: Syökö lapsenne kouluruokaa?

Lähettäjä: Kuup 
Päivämäärä:   13.1.26 14:08:54

Meillä 8-vuotias, toki syö ja tykkää kouluruuasta. Täällä sentään vielä perusruokia.
Mutta joululoman jälkeen kun kouluun palasi niin ihan todella paljon ilmavaivoja tuli heti kun siellä syö...

  Re: Syökö lapsenne kouluruokaa?

Lähettäjä: … 
Päivämäärä:   13.1.26 14:10:52

Päiväkodissa söivät reippaasti, mutta koulussa kumpikaan ei oikein syö. Toinen ei ollenkaan, toinen vähän. Ovat yläasteella. Joskus tein leipiä mukaan, mutta sanovat että pärjäävät ilman.

  Re: Syökö lapsenne kouluruokaa?

Lähettäjä: j 
Päivämäärä:   13.1.26 14:11:30

Jos pitäisi valita migreenin ja ei-niin-mieluisan ruuan syömisen välillä, ottaisin ilomielin jälkimmäisen vaihtoehdon.

Vastaukseni otsikon kysymykseen: kyllä, 3-luokkalainen lapseni syö kouluruokaa. Aniharvoin edes valittaa mistään. Tai enintään valittaa niin päin, että pinaattilettuja, porkkananappeja tms KASVISruokaa sai ottaa vain x kpl.

  Re: Syökö lapsenne kouluruokaa?

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   13.1.26 14:20:33

No en yhtään ihmettele ettei syö. Koulujen ja päiväkotien ruoka on pääosin täysin ala-arvoista. Nyt joku tulee möykkäämään että pitääkö olla kaviaaria ja sisäfilepihvejä että penskoille kelpaa, niin ei, vaan miten olisi ihan oikeaa, täyttä ruokaa eikä jotain sokerilla ja lisäaineilla täytettyä höttöä.

Täällä oli joskus syksyllä hyvä ja pitkä keskustelu koulujen ja päiväkotien ruoasta, ja kerroinkin siellä että pääsin tarkastelemaan päiväkodin jälkiruokarahkan pakkausta ja se ainesosaluettelo oli todella pitkä. Instassa nimimerkki carnivorekake myös tutkii koulujen ja päiväkotien ruokalistoja, ihan mielenkiintoista seurattavaa. Huom. en itse ole carnivore tai kannata kyseistä ruokavaliota.

Itse inhosin jo 15-20v sitten kouluruokaa. Edelleenkään ne itse ruoat eivät olleet ongelma, vaan se miten ne oli valmistettu ja minkälaisista aineksista. Sen jälkeen opiskelin aikuisena ammattikoulussa ja sielläkään en syönyt kouluruokaa vaikka olisin ilmaiseksi saanut, oli sen verran hirveää. Ala-asteella oli ns. pakko syödä, mutta aikuisena en alkanut itseäni enää kiusaamaan.

Mä tekisin lapselle eväät, ihan oikeasti. Jos ruoka on niin kamalaa etten itsekään sitä söisi, niin millä perusteella pakottaisin jonkun muun syömään sitä? Tekee reilummin päivällisruokaa jota pakkaa seuraavana päivänä lounaaksi, tai joku hyvin täytetty leipä lisukkeineen ja hedelmän kanssa käy hyvin lounaasta. Ei se ainakaan huonompi vaihtoehto ole kuin nykyinen kouluruoka:D

  Re: Syökö lapsenne kouluruokaa?

Lähettäjä: M 
Päivämäärä:   13.1.26 14:24:40

Niitä perunoita myös ihmettelen, että eikö niitä nykyäänkään saada kypsennettyä muuten kuin kumiperunamalliin? Kuvittelin että se olisi ollut ysäriajan ongelmia.
Tai jos olisi vaikka ihan muusia, uppoaisi varmaan eri tavalla.

  Re: Syökö lapsenne kouluruokaa?

Lähettäjä: Ruska 
Päivämäärä:   13.1.26 14:31:50

Aamulehti teki esimerkiksi Tampereen kouluruuista jutun, jossa aikuinen vanhempi kävi syömässä koulussa lounaan usean viikon ajan. Ja oliko niin, että yksi ruoka ei ollut niin hyvää, mutta muuten oikein hyvää ja syötävää ruokaa. Mutta kyllä tuosta aloittajan viestistä löytyy syy miksi lapsi ei syö. Meillä kouluruokaa opetetaan arvostamaan ja on sanottu, että jos sitä ei syödä niin millään muulla ylimääräisellä ei mahaa täytetä. Samoin meillä syödään kasvisruokaa myöskin kotona pääosin, niin kuin pitäisi muidenkin. Mutta aloittaja katsoo peiliin niin syy löytyy sieltä. Meillä 10 ja 12 lapset syövät ihan joka kerta. Aina ei ole lempparia, mutta sellaista se on välillä.

  Re: Syökö lapsenne kouluruokaa?

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   13.1.26 14:39:47

Meidän 11-v syö useimmiten kouluruoan.
Joitakin ihmeellisiä kastikkeita kuulemma on, ja silloin syö pelkkää perunaa ja leipää.

Eli meidän kunnassa perunat ovat hyviä.

Makaronilaatikko on muutaman kerran ollut koulussa kummallista velliä, mikä pääsi ihan Aamulehden sivuille.

Kasvisruoat ovat kuulemma hyviä, ja ohrapuuro.
Kanakastikepäivinä lapsella on mukana oma maustepussi.

Lapsi on kaikkiruokainen.

  Re: Syökö lapsenne kouluruokaa?

Lähettäjä: What 
Päivämäärä:   13.1.26 14:40:15

Syövät.

Itse en koskaan pitänyt kouluruuasta. Ala-asteella oli pakko vielä syödä, yläasteen elin näkkärillä. Lukiossa jo välillä taas yritin syödä. Yleensä ne ns kasvisruuat oli parhaita eli puurot ym.

Meillä enemmistö kyllä söi, toiset paremmin, toiset huonommin.

  Re: Syökö lapsenne kouluruokaa?

Lähettäjä: Auts 
Päivämäärä:   13.1.26 14:40:55

Meillä on täällä koulussa tosi hyvä ruoka. Mun lapsi söi sitä aluksi eskarissa, mutta ei sen jälkeen. Eväillä meni 1-9lk, saatiin terveydenhoitajan ja opettajan suostumus.
Eskari opella oli ruoka vallankäytön välineenä. Valitettavasti olin silloin niin nössö etten puuttunut asiaan.
Se oli jotain käsittämätöntä toimintaa, joka rikkoi rajusti lapsen oikeuksia.

  Re: Syökö lapsenne kouluruokaa?

Lähettäjä: M 
Päivämäärä:   13.1.26 14:41:31

Minä en muista kouluajoilta muuta kasvisruokaa ku pinaattikeito. Siinäkin oli kananmunan puolikas. Tämä - 80 luvulla.

  Re: Syökö lapsenne kouluruokaa?

Lähettäjä: Peuka 
Päivämäärä:   13.1.26 14:42:28

Aloittajalla on asenneongelma KASVISruoan kanssa. Miksi lihaa sisältävä ruoka on ns. normaalia ruokaa ja lihaa sisältämätön on tuputettavaa KASVIShöttöä? Ruoka on ruokaa, oli se tehty mistä tahansa syötäväksi kelpaavasta.

  Re: Syökö lapsenne kouluruokaa?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   13.1.26 14:52:54

Pääsääntöisesti kyllä. Nyt, kun kuopuksenkin luokalla vaihtui opettaja ja siellä on ruokarauha.

Kasvisruuat on jees, näistä härkiksistä yms tulee valitusta, enkä ihmettele enää yhtään, kun kerran pääsin koulun härkispataa maistamaan.

Pinaattiletut, porkkananapit, puurot ja vellit, kasvihernekeitto (joka poistui listalta) jne maistuvat kaikille, mutta sit jotkut härkistortillat eivät. Samoin liha- ja kalaruuat maistuvat.

  Re: Syökö lapsenne kouluruokaa?

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   13.1.26 14:53:19

Kävin kouluni kasarilla ja meillä oli usein kasvisruokaa, esin puuroa tms. En ymmärrä ongelmaa.

  Re: Syökö lapsenne kouluruokaa?

Lähettäjä: zäkä 
Päivämäärä:   13.1.26 14:57:19

Kasarilla oli hieman toinen meininki. Lähes joka koulussa oma keittiökin.

  Re: Syökö lapsenne kouluruokaa?

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   13.1.26 14:59:29

Miten oma keittiö liittyy kasvisruoan tarjoamiseen?

  Re: Syökö lapsenne kouluruokaa?

Lähettäjä: M 
Päivämäärä:   13.1.26 14:59:46

"Mutta aloittaja katsoo peiliin niin syy löytyy sieltä. Meillä 10 ja 12 lapset syövät ihan joka kerta. Aina ei ole lempparia, mutta sellaista se on välillä."

No hienoa jos TEILLÄ syö, mutta tämä lapsi on ollut huonoruokainen ihan vauvasta asti. Ajattelitko että kaikilla lapsilla on samanlainen ruokahalu?

Ja liikkuu kyllä ja harrastaa.

  Re: Syökö lapsenne kouluruokaa?

Lähettäjä: M 
Päivämäärä:   13.1.26 15:01:23

"Kävin kouluni kasarilla ja meillä oli usein kasvisruokaa, esin puuroa tms. En ymmärrä ongelmaa."

No esim. riisipuuro onkin hyvää ja sitä lapsi syö.
Mutta tänäänkin oli tarjolla niitä kumipottuja porkkanalettujen kera. Maistuisiko?

  Re: Syökö lapsenne kouluruokaa?

Lähettäjä:  
Päivämäärä:   13.1.26 15:01:57

"Minä en muista kouluajoilta muuta kasvisruokaa ku pinaattikeito. Siinäkin oli kananmunan puolikas. Tämä - 80 luvulla."

Minä aloitin koulun 90-luvulla ja silloin oli pinaattikeiton lisäksi mm. kesäkeitto, perunavelli, pinaattiletut, porkkanaletut, ohrapuuro, mannapuuro, kasvissosekeitto. Perunavellin kanssa oli tosin aina lihapiirakka tarjolla, mutta velli itsessään on toki kasvisruoka. Ohrapuuro oli kaikkien suosikki.

Itse olin tosi nirso lapsi, mutta koulussa oli onneksi tuolloin vielä pääosin helppoja perusruokia, jotka useimmiten olivat mielestäni ihan hyviä. Yläaste-/lukioaikoina alkoi tulla vähän erikoisempiakin ruokalajeja, joista en aina niin tykännyt, esim. erilaiset pataruuat, joista ei oikein pystynyt päättelemään mitä ne sisältävät. Kasvisvaihtoehto (liharuokapäivinä) oli tuolloin saatavilla vain terkkarin todistuksella, onneksi nykyään se on tarjolla muillekin.

  Re: Syökö lapsenne kouluruokaa?

Lähettäjä: zäkä 
Päivämäärä:   13.1.26 15:05:17

---: esitätkö vain?

  Re: Syökö lapsenne kouluruokaa?

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   13.1.26 15:09:43

Zäkä, esitänkö mitä? On typerää vetää kasvisruoka esiin, oli se sitten keskuskeittiön tai minkä lie valmistamaa. Ei we ruoka autuaammaksi muutu, vaikka keskuskeittiö laittaisi pari lihapalaa sekaan.

  Re: Syökö lapsenne kouluruokaa?

Lähettäjä: Rocky 
Päivämäärä:   13.1.26 15:12:39

Oma lapseni ei syö koulussa ikinä (12v). Se on ongelma, jota on terveydenhuollonkin kanssa jo pähkäilty ja valtava huoli minulle äitinä. Oma tyttö todella laiha ja suunta alaspäin, ei olisi vara olla syömättä :( Lapseni luokalla/ koulussa on muutenkin yleistä ongelmaa sen kanssa, ettei varsinkaan tytöt syö kouluruokaa.

  Re: Syökö lapsenne kouluruokaa?

Lähettäjä: *** 
Päivämäärä:   13.1.26 15:16:25

Lapsi on nyt jo lukiossa, ja syö joka päivä kouluruuan, vaikka ei sitä lempparia olisikaan.

Olen itse koulussa töissä, ja syön joka päivä ihan samaa ruokaa, kun oppilaatkin. Kyllä meillä on makaronilaatikkoa, jauhelihakeittoa jne. Ihan tavallista ruokaa. Tänään oli kanakeittoa. Salaattiakin on tarjolla joka päivä, paitsi keittopäivinä, jolloin saa jotain muuta leipää kun näkkäriä ja sen päälle kurkkua tai tomaattia.
Perunat meillä koululaisille on keitetty kuorineen, joten ei ole kumisia, vaan ihan tavallisia.
Kasvisruuat täällä ainakin uppoaa lapsillekin yleisesti ottaen hyvin.
Ainut kouluruoka, mistä en tykkää, on ohrapuuro, mutta sen sijaan meillä löytyy yleensä porkkanasosekeitto, joka on kyllä hyvää, mutta ei oikein pidä nälkää. Oppilaat kyllä tuntuu tuosta puurosta tykkäävän.

  Re: Syökö lapsenne kouluruokaa?

Lähettäjä: Ruska 
Päivämäärä:   13.1.26 15:49:17

M: No tuota niin minustakin, ja etkö sinä sitä otsikossa kysynytkin? Ja valitettavasti tosiaan asenneongelmasi paistaa viesteistäsi läpi, joka takuu varmasti on siirtynyt myös lapselle.

  Re: Syökö lapsenne kouluruokaa?

Lähettäjä: M 
Päivämäärä:   13.1.26 15:55:50

Vai asenneongelma. Kuten kerroin aloituksessa, lasta olen koittanut kannustaa syömään kaikkea ja maistamaan kaikkea(riippumatta olipa se kasvisruokaa tai mitä hyvänsä), mutta hän ei suurimmasta osasta kouluruuista tykkää, eikä suostu syömään. Millähän muulla tavalla minun pitäisi siis asennoitua eri tavalla?

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.