|
Lähettäjä: --
Päivämäärä: 13.1.26 10:58:05
Voit miettiä asiaa siltä kannalta, että mitä se hermostuminen auttaa. Minun mielestä on yleensä noloa, jos aikuinen hermostuu muiden edessä. Siis jos hermostuminen tarkoittaa sitä, että korottaa äänensä, kiukuttelee, mököttää, huutaa, nälvii, tiuskii jne... Joissain harvoissa tilanteissa voi olla oikeasti tarpeen korottaa ääntään, mutta hyvin harvoin.
Lähtökohtaisesti ihmiset eivät yleensä halua pahaa toisilleen. Normaalit ihmiset eivät halua. Jos tämäkin henkilö saa teillä yöpyä, tuskin hän nyt haluaa teille erityisemmin pahaa.
Mutta ihmiset vaan ovat joskus ajattelemattomia. Esim. tässäkin voi olla että ihminen on ajatellut ettei ole niin kipeä (hänhän on kuitenkin siis työkuntoinen) tai että se pieni nuhaisuus ei haittaa, koska hän ilmeisesti menee ja tulee omia aikojaan eikä hengaile teidän kanssa(?).
Kiukuttelu on siis lapsellista ja typerää käytöstä. Mitäpä sille enää voi, että hän on jo teillä.
Fiksumpaa olisi vain sanoa, miten toivoo että jatkossa toimitaan. Ja esimerkiksi ehdottaa että henkilö desinfioi käsiään tai desinfioi pintoja joihin on koskenut tms. jos näkee sen tarpeelliseksi. Eli ehdottaa ratkaisuja miten henkilö voi korjata mokansa. Sen sijaan että kiukuttelee tälle.
|