|
Lähettäjä: —-
Päivämäärä: 11.1.26 10:30:57
Ei se tyhmää ole, kunhan huolehtii ns. turvatoimista.
Itse olen netin chat-ryhmien ja irc:in kautta tutustunut satoihin ihmisiin. Käytiin myös miiteillä eli tapaamassa porukkaa. Nykyisin hiukan harmi ja turvallisuutta huonontava seikka on, että ihmiset tapaa toisiaan lähinnä kahden kesken. Chat-huoneiden hyvä puoli oli se, että juteltiin ryhmässä yleisesti ja miitteihin tuli kymmeniä ihmisiä ja julkisille paikoille. Oli helppo vaihtaa juttukaveria, jos joku alkoi tuntua vähän oudolle tyypille. Usein myös jos halusin tavata jonkun kahden kesken, pystyin kysymään muilta huoneessa kävijöiltä yksityisviestillä, tunteeko joku tyypin jne.
Nykyään tuo kulttuuri on unohtunut.
Omat turva-ohjeet tapaamisiin:
1. Parit ekat tapaamiset aina julkisella paikalla
2. Soita aina ensin, mielellään videopuhelu tms. tavattavan tyypin kanssa
3. Kerro aina jollekin ulkopuoliselle missä tapaat ja kenet ja kauan oletat tapaamisen kestävän. Itse esim. kerroin parhaalle ystävälleni toisen tyypin nimen, nimimerkin ja puhellinnumeron jne. varmuuden vuoksi.
4. Itse pyysin kaveria soittamaan mulle tiettyyn aikaan ja jos en vastannut tai sanoin vastatessa jonkun tietyn lauseen, se oli merkki että jokin on hullusti.
Itse toki tapailin ihmisiä netin kautta 1990- ja 2000-luvulla, mutta ei tuo ohjeistus edelleenkään huono minusta ole. Tiedän itse mm. pari tapausta joissa 14v tyttöjä tulikin tapaamaan 25v mies, vaikka oli pitänyt olla 15v poika. Eli todellakin huijareita on liikkeellä ollut aina.
|