Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Onko vanhat rikostuomiot julkista tietoa?

Lähettäjä: Miettivä 
Päivämäärä:   10.1.26 14:03:00

Henkilö A on saanut ehdollisen rikostuomion 11 vuotta sitten. Väärinkäytti asemaansa töissä ja varasti sekä työnantajan että asiakkaiden rahoja. Oli käyttänyt rahat eikä saanut korvattua kaikkea varastamaansa.

En ole 11 vuoteen A:ta nähnyt, mutta nyt hän on ilmestynyt kuvioihin harrastukseni pariin. Harrastukseen liittyen on vuosikokous helmikuun lopussa ja silloin valitaan uusi hallitus. A on eräälle tuntemalleen hallituksen jäsenelle sanonut, että olisi kiinnostunut tulemaan mukaan hallitukseen.

En halua olla A:n kanssa samassa hallituksessa ja olen vuosikokouksessa erovuorossa. Olen aiemmin ilmoittanut, että olen käytettävissä, kun uutta hallitusta valitaan. Lisäksi kesällä ollaan järjestämässä isoa tapahtumaa ja olen yksi päävastuullisista järjestäjistä.

Jos nyt ilmoitan, etten olekaan käytettävissä hallitukseen tai että olen käytettävissä, jos A:ta ei valita, niin voinko sanoa syyksi A:n rikostuomion? En tiedä, ovatko muut hallituksessa tuomiosta ollenkaan tietoisia vai eivätkö vain välitä (A:n teot kun eivät ole henkilökohtaisesti heitä koskettaneet, toisin kuin minua). Jos muut eivät rikostuomiosta tiedä, onko se sellainen julkinen tieto, että saan sen kertoa?

  Re: Onko vanhat rikostuomiot julkista tietoa?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   10.1.26 14:08:36

Et voi sanoa.

  Re: Onko vanhat rikostuomiot julkista tietoa?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   10.1.26 14:12:46

Rikostuomiot on julkista tietoa eli ole vaadittu salattavaksi. Eri asia sitten osaisiko kukaan tätä tietoa puheena olevasta henkilöstä hakea jos epäilystä ei ole. Tuomio on kuitenkin kärsitty joten henkilö jatkaa "puhtaalta pöydältä" ja koska laki antaa toisen mahdollisuuden, etkö antaisi sinäkin?

  Re: Onko vanhat rikostuomiot julkista tietoa?

Lähettäjä: mitää 
Päivämäärä:   10.1.26 16:47:23

Miettivä. Suorastaan pöyristyttävä ajatusmaailma ja koston himo. Mieti sitä miten olet häpäisemässä toisen maineen. Hän voi nostaa kunnianloukkaus syytteen sinusta vastaan. Toivon, että annat anteeksi hänelle ja iloitset hänen nykyisestä olotilastaan. Huom. UNOHDA MENNEET äläkä pilaa toisen elämää katkeroituna menneeseen.

  Re: Onko vanhat rikostuomiot julkista tietoa?

Lähettäjä: Vexi 
Päivämäärä:   10.1.26 16:50:03

Ehkä jollekin voi kahvipöydässä mainita että kannattaa tutkia innokkaiden taustat, jos ei heitä tunne?

  Re: Onko vanhat rikostuomiot julkista tietoa?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   10.1.26 17:02:44

Jos tiedät missä käräjäoikeudessa hänet on tuomittu niin pöytäkirjat voivat olla tilattavissa jos niitä ei ole salattu. Mielestäni voit sanoa tämän asian muulle hallitukselle että olet tietoinen tästä koska olet ollut asianomistaja (?) jos tämä on siis oikeaa ja varmaa tietoa. Sinun pitää kuitenkin pysyä totuudessa, et saa mustamaalata, halventaa tai julkaista mitään netissä jne.

Tästä asiasta kertominen on enemmän juoruilua kuin mikään kunnianloukkaus kun sen tekee oikein ja pysyy totuudessa. Toki jos hän tietää sinun aiheuttavan tämän paljastuksen niin ongelmia takuulla seuraa.

  Re: Onko vanhat rikostuomiot julkista tietoa?

Lähettäjä: mitää 
Päivämäärä:   10.1.26 17:05:13

^ "Innokkaiden taustat" tutkitaan vain virkaa hakiessa, esim. lastensuojelu, jolloin hakijallle ilmoitetaan, että "puhtaus todistus" vaaditaan. Mulla ei ole mitään rikostaustaa, mutta kunnianloukkaus syytteen laittaisin vireille herjauksesta tai kunnianloukkauksesta maineeni pilaamisesta, jos vastaava estäisi minut jollain yli 10v olleella rikoksella.

  Re: Onko vanhat rikostuomiot julkista tietoa?

Lähettäjä: Hmmm 
Päivämäärä:   10.1.26 17:06:36

Lainvoimainen tuomio on ihan julkista tietoa.

  Re: Onko vanhat rikostuomiot julkista tietoa?

Lähettäjä: kssjj 
Päivämäärä:   10.1.26 17:12:33

Tuomiot on julkisia ja ne saa kuka tahansa tilattua luettavaksi käräjäoikeudesta.

Ei ehkä kannata muuten vain huudella "toi on talousrikollinen", mutta jos sinulla se tuomio on tai saat sen luettavaksi, niin silloin kannattaa mainita, että hän on aiemmin saanut tuomion firman ja asiakkaiden rahojen vohkimisesta, eli ei todellakaan ole paras vaihtoehto vastaamaan harrastustoiminnan varoista, vaan hänet kannattaa laittaa johonkin muuhun hommaan, jossa ei pääse varoihin käsiksi.

Mutta aina sanotaan, että todistustaakka on syyttäjällä, eli jos kerrot hänen saaneen tuomion, niin sinun on myös näytettävä se tuomio, ettet syyllisty mihinkään mustamaalaukseen, herjaukseen, kunnianloukkaukseen, tms.

Mutta tuomiot on julkisia ja ne saa tilattua käräjäoikeudesta.

Olen itsekin ollut asianomistajana (eli yksi niistä joka teki rikosilmoituksen) parissa keississä, ja sanon aina, että minulla on molemmista tuomio itselläni ja jos haluat sen lukea, voit tilata sen __ käräjäoikeudesta diaarinumerolla __. Eli en syyllisty minkäänlaiseen mustamaalaukseen kun puhun totta ja minulla on todisteet väitteeni tueksi.

  Re: Onko vanhat rikostuomiot julkista tietoa?

Lähettäjä: mitää 
Päivämäärä:   10.1.26 17:14:02

Näin on. Ja media on täynnä näitä "Lainvoimaisia tietoja" joista asianomaiset riitelevät hankkiakseen lisää bisnestä. Tässä kuitenkin vain harrastus kyseessä ja en ainakaan minä ryhtyisi aloittajan aikomukseen ESTÄMISESTÄ.

  Re: Onko vanhat rikostuomiot julkista tietoa?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   10.1.26 17:20:12

Eli esim. pedofiliasta tuomittu olisi ok päästää uimaseuraan valmentamaan 10-vuotiaita koska kysymyksessä on vain harrastus?

  Re: Onko vanhat rikostuomiot julkista tietoa?

Lähettäjä: Hmmm..... 
Päivämäärä:   10.1.26 17:22:02

Yllä jo ohjeita ja faktoja, mutta sitten kannattaa vähän miettiä.. nyt puhutaan harrastusyhdistyksestä ja sen jostain tätikerhohallituksesta. Ei mitään estettä aikanaan tuomitulle ja tuomionsa kärsineelle olla mukana ja jostain yli 10v asiastasta "esilletuominen" ja uudelleenpuiminen puolijulkisesti asettaa sen "kertojan" helposti kummalliseen asemaan ennemmin kuin alkuperäiselle ihmiselle yhtään mitään. Eri asia jos tuomio olisi tuore ja hakisi jotain vastuullista rahankäsittelyn kanssa tekemisissä olevaa (työ)paikkaa niin alkaisi olla jo olennaista ! Ota nyt huomioon, että hänkin saa normaalisti töitä jne. ja vertailuna murhaajakin olisi Suomessa jo tuomionsa kärsinyt ja pääsisi aloittamaan puhtaalta pöydältä..
Ymmärrän senkin jos et halua hänen kanssaan samaan hallitukseen, mutta sen voit hoitaa monella tavalla ilman että kaivelet toisen ihmisen ikivanhoja asioita ja yhdenkin väärän sanan kun jossain kohdassa lipsautat niin oletkin itse syytetyn penkillä, joko henkisesti "kun sanoit väärin" tai et anna vanhojen olla tms. tai sitten ihan oikeasti jos puheletkin ohi suusi ja tehdään ihan kunnianloukkausjuttu tms.

Ja tiedän vähän mistä puhun, omaankin yhdistykseen on lyöttäytynyt tällainen yli 10v sitten varkaudesta/huijauksesta tuomittu tyyppi.. Kyllä siitä rotupiireissä paljon tiedetään ja joku aika ajoin selän takana asiaa pitää pinnalla, mutta ei tuo uusi sopeutuva koiraihmisten sukupolvi halua edes kuulla moisia kun kaikille pitää antaa se mahdollisuus ja olla tasa-arvoinen ja lempeä jajaja. (itselläni ei siis mitään suurta tunnetta tai mielipidettä ko asiaan, pääasia että kaikki tekevät hommansa mihin tulevat valituksi, mutta paljon olen näitä keskusteluita kuullut ja joku joskus aina ottaa esillekin pitäisikö se vanha rötöstely vielä kaivaa esille ja jotenkin yrittää estää tämän ihmisen yhdistyksessä toimiminen)

  Re: Onko vanhat rikostuomiot julkista tietoa?

Lähettäjä: jep 
Päivämäärä:   10.1.26 17:29:01

Häpäisemässä toisen maineen? Ootko tosissasi - kyllä tää tyyppi ihan itse on maineensa häpäissyt jos on rikoksia tehnyt. Kummallinen ajatusmalli sulla mitää..

  Re: Onko vanhat rikostuomiot julkista tietoa?

Lähettäjä: Vexi 
Päivämäärä:   10.1.26 17:39:04

Lukeeko säännöissä joitain että hallituksen jäsenen tulee olla nuhteeton ja hyvämaineinen? Jos talousrikos, en päästäisi seuran rahoihin. Jos väkivaltaa, eläinsuojelu yms matalalla kynnyksellä muita ehdokkaita.

  Re: Onko vanhat rikostuomiot julkista tietoa?

Lähettäjä: The Cowgirl 
Päivämäärä:   10.1.26 17:44:19

Jep: monet tuomionsa saaneet ja ehkä vankilassa istuneet ovat todellakin jo tuomionsa kärsineet. Muiden, siviilien asia ei ole jatkaa tuomiota loputtomiin.
Voisko antaa mahdollisuuden elämään?

  Re: Onko vanhat rikostuomiot julkista tietoa?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   10.1.26 18:02:22

Syyllinen ei ole maksanut takaisin varastamiaan rahoja. Eihän tämä ole mitenkään ohi ja nollattu.
Ja vaikka syyllinen olisikin maksanut ja kärsinyt tuomionsa, hän on silti sama ihminen jonka mielestä ok varastaa muilta. Hän teki päätöksen varastaa ja hyötyi muista. Miksi hän olisi hyvä ehdokas mihinkään luottamustoimeen?

  Re: Onko vanhat rikostuomiot julkista tietoa?

Lähettäjä: mitää 
Päivämäärä:   10.1.26 18:09:48

^jus tää. Ketään ei voi koko ikäänsä rangaista aikoinaan hölmöilystä.

  Re: Onko vanhat rikostuomiot julkista tietoa?

Lähettäjä: mitää 
Päivämäärä:   10.1.26 18:13:52

" The Cowgirl
Päivämäärä: 10.1.26 17:44:19

Jep: monet tuomionsa saaneet ja ehkä vankilassa istuneet ovat todellakin jo tuomionsa kärsineet. Muiden, siviilien asia ei ole jatkaa tuomiota loputtomiin.
Voisko antaa mahdollisuuden elämään?"

Just tää on tervettä ajattelutapaa.

  Re: Onko vanhat rikostuomiot julkista tietoa?

LähettäjäEnnea 
Päivämäärä:   10.1.26 18:27:51

Tunteeko A sinut ja tietääkö että tiedät hänen taustat? Jututtaisin suoraan A:ta ja antaisin ymmärtää että tiedät. Tai sanoisin suoraan hallitusta kasaavalle että joko sinä tai A. Syytä kysyessä voit sanoa että tiedät A:n menneisyydestä asioita joiden vuoksi et voi jakaa hänen kanssaan hallitusvastuuta.

Tämä siinä tapauksessa ettei A ole asiasta vastuuta kantanut eli maksanut korvauksia ja että tuomio on julkinen.

  Re: Onko vanhat rikostuomiot julkista tietoa?

Lähettäjä: lrlr 
Päivämäärä:   10.1.26 18:31:09

"Voisko antaa mahdollisuuden elämään?"

Siis häh? Eihän tässä ole kielletty elämästä vaan kysytty, saako varoittaa, ettei tuota tyyppiä päästetä harrastustoiminnan rahoihin käsiksi.

Mikään tai kukaan ei estä, että hän olisi esim. tapahtumavastaavana tai sihteerinä, mutta tileihin tai mitenkään rahoihin hän ei saa päästä käsiksi, eli rahastonhoitajan tms. hommat pitäisi evätä, kun on saanut tuomion siitä, että rahat lähtee helposti kävelemään eikä niitä takaisin tule, koska ei kykene niitä maksamaan.

  Re: Onko vanhat rikostuomiot julkista tietoa?

Lähettäjä: Minä Vaan 
Päivämäärä:   10.1.26 19:21:51

Mistä aloittaja tietää ettei ole maksanut ? Nuohan menee ulosottoon jos ei maksa -tietty jotkut varattomia eikä saa karhuttua.
Hallituksen jäsenenä ei pääse yhdistyksen varoihin käsiksi mutta tietty ei pidä rahastonhoitajaksi tai puheenjohtajaksi valita ettei ole mahdollisuus käyttää tilejä.

  Re: Onko vanhat rikostuomiot julkista tietoa?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   10.1.26 19:49:27

Kun ihminen tekee rikoksen niin hän on syyllinen ja ottaa sen riskin, että tämä asia seuraa häntä loppuelämän ajan ja niin sen pitäisikin. On typerää kuvitella että voi tehdä mitä vaan ja sitten taputella hommat ja elää kuin kuka tahansa nuhteeton ihminen. Tälläisen ihmisen persoona ja moraali on harvoin kohdallaan.

En itsekkään haluaisi ko ihmistä lähipiiriini ja toisin tämän asian esi juurikin niin että tilaisin ne käräjäoikeuden paperit ja ilmoittaisin millä numerolla muut ne löytävät. Hallituksen jäsenet sitten voivat tehdä tiedolla mitä haluavat ja minä jättäytyisin pois jos ko ihminen pääsisi hallituksen toimintaan.

  Re: Onko vanhat rikostuomiot julkista tietoa?

Lähettäjä: ?? 
Päivämäärä:   10.1.26 19:52:41

Onhan tuosta jo aikaa kulunut.

Jos et halua olla hallituksessa valvomassa ko. henkilön toimintaa ja käytöstä, niin kuulostaa että kyse on jostain muusta.

  Re: Onko vanhat rikostuomiot julkista tietoa?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   10.1.26 19:54:37

Koko yhteiskunnassamme yleisesti pitäisi antaa ihmisille oikeus jatkaa elämää mokien jälkeen, eikä kaivella kaikkea tehtyä yhä uudestaan ja uudestaan esille. Juoruilulla on rumat kasvot ja saadaan aikaan mittaamattomasti vahinkoa. Kuinka monet lahjat jäävät käyttämättä, kun syrjitään, panetellaan eikä anneta unohtaa 'millainen tyyppi tämäkin on'. Armoa tarvitaan jokaisen kohdalla, mahdollisuutta näyttää että on kasvanut ja oppinut läksynsä.

  Re: Onko vanhat rikostuomiot julkista tietoa?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   10.1.26 19:59:27

"Eli esim. pedofiliasta tuomittu olisi ok päästää uimaseuraan valmentamaan 10-vuotiaita koska kysymyksessä on vain harrastus?"

Järjenkäyttö on suotavaa ihan kaikissa asioissa, myös tässä.

  Re: Onko vanhat rikostuomiot julkista tietoa?

Lähettäjä: mitää 
Päivämäärä:   10.1.26 20:01:47

. Sä olet sitten yhtä lapsellinen, kuin lapsi joka sanoo, "mä vien leikkini omaan pihaan, jos mun mielipiteitä ei haluta". Todellisuudessa esim. ylinopeutta saanut ja ajokiellossa 10v sitten on mielestäsi sopeutumaton mihinkään harrastukseen.

  Re: Onko vanhat rikostuomiot julkista tietoa?

Lähettäjä: heh 
Päivämäärä:   10.1.26 20:29:30

Ai nimimerkki mitää saa ylinopeudesta ehdollista :D

  Re: Onko vanhat rikostuomiot julkista tietoa?

Lähettäjä: Ä 
Päivämäärä:   10.1.26 20:41:27

No voi ylinopeudesta saada vaikka ehdotonta, jos siihen liittyy vakavampaakin.

  Re: Onko vanhat rikostuomiot julkista tietoa?

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   10.1.26 20:41:56

"Hän voi nostaa kunnianloukkaus syytteen sinusta vastaan."

Haha :D Tuoniot o julkista tietoa, yksikään syyttäjä ei lähde syytettä ajamaan. Toki omalla kustannuksellasi saat yrittää (ja hävitä).

  Re: Onko vanhat rikostuomiot julkista tietoa?

Lähettäjä: hsh 
Päivämäärä:   10.1.26 20:44:14

"Hän voi nostaa kunnianloukkaus syytteen sinusta vastaan."

Ei voi, ellei ole ammatiltaan syyttäjä :)))
Vain syyttäjä on kykenevä nostamaan syytteen.

  Re: Onko vanhat rikostuomiot julkista tietoa?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   10.1.26 22:14:19

Pelkkänä hallituksen rivijäsenenä ei vielä ole pääsyä mihinkään yhdistyksen/seuran rahoihin.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.