|
Lähettäjä: Muta
Päivämäärä: 6.1.26 10:55:04
Vertaistukea kaivataan. Muutaman viikon päästä 10-vuotta täyttävä pikkukoira jäi ainoaksi koiraksemme kesällä, kun melkein 16-vuotias kaverinsa siirryi tuonpuoleiseen.
Vanhempi koira oli tosi rento/tottunut yksinolija, eli aikalailla nukkui aina kotoa lähdöstämme siihen asti, että tulimme takaisin. Se olikin nuorempana paljon yksin ja myös asuinpaikka sattumalta vaihtui tuolloin turhankin tiuhaan (+ siihen vielä kyläilyt ja mökkeilyt päälle) -> tämä vanhempi koira osasi olla rauhassa yksin missä vain.
Nuoremman hankkiessani elämäntilanteeni oli varsin erilainen ja koira ehti nuorena tottua siihen, että olin pitkälti kotona (nostettakoon käsi virheen merkiksi) ja kotikin pysyi samana tuttuna useamman vuoden. Tämä sattuu vielä olemaan varsin herkkis koira ylipäätään: se jännittää uusia tilanteita ja uusia ihmisiä jne., siinä missä vanhempi oli aina utelias uusissa paikoissa ja rakasti uusia ihmistuttavuuksia.
Kaksin keskenään kotona ollessaan vanhempi koira tapansa mukaisesti yleensä vain nukkui, kun taas nuorempi makoili ehkä alkuun, mutta alkoi selvästi kytätä ovea ym. enenevissä määrin sitä enemmän mitä pidempään poissaolomme kesti (= joskus jopa sen 8 tuntia). Jos vanhempi koira välillä vaikka vaihtoi makuupaikkaa, sen liikehdintä selvästi rauhoitti nuorempaa ja näin nuorempikin saattoi taas asettua rauhallisemman oloisena maate toviksi. Kaiken kaikkiaan kahdestaan koirat pärjäsivät yksinolot ok, jopa täysin vieraissa paikoissa.
Kun vanhempi koira menehtyi, nuoremman käytös muuttui selvästi. Kun se ensimmäistä kertaa jätettiin täysin yksin kotiin (useampi viikko kaverin lähdön jälkeen), se murtautui ulos rajatusta tilastaan. Se ei ole koskaan tehnyt mitään vastaavaa. Aloimme harjoitella yksinoloa aivan alusta: ensin 5 minuuttia, sitten 10, sitten 20, jne. Aina samat rutiinit (tilan rajaus, eleetön poistuminen verrattuna koiran kanssa ulos lähtemiseen, ei huomiota koiralle takaisin tultaessa, jne.). Noin kuukauden harjoittelun jälkeen koira pystyi jo olemaan kotona yksin melko rauhallisena n. 3 tuntia kerrallaan ja siitä pari kk myöhemmin kokeiltiin kerran jo neljänkin tunnin yksinoloa nähdäkseni onnistuneesti - ainakaan koira ei paennut mihinkään tai pitänyt mitään ääntä.
Isoin ongelma on selvästi muualla kuin kotona oltaessa. Vietimme joulun pyhät vanhempieni luona, joka on siis tuttu paikka koiralle, mutta siellä sen jäädessä yksin alkoi reilun 2 tunnin jälkeen itku, eikä se loppunut ennen kuin tulimme takaisin n. 30 min myöhemmin. Pari päivää tämän jälkeen yritimme uudelleen yksinoloa samassa paikkaa ja lähdimme vain lähikauppaan käymään - karvan alle 15 minuutissa koira aloitti aikamoisen haukkumaratonin. Tuollainen ei ole sille lainkaan ominaista. Kiiruhdin takaisin kämpille, tosin odotin, että koira lopetti 5 min kestäneen haukkumisensa ennen kuin menin sisälle. Seuraavana päivänä jätimme sen yksin 5 minuutiksi (meni ok) ja sitä seuraavana toistimme saman (tällä kertaa koira ei asettunut maate ollenkaan, vaan vahtasi ovea ja haukahti lopulta yksittäisen kerran - lopetimme harjoituksen lyheen sen oltua ainakin minuutin hiljaa).
Silloinkin kun koira ei hauku tai itkeskele on kuitenkin selvästi nähtävissä, että jonkinlainen ahdistus kasvaa yksinolon keston pidentymisen myötä. Aluksi se saattaa makoilla, mutta sen jälkeen lähinnä istuu, vaihtelee paikkaa ja vahtaa ovelle päin. Aiemmin toisen koiran läsnäolo katkaisi tämän alkavan ahdistuskierteen, mutta nyt koiralle on selvästi hankalampaa rauhoittua uudelleen, kun huoli kerran alkaa.
Koira on nyt syksyllä reagoinut entistä huonommin myös esimerkiksi hoitoon viemiseen: se pyrkii syliini tai ovelle tai mihin vain, pois päin tutuistakin hoitajista/tutuissakin paikoissa, kun huomaa että en/emme olekaan tulossa sen mukana peremmälle. En tietysti kiinnitä siihen näissä tilanteissa mitään huomiota. Hoitajien kertoman mukaan lähdettyämme se on jonkin aikaa (max tunnin) kytännyt meidän perään, mutta rauhoittuu lopulta kyllä ja suostuu syömään ym.
Onhan tämä stressaavaa etenkin koiralle itselleen, mutta toki myös meille. Meillä on tapana viettää aikaa sukulaisten luona useita kertoja vuodessa tai joskus reissaamme ja yövymme täysin vieraassa majapaikassa. Väkisin reissussakin tulee hetkiä, jolloin koiran tarvitsisi pärjätä itsekseen edes tunti-pari. Ja tällainen on siis koiralle tuttua jo vuosien ajalta (edesmenneen kaverin kanssa), mutta nyt tuntuu, ettei yksinolo tule enää vieraammassa paikassa onnistumaan. Niin ikään aikaa vieraassa paikassa harjoitteluun on rajallisesti. Ja sitten taas kotona ollessamme on huomattavasti vähemmän tarvetta lähteä mihinkään.. Pari hassua kauppareissua viikossa.. Joten kotona harjoittelu on täytynyt toteuttaa hyvin keinotekoisesti ja vaikka se onkin mennyt melko hyvin, se ei selvästi valmistele koiraa yksinoloon muussa paikassa (tutussakaan, saati vieraassa). Siltä ainakin nyt vaikuttaa.
Onko joku kokenut vastaavaa, että koiran yksinolokyky heikkenee merkittävästi toisen koiran kuoleman jälkeen? Parantuiko tilanne ajan kanssa? Auttoiko jokin erityinen harjoitus tai muutos rutiineissa? Entä lääkitys - onko kokemusta ja missä vaiheessa siitä voisi oikeasti olla apua?
Kaikki kokemukset, näkökulmat ja vinkit ovat tervetulleita. Kiitos jo etukäteen!
|