|
Lähettäjä: Poro
Päivämäärä: 6.1.26 12:00:49
Ihmiset tietävät hämmästyttävän vähän siitä miten äärettömän monelta taholta omaan koiraan ja sen sisaruksiin, nykypolveen, on tulossa potentiaalisesti riskigeenejä takaa. Sitä vasten en menisi väittämään mistään pentueesta ettei se olisi riskialtis. Ei se se riitä ettei ole suoraan takana ketään sairasta. Siellä on kantajuutta, on miten on, on tai ei suoraan sairaita - tiedetysti -. Joka ikisellä lapinporokoiralla on pakko olla kantajuutta takana. En ihmettelisi vaikka joka ikinen kantaisi kantajuustekijöitä osittain edes, en tiedä miten muu voisi olla edes mahdollista maalaisjärjellä. Meillä itsellä sattui niin hyvä onni ettei ole sairastunut koskaan kuin yksi ja molemminpuolisesta sukuriskistä huolimatta sekin niin lievästi, kevyesti ja harvoin oireillut että mitään lääkityksiä ei koskaan edes harkittu ja samainen eli äärettömän pitkän elämän kärsimättä nimenomaisesti tästä käytännössä yhtään.
Katsoessa mitä pentueita kerrataan sukutauluissa voi sanoa ihmiset eivät tiedä. Ulkomaisia hypervaliosisaruspentueita ym. Kun tietää mitä niissä/ niiden ympärillä joidenkin kohdalla on tässä asiassa. Yksikin sisar teki 2 oireillutta suomalaiselta kasvattajalta viedyn uroksen kanssa (pentue linjautui emän emän taustoissa tiettyyn kotimaiseen nk vanhan kasvattajan pentueeseen) ja yksi veli teki olikos se nyt sen nimenomaisen oman emänsä kanssa takavuosina kennelnimettömän pentueen jossa 1kpl ihan nuorena pitkien, vaikeiden status epilepticusten vuoksi lopetettu. Jatketaanko? Ei jaksa, mitä hyövää ..
Kuitenkin, kyllä näitä kiemuroita eri linjoissa ja roduissa riittää. Ikävintä on se, niistä joudutaan pitämään suut kiinni liikaa hysterisoinnin vuoksi mistä seuraisi liikaa karsimista ja liikaa tuhoa pienessä rodussa ihan geneetikkojenkin mielestä. Seuraus on ettei niistä voi sovi puhua julkisesti, jolloin ihmiset eivät tiedä, jolloin varovaisen järkevän käytön sijasta näihin jopa linjataaan kovinkin - sen julkisesti tiedetyn hyvän ulkomuodon ja titteleiden perusteella. Niistä negoista kun ei tiedetä. Jos voitaisiin avoimesti kertoa niin ettei heitettäisi pannaan mitään kuin pakollisen verran, mutta kun se ei toimi. Hysteria iskee ja karsittaisiin kaikki mitä nähdään. Sitä taas ei pieni rotu kestä. Silloin on pienempi paha pitää suut säpissä.
Tämä on ikuinen kierre. Jos se saataisiin katkaistua, päästäisiin eteenpäin. Toivottavasti saisimme geenitestiä käyttöön. Jokaisesta sairastuneesta, vanhemmista ja sisaruksista, 1.polven jälkeläisistä siksi verinäyttteet Koirangeeneihin!
Ne harvat epileptikot mitä mistään rotuyhdistyksen sairaiden listalta tai Kennelliiton menehtymissyistä rodun kuolemansyylistalta julkisesti ylipäätään eri lappalaisienkin kohdalta löytyvät (niin kuin muissakin roduissa) ovat ne kylmäpäisimpien rehellisimpien ihmisten tunnustamat jäävuoren huippu.
Oma mielipide on, lapinporokoiraväki on sitä ylivoimaisesti tunnollisinta kastia koiriensa terppatutkituttamisessa - tiedetysti ilman pakkoja. Sitä ei meillä tarvita päinvastoin kuin suomenlapinkoiraväessä todella tarvitaan niin, ne pakkopevisat on ollut pakko säätää samoin kuin pentuemääriin rajat ja niitä on ollut pakko tiukentaa siinä kuin meillä ei. Tämän voi sanoa pystyssä päin.
Kun tulee uusi geenitesti, meillä on automaationa joukkoryntäys. Slk-porukassa on silmitön vastustus ja kapina asiaan niin liian monen kasvattajan ollessa menemässä niin matalalta kuin voi niin, että se on maantasolla. Edes lonkkakuvat eivät näistä vastarannankiiskeistä olisi tarpeen rodussa jossa on niin paljon paskalonkkaisia, puhumattakaan tilosten perusteella karsimisesta.
Meillä sitä vastoin on menty tulta ja tuulta päin hampaat irvessä kuviin ja geenitesteihin ja muihin, tietämättä mitä sieltä tulee, valmiina kaikkeen oman rotumme puolesta. Kaiken sellaisen testattavissa olevan perusteella on myös karsittu ja karsitaan, ehkä liikaakin, kyllä. Meillä ei ole laskettu geenitestirahaa eikä kuvausrahoja. Veriä on Koirangeeneihin lähetetty joka asiasta ja vielä vuosia mylöhemmin sähköposti blingaa uusia tuloksia hyvän aikaa sitten poismenneistä.
Meillä on tervein kotimainen rotu sillä meillä on hyvä asenne asennevamman sijasta: turha pentutehtailijatyyppisten yrittää. Pidempään se ei onnistu sillä portit sulkeutuvat ostaa pentuja ja antaa uroksia jopa ihan yli rajojemmekin sillä me pidämme tiedon kulusta huolta.
Epilepsia on se kipein ja vaikein asia, siihen tarvitaan testiä avuksi. Onneksi sairastuvuus on hyvin heikko. Ja vieläpä siihen nähden miten paljon kantajuutta on rodusta löydyttävä. Meillä on yritetty paljon rodun geeniperimän monimuotoisuuden eteen ja matadoruroskäyttöä ei katsota yhtään hyvällä silmällä. Se taas on ollut aivan liikaa päinvastoin suomenlapinkoiran kohdalla. Kaikki pee pääsee leviämään annettaissa samojen urosten huhkia siihen malliin kuin siellä. Meillä on pidetty nurkanperän ja kotikoira- uroksia arvossa, akkaväki juossut pitkin erämaita pitkin maita ja mantuja maata ristiin rastiin vihoviineisiä Pohjan periä myöden elämysreissuilla joita myös astutusreissuiksi kutsutaan, hiki hatussa. Meillä ei ole etsitty urosta periaatteella "naapuriportilta tai max 50km päästä löydyttävä kunhan nyt jokin valio".
Rodun terveys vaatii asioita. Joko ne viitsitään ja arvotetaan tai niitä ei arvoteta eikä viitsitä.
|