|
Lähettäjä: ap
Päivämäärä: 7.1.26 04:39:38
Hei piste. Olet varmaan ihan perusterve sisulla käyvä ihminen joka on sit aina pärjännyt ihan ite noitten operaatioitten jälkeen yksikseen? Kuvittele tilanne että oliskin ollu kaks päällä samaan aikaan tai ettet oo toipunut vielä edellisestä. Ei siihen kuole, ja varmasti jotenkin pärjää ku valmistautuu, mutta ei se kivaa oo. Mulle on lapsesta asti sanottu, että pitää olla reipas aina. En ole ihan syntymäterve, joten sairaalassa oloja ei lasketa päivissä eikä viikoissa. Onneks saivat suunnilleen "korjattua". Enää vaan ei huvita kärsiä yksin ihan vaan ettei olis muille vaivaks. En halua olla ees muutamaa päivää kotihoidon varassa jos sänkyyn hoidetaan ja hoitaja ei tunnu turvalliselta. Yks huono kokemus on ja kyseessä ei ollut täällä syntynyt nainen. Useimmat tai muut on ollu ok, mutta pelkään olla avuttomana sängyssä ihmetellen kuka tulee avaimilla mun kämppään ja koska. Jos olis pakko, niin sit juu hyvä ettei heitteille jätetä.
Mulla on kuitenkin vaihtoehto. Oon perusnätti vaikken kaunis. Ja kiva luonteeltani. Jos mä haluan terveyspelkojeni kaa jonkun jota halata ja jonkun joka on kiltti ja hoitaa mua sen aikaa kun apua tartten, niin miksei? Kiitokset kermalle ja sille toiselle että ees jeesitarjousta pohtivat. En tiedä ihan tarkalleen mitä hain ku täällä ensin avauduin, mutta siitä oon varma että ne sinkkumiehet jotka ei apua lainkaan tarjonneet kirjaan muistiin yhteen kirjaan ja ne miehet jotka olis auttaneet jos voineet sit toiseen.
Onko pakko pärjätä yksin? Saako eronnut kysyä apua haastavassa tilanteessa? Onko väärin tehdä se ku on ite kusessa? Vai pitäiskö näytellä vahvaa ja olla paljastamatta heikkouksiaan?
|