|
Lähettäjä: Ei jaksaisi enää
Päivämäärä: 31.12.25 16:23:09
Tapasin kaverini, sanotaan vaikka Jaanan, kun hän oli naimisissa. Siihen aikaan Jaana oli ihan normaali. Jos mies oli työmatkalla tai lähti kavereidensa kanssa jonnekin, Jaana teki jotain omien kavereidensa kanssa tai oli yksin kotona.
Jaana ja mies erosivat. Jaana asui pari vuotta yksin. Aluksi kaikki meni ihan ok, mutta sitten jostain syystä Jaana ei enää halunnut olla yksin kotona. Halusi kavereilleen yökylään tai kutsui kavereita luokseen. Meni vanhempiensa luo. Välillä haki baarista jonkun random tyypin yöksi luokseen. Jaana ei ainakaan kerro, jos on tapahtunut jotain tiettyä, miksi ei enää uskalla olla yksin kotona.
Jaana löysi uuden miehen, sanotaan Teemun. Seurustelivat n. puoli vuotta ennen kuin muuttivat yhteen. Jaanan ongelma jatkuu. Teemulla on yhtenä iltana viikossa harrastus, johon menee matkoineen n. 3h. Jaana ei uskalla olla sitä aikaa yksin kotona vaan kutsuu kaverin luokseen tai lähtee jonkun luo.
Jos Jaanalle ehdottaa jotain yhteistä tekemistä, hän ei halua osallistua, kun joutuisi jättämään Teemun yksin kotiin. Teemua ei yksinolo haittaa, mutta Jaana kokee, että jos hän lähtisi kavereidensa kanssa jonnekin ja jättäisi Teemun yksin kotiin, Teemullakin olisi ”oikeus” lähteä jonain toisena päivänä kavereidensa kanssa jonnekin ja jättää Jaana yksin kotiin. Sitä Jaana ei kestä.
Jaanan kanssa voi viettää aikaa vain Jaanan (tai Teemun) aikataulujen mukaan: kun Teemu ei ole kotona, Jaanan on pakko saada seuraa, mutta jos Teemu on kotona, Jaana ei halua kavereitaan nähdä.
Jaana itse sanoo olevansa läheisriippuvainen, mutta ei osaa (tai halua) kertoa mitään syytä, miksi ennen oli ”normaali” ja nyt läheisriippuvainen.
Miten tuollaiseen pitäisi suhtautua? Nähdä Jaanaa vain silloin kun hänelle sopii vai unohtaa koko Jaana? Ihmisenä on muuten mukava, mutta tuo ”nyt on pakko nähdä” alkaa ahdistaa. Monilla muilla kavereilla on ruuhkavuodet ja ehditään nähdä harvoin. Jos ehdotettu tapaamisaika ei sovi, se on molemmille ok ja mietitään uutta aikaa. Jos Jaanalle vastaa ”nyt ei käy”, hän alkaa soitella muille ja jos kenellekään ei käy, hän soittaa paniikissa itkien, että nyt on pakko käydä. Välillä jos en vastaa, tulee soittamaan ovikelloa.
Tapailen erästä miestä, mutta ollaan niin alkuvaiheessa, etten halua hänestä vielä kavereille puhua. Pelkään näitä Jaanan ”paniikkikohtauksia”, jos olen miehen luona, en vastaa Jaanan puheluun ja Jaana menee soittamaan ovikelloani. Tai jos kutsun miehen luokseni ja Jaana yrittää päästä sisään.
|