Lähettäjä: ……… 
Päivämäärä:   29.12.25 15:09:53

Miten onkin niin vaikea näin aikuisiällä ystävystyä.

Yhtäkkiä tässä havahduin, että minulla on aina ollut melko vähän kavereita ja niitäkin vähää näkee tosi harvoin. Tai ovat muuttaneet toiselle paikkakunnalle, ja sittenpä ei olekaan tullut enää nähtyä...

Olisi ihanaa kun olisi sellainen oma tyttöporukka, mutta ei. Ja jotenkin surkeaa kun on yksi ainokainen elämä ja sitten sen elää "hieman yksinäisesti". En minä sinällään yksinäinen ole, minulla on aviomies, pieni lapsi ja pari kaveria. Mutta näistä paristakin kaverista yksi asuu toisella puolella Suomea ja nähdään hyvin harvoin ja toisen kanssa tuntuu, ettei olla enää oikein samalla aaltopituudella.

Ikuisuusongelma, miten löytäisi lisää kavereita. Muilla samaa ongelmaa? Tai vielä parempi olisi saada vinkkejä, että miten niitä kavereita saisi lisää.

Lähettäjä: Anona 
Päivämäärä:   29.12.25 15:13:16

On varmasti vaikeaa.

Mä välillä älyän että joku töissä tai harrastuksessa yrittää tutustua minukn kaverimielessä, mutta en kyllä kaipaa sellaista. Olen päällisinpuolin ystävällinen, auttavainen ja hymyileväinen mutta ei kyllä yhtään kiinnosta sen enempää viettää aikaa kenenkään kanssa.

Lähettäjä: Si 
Päivämäärä:   29.12.25 15:22:57

Mulla on ihan samat mietteet kuin aloittajalla, mutta mietin aina että milloinkohan kavereita ehtisi nähdä. Kun on työ, harrastus pari kertaa viikossa, miehenkin kanssa olisi kiva ehtiä olla ja yhtenä viikonloppuna kuusta käyn katsomassa vanhempia pitkän matkan päässä.

Lähettäjä: Mitä tehdä 
Päivämäärä:   29.12.25 15:25:31

Samaa miettinyt ja huomannut. En tiedä onko se tämä aikuiselämä, mutta tuntuu, että suurimman osan elämään ei mahdu (oli sitten uusi tai vanha kaveri) tai sitten en ilmeisesti tuota heille sellaista lisäarvoa, että seurani olisi toivottavaa. Juuri äitini kyseli lukioaikaisten kaverieni kuulumisia, mutta suhteet ovat eriytyneet milloin mistäkin syystä. Itsekin haaveilen juuri tuollaisesta tyttäporukasta, jonka kanssa voisi toisinaan käydä esim. Konsertissa, laivalla, laskettelemassa tms. Ja että ystävyys olisi vastavuoroista, tasa-arvoista ja ne ihmiset oikeasti haluaisi olla mun elämässä. Huomaan, että tässä kuuluu nyt omat tuoreet pohdinnat ja kokemukset siitä, että esim. Sanotaan päin naamaa miten kiva oli kun minä aina ajoin toiselle puolelle suomea näkemään kaveria ja pidin yhteyttä, niin hänen ei koskaan tarvitse tulla minun luokseni!! (Vaikka tuli kyllä samaan kaupunkiin katsomaan muita ystäviään).

Haluaksä olla mun kaveri? :D

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   29.12.25 15:28:16

Harrastusten kautta ihmisiin tutustuu, ja toisaalta kun on perhe ja lapset niin se harrastusystävien näkeminen siellä harrastuksen parissa on jo tarpeeksi sosialisoitumista. Joten ei muuta kuin etsit jonkun uuden harrastuksen!

Lähettäjä: fani 
Päivämäärä:   29.12.25 15:32:59

Olen tämän sanonut aiemminkin, mutta suosikkiartistin faneista löytyi just tällainen porukka. Ei tarvinnut muuta kuin alkoi jutella keikkajonossa uusien ihmisten kanssa ja nyt sitten viestitellään puolin ja toisin, nähdään sit keikoilla livenä.

Lähettäjä: ……… 
Päivämäärä:   29.12.25 15:59:26

Sepäs se on, ei saisi olla liian "kaverinnälkäinen", silloin vaikuttaa epätoivoiselta. Toisaalta pitäisi olla sellainen ns. sopivan rempseä, joka uskaltaa tehdä niitä kaverisuhteen luomiseksi vaativia liikkeitä, mutta rennosti ja luontevasti :D.

On totta, että helposti siihen elämään ei niitä kavereita sitten mahdukaan. Viikot menevät kieltämättä nopeasti ihan niissä arkisissa askareissa.

"Lähettäjä: Mitä tehdä
... Itsekin haaveilen juuri tuollaisesta tyttäporukasta, jonka kanssa voisi toisinaan käydä esim. Konsertissa, laivalla, laskettelemassa tms. Ja että ystävyys olisi vastavuoroista, tasa-arvoista ja ne ihmiset oikeasti haluaisi olla mun elämässä. ...."

Tällainen olisi niin parasta! Aletaan vaan kavereiksi :D.

Harrastukset varmasti yksi paikka löytää kavereita. Yllättävän vaikeaa sekin. Olenkin tässä pohtinut, että pitäisi varmaan ostaa se oma hevonen. Talliporukan kautta saisi tyydytettyä sosiaalisen kanssakäymisen tarpeet. Ja sit hevosen myötä muuhun ei enää olisikaan edes aikaa. Musiikin suhteen en ole kovin intohimoinen ja keikoilla ei tule kyllä oikeastaan käytyä...

Lähettäjä: Lilla 
Päivämäärä:   29.12.25 16:00:33

Koen että näin aikuisena hankala löytää sellaisia "varsinaisia" kavereita. Kaikilla on jo oma elämä ja ne omat piirit. Sellaisia että jutellaan kun satutaan samaan paikkaan niin joo mutta ei sen enempää.
Ja toisaalta kun itselläniki huonoja kokemuksia ystävyys suhteista niin kaikkia näitä kantaa vähän painolastina ja ei heittäydy enää samalla lailla kuin silloin nuorena.

Lähettäjä: NoName 
Päivämäärä:   29.12.25 16:03:17

On vaikeaa.
Työkaverit on työkavereita, tallikaverit tallikavereita.
Kaikilla omat kuvionsa puolison ja perheen kanssa, joten pinnalliseksi jää kaveruudet.
Kun itse olen yksineläjä, sosiaalinenkin piiri jää puolikkaaksi.
Muuttojen myötä nuoruuden ystävät jäi jonnekin, eikä muutenkaan tunnu olevan juuri yhteistä enää näin vuosikymmenten jälkeen.

Tuntuu että koittaa yksinäinen vanhuus, kun jää eläkkeelle.

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   29.12.25 16:56:45

On vaikeaa, mutta jatka yrittämistä reippaasti, ei ole henkilökohtaista vaan johtuu ihan siitä kuinka kiireistä se lapsellisten 30-40 vuotiaiden elämä on kun niitä kavereita 30 vuoden takaakin ehtii näkemään sen 4 krt vuodessa. Kivoja tyyppejä tapaan tosi usein, mutta ei mulle vaan mahdu elämään lisää kaverisuhteita.

Lähettäjä: Anona 
Päivämäärä:   29.12.25 17:00:43

"harrastusystävien näkeminen siellä harrastuksen parissa on jo tarpeeksi sosialisoitumista"

Ihanasti osasit sanoittaa tämän!

Lähettäjä: eräs 
Päivämäärä:   29.12.25 17:08:09

Olen huomannut tämän saman. Olen kiva, huumorintajuinen, mukava, auttavainen, helppoa seuraa jne. Mutta jotenkin tuntuu, etää minua aina unohdetaan pyytää juhliin jne mukaan. Itse yritän aina huomioida kaikki, muistaa pyytää kaikkia mukaan, olla aktiivinen jne.

Ensi vuoden seuraava isoin haaste onkin tietyllä tavalla saada uusia ystäviä, joiden kanssa vastavuoroisuus toimisi paremmin. Olen aika monelle se kuunteleva korva ja hädässä auttava ystävä, mutta ikävä kyllä tämä ei toimi vastavuoroisesti nykyisten ystävien kanssa. Kai kaikki ovat tottuneet näkemään minut niin vahvana ja aikaansaavana, että jos joskus tarvitsisin apua, niin se jotenkin uhkaa heitä. Ei ole kyse isosta avuntarpeesta, ihan vain että joku kysyisi vaikka joskus mitä kuuluu (kun esim. tietää minun olleen leikkauksessa) jne

Lähettäjä: Tiu 
Päivämäärä:   29.12.25 17:11:34

Asuinpaikalla on valtava merkitys. Asuin ennen Varsinais-Suomen eajalla, harvaan asutulla maaseudulla muutaman jäyhän naapurin lähellä. Muutin ystävällisten ihmisten uusmaalaisten pikkukaupunkiin ja sain heti useita kavereita. Ja olen yli 40 v.

Lähettäjä: niin 
Päivämäärä:   29.12.25 17:17:40

Aloittajan asia on tuttua täälläkin.

Mulla ei ole koskaan ollut paljoa kavereita. Oon vähän sellainen että kuormitun hälinästä ja tykkään olla yksikseenkin. Oon joskus tuntenut kateutta kun vaikkapa joukkuepelejä pelanneilla oli niin hirveästi kavereita ja on varmasti edelleen nyt kun ikää on sen verran että se peliura on päättynyt.

Ymmärrän itsekin että olen ristiriitainen persoona kun toisaalta haluaisin kuulua johonkin porukkaan mutta viihdyn itseksenikin hyvin. Eli olisi kiva jos olisi kaveri/kavereita jotka haluaa tehdä jotain yhdessä mutta ei ole koko ajan vailla jotain. No, onnistuin hankkimaan sellaisen koiran, jonka rodun piirissä ollaan aika aktiivisia. Tuli yhtäkkiä useampi kaveri. Tänä vuonna olen huomannut että putoan pois porukasta. Olen nähnyt jokusenkin jutun siitä että ollaan kimpassa vuokrattu halli ja menty treenaamaan ja viettämään aikaa ja pidetty nyyttäreitä jne. Enkä keksi syytä siihen miksi mua ei olekaan enää kysytty mukaan. Oon aina mennyt noihin jos ei ole ollut töitä, maksanut osuuteni ajoissa, vienyt syötävää jos nyyttärit, koirani on hyvin käyttäytyviä jne. En vain keksi että miksi en enää sovi porukkaan vaan uudet rodun harrastajat on ajaneet edelle. Ja kysyäkään ei oikein viitsi, en halua saada mitään draamailijan leimaa otsaan. Mutta, tässä sitä taas ollaan, yksin.