|
Lähettäjä: --
Päivämäärä: 26.12.25 02:19:50
Osittain olen samaa mieltä, osittain en
Diagnosointi auttaa usein ihmisiä, koska sitä kautta voi löytyä selitystä omalle käytökselle ja persoonalle ja löytyä esim. vertaistukea tai löytyy tapoja käsitellä tunteita. On helpompi ymmärtää etten olekaan vain tyhmä/laiska vaan käytökselle ja oireille on syy.
Esim. suru on eri asia kuin masennus. Masennus on ns. jatkuvaa surua, ahdistusta, väsymystä, kun taas tavallinen suru menee itsekseen ohi vähitellen (riippuen surun syistä) ja suruun on yleensä jokin selvempi syy. Masennus voi olla ilman mitään syytä.
Adhd taas on ihan muuta kuin "olla reipas", adhd voi näkyä esim. siinä ettei oikein saa mitään aikaiseksi ja on oikeastaan "laiska" koska on niin vaikea aloittaa yhtään mitään.
Mutta toisaalta, olen kyllä sitä mieltä että nykyään vähän liiankin helposti etsitään diagnoosia ihan tavallisillekin käytöseroille. Onhan ihan normaalia että joskus on laiska, väsynyt, ahdistunut, stressaantunut, vaikeuksia keskittyä jne... Varsinkin valitettavan usein taustalla ongelma on huonot elämäntavat: liika ruudun käyttäminen ja varsinkin liika sometus, liian vähäinen liikunta, huono ruokavalio yms. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka moni paranisi oireistaan, jos puoleksi vuodeksi pitäisi luopua kaikesta ruutujen katselusta, niin telkkarista kuin kännykästäkin (jos siis leikitään että tällainen olisi käytännössä mahdollista).
|