|
Lähettäjä: Soila
Päivämäärä: 22.12.25 10:32:34
Kysyn parviälyltä, olisiko jotain rakentavaa ajatusta tähän.
Lapsellani on lieviä ADHD-oireita, eli siis lieviä keskittymisvaikeuksia, unohtelee ja hukkaa paljon asioita. Pärjää kuitenkin koulussa ihan hyvin, ja keskittymistä on harjoittelun kautta oppinut paljon paremmin.
Lapsen parhaalla kaverilla on todella selkeät ADHD-piirteet, keskittymiskyvyn haasteet on eri tasoa (saattaa koulussa oppitunnilla mennä hyppimään pulpeteilla jne) ja unohtelu+tavaroiden hukkaaminen moninkertaista omaan lapseen nähden.
Nämä kaksi ymmärtävät toisiaan jotenkin erityisen hyvin, molemmat tykkäävät yhdessä ollessaan hassutella ja pelleillä, tykkäävät vauhdikkaista leikeistä, molemmilla on todella rikas mielikuvitus ja rakentelevatkin yhdessä ihan huikean hienoja mielikuvitusmaailmoja. Molemmat tyttöjä, noin 9-vuotiaita.
Ystävän tietyt piirteet on kuitenkin alkaneet häiritsemään todella paljon. Ymmärrän, että ADHD:hen liittyvät asiat ei tarkoita, että lapsi olisi paha eikä suoraan kurittomuuttakaan tai kasvatuksen puutetta, mutta kyllä ne silti häiritsee.
Ensinnäkin valehtelu. On normaalia, että pienillä lapsilla on vilkas mielikuvitus ja joskus lapsi saattaa kertoa tarinoita, jotka eivät ole totta. Tällä lapsen kaverilla tarinoiden keksiminen on jatkuvaa ja jokapäiväistä. Esimerkiksi kyläilyistä pitää puolin ja toisin aina sopia niin, että olen yhteydessä lapsen äitiin. Lapsi saattaa tulla meille ilman lupaa, itse vakuuttaa ja vannoo että on kotoa lupa, vaikka vanhemmille soittaessa ilmenee ettei ole. Samaten saattaa pyytää heille ja vakuuttelee että äidille sopii, mutta kun kysyn äidiltä niin hän on nimenomaisesti sanonut että kyläily EI sovi. Ja sitten tietysti tarinat. Osa on ihan viattomia juttuja jotka on helppo sivuuttaa, esim. tarina siitä että tytöllä olisi omia hevosia joilla säännöllisesti ratsastaa ja muitakin erikoisia lemmikkieläimiä. Vaikeampia satuja ovat sellaiset, joita ei voi heti erottaa narraamiseksi. Meille tullessaan saattaa sanoa vaikka, että on kasvissyöjä ja äiti on ilmoittanut kasvisruokavaliosta kouluunkin. Minä sitten tarjoilen kaverille erikseen tekemääni kasvisruokaa. Seuraavana päivänä syö kotona iloisesti äidin tekemää jauheLIHAkastiketta ja spagettia. Tällaisia samanlaisia satuja on jatkuvasti.
Lapseni leluja menee todella paljon rikki tämän kaverin toimesta. Ymmärrän, että vahingoille ei voi mitään ja aina jotain sattuu. mutta kun vauhtia on paljon ja ajatusta vähän, niin lainakenkien pohjat repeytyy irti, pehmoleluihin tulee reikiä, muovilelut katkeilee. Ei kukaan riko toisen tavaroita tahallaan, mutta tunnen silti harmistusta että rikkoutuneita tavaroita on niin paljon ja usein.
Ehkä kaikkein isoimmin häiritsevä asia on impulssien kontrolloimattomuus. Kaveri on muutaman kerran, ei onneksi usein, ollut väkivaltainen omaa lastani kohtaan. Noin puoli vuotta sitten erimielisyyden seurauksena puri ja sylki oman lapseni päälle. Hiljattain kävi käsiksi, kaatoi maahan ja repi hiuksista. Tämän ikäisillä lapsilla väkivaltainen käytös ei ole normaalia enkä sitä hyväksy. Kyse ei ole nyt ihan yksittäisestä ylilyönnistä kun näitä tapahtumia on ollut pari puolen vuoden sisään.
Miten tällaiseen tilanteeseen voi suhtautua ja miten elää asian kanssa? Väkivaltaisen käytöksen pelko ja jatkuva narraaminen ovat niin rasittavia, että haluaisin lapseni löytävän muitakin kavereita. Nämä kaksi selvästi myös kyllä viihtyvät yhdessä, joten en haluaisi yhteyttä kokonaan katkaistakaan, hassuttelu ja mielikuvitusleikit ovat vahvasti yhdistäviä. Ongelma on, että tämä lapsen kaveri on todella omistushaluinen, eikä hänellä ole muita ystäviä kuin minun lapseni. Tuo viimeisin päällekäynti sattui, kun lapseni oli leikkinyt muiden kavereiden kanssa, hänellä siis muitakin kavereita olisi, ja tämä oli ilmeisesti mustasukkainen.
Ja edelleen, ADHD-piirteistä johtuva oireilu ei ole huonon kasvatuksen tulos. Johonkin rajaan saakka piirteestä johtuvaa oireilua kannattaa ymmärtää, eikä tuomita. Mihin saakka? Mikä on se raja, jossa voi ja jossa kannattaa todeta, että nyt en jaksa enkä hyväksy tätä?
|