Lähettäjä: Davina 
Päivämäärä:   20.12.25 07:46:21

Eli kaverillani on kaksisuuntainen mielialahäiriö, ihan siis diagnosoitu. Olisko sennuilla jakaa vinkkejä, kokemuksia, hyviä ajatuksia ja neuvoja, että miten tällaisen ihmisen kanssa tulisi toimia?
Ollaan oltu kavereita useamman vuoden ajan, kokon sairautta ei edes huomannut ennen. Oli ihan ns normaali ja mukava tyyppi. Tilanne muuttui noin puolisen vuotta sitten ja hän alkoi käyttäytyä vähän hassusti ja kaveruudesta katosi ihan kaikki vastavuoroisuus. Samaan aikaan hän kertoi, että on lopettanut joku aika sitten omatoimisesti lääkkeet ja kuulemma tuntee olonsa paljon paremmaksi ilman niitä. No ulospäin ainakaan olo ei näytä paremmalta, välillä hän on todella maassa, siis niin että voi alkaa itkeä vaikka keskellä ruokakauppaa tai soittaa minulle töistä itkien jonkun mitättömän asian takia. On hyvin synkillä mielin, pelottavankin synkin joskus.
Toisaalta välillä taas hän on kuin sähköjänis, on siis iloinen ja virkeä, mutta ei aina ihan ns normaalilla tavalla. Esim puhuu todella nopeasti ja lakkaamatta ja laittelee viestejä yökaudet, jopa kirjoitustyyli muuttuu aivan erilaiseksi. Tähän liittyy myös se, että hän vittuilee ja kommentoi todella ivallisesti usein, voi piikitellä myös todella kipeistä asioista, just sellaisista minkä tietää kyllä osuvan minun ihoni alle. Sen jälkeen kuitenkin kauniisti kertoo kuinka olen hänelle tärkeä ja korvaamaton.
Yksi aihe mikä aina toistuu on se, että hän kokee ihan jokaisen olevan ihastunut häneen, parisuhteessa olevatkin kuulemma ja intoilee siitä. Siis todella erikoista käytöstä, en nyt kuvaile sen tarkemmin. Jopa vähän harhaista mielestäni. Ilmeisesti tämä on sitä maniaa? Nyt parin viikon aikana tän sortin puheluita, viestejä ja ääniviestejä on tullut enemmän kuin koskaan ennen.
Halusisin tukea, mutta en tiedä enää miten! Lääkäristä ja lääkkeistä olen nätisti yrittänyt kysellä, mutta se on asia josta hänen kanssaan ei voi enää puhua (vaihtaa aihetta väkisin tai suuttuu tosissaan), vaikka ennen oli aika avoin aiheesta. Ei mulla ole valtaa häntä lääkäriin pakottaakaan, kun ei ole psykoosissa kuitenkaan. Mikä on toimiba tapa tukea, ilman että ainakaan vahingossa lietsoo häntä kumpaankaan ääripäähän päin?
Ja tämä kuulostaa tosi itsekkäältä sanoa, mutta tämä on myös todella kuormittavaa minulle. Viestejä ja puheluita (en tosin enää vastaa kaikkiin) tulee pahimmillaan yöllä ja päivällä, aina en vaan tiedä kuinka tai edes jaksaisi tsempata ja kuunnella. Kylään en ole häntä enää ottanut. Ja kyllä ne ivakommentit esim vaan sattuu, vaikka kuinka yritän ymmärtää ettei hän ole terve. Aika monet muut kaverit on häneen katkaissut välit, joten koen senkin takia tavallaan ns vastuuta pysyä, että olisi edes joku tukipilari, vaikken aina jaksaisi sellainen olla. Pelottaa suoraan sanottuna hänen puolestaan, että menee tekemään jotain typerää :(

Lähettäjä: Hmmm..... 
Päivämäärä:   20.12.25 09:29:22

Silloin ainakin kun mennään liian vauhdilla niin ei mitenkään, pelastaa vain oman nahkansa ja välttelee parhaansa mukaan. Itse olen tehnyt päätöksen jo aikaa sitten etten näiden kanssa pulaa ollenkaan, tauti on niin hankala ja niissä huonoissa vaiheissa kukaan ei voi tehdä muuta kuin kärsiä.

Lähettäjä: Ennea 
Päivämäärä:   20.12.25 09:50:50

No sehän on tehnyt jo varsin typerää kun jätti lääkkeet. Auttaisiko huoli-ilmoitus? Entä reaaliterapia eli et suostu kuunteleen mitään harhoja vaan torppaat heti kaikki pöljät puheet. Toki nuo ovat hänelle totta. Onko selviä hetkiä jolloin kertoa mitä pöljää puhuu ja kuinka satuttaa?

Lähettäjä: Matte 
Päivämäärä:   20.12.25 09:53:01

Miksi sinun pitäisi tuo vastuu ottaa? Sano hänelle vaikka näin: sä oot mulle tosi tärkeä, mutta juuri nyt käytöksesi on todella raskasta. Sun sairaus vaikuttaa olevan epätasapainossa, koska et syö sun lääkkeitä. Mun on pakko ottaa etäisyyttä suhun oman jaksamiseni takia, mutta voidaan palata asiaan sitten, kun olet saanut itsesi kuntoon. Toivottavasti haet itsellesi apua pian.

Lähettäjä: Kara 
Päivämäärä:   20.12.25 10:05:53

Mania tai hypomania on ihana usein ihana olotila, on loputtomasti energiaa, saa paljon aikaan ja fiilikset ihan mahtavat. Siinä ihmisen on vaikea uskoa, että jotain olisi muka pielessä. Eli vaikka sanoisit mitä, et todennäköisesti voi asialle mitään. Voit vain toivoa, ettei ystäväsi sotke elämäänsä näiden kausien aikana. Hoitoon saaminen olisi varmasti helpointa masennuskauden aikana, silloin ollaan vastaavasti niin pohjalla, että usein parhaimmalta vaihtoehdolta tuntuu poistuminen tästä maailmasta.
Lääkitys on hankala, se usein vie kaikki tunteet, elämä on tasaisen harmaata.
Terapia ja taudin vaiheiden tunnistaminen olisi äärimmäisen tärkeää, mutta jos ystäväsi on hoitovastainen ei hän todennäköisesti siihenkään suostu.
Nämä lähinnä omien kokemusteni perusteella kirjoitettu.
Sairaus puhkesi ensimmäisen kerran todennäköisesti lasten syntyessä, mutta paheni vuosia myöhemmin kun elämässä myrskysi pahemmin. Nyt muutaman viikon osastojakson ja 3 vuoden terapian jälkeen pystyn elämään ilman lääkkeitä ja tunnistan kun pahempi kausi on tuloillaan ja siihen on toimintasuunnitelma, mutta tie on ollut pitkä ja vaatinut paljon työtä.

Tsemppiä, uskon että tuota on äärimmäisen raskasta seurata vierestä. Minulla oli ihania ystäviä, jotka puoliväkisin toimittivat minut hoitoon pahan masennuksen ja psykoosin iskiessä päälle.