Lähettäjä: Aloittaja 
Päivämäärä:   15.12.25 16:12:51

Ei kai tässä avauksessa mitään suurta pointtia ole. Turhauttaa vaan se, miten vaikea ihmisen on saada itselleen apua ja miten keveästi ongelmiin suhtaudutaan.

Mulla on mt-ongelmia. On viitisen vuotta sitten saatu dg ja lääkitys. Aika moni tietää tästä, en ole asiaa salaillut. Silloin 5 vuotta sitten tuli totaalinen romahdus ja pitkä sairasloma.

Usein esim keskustelupalstoilla ja vaikkapa somessa lehtien kommenttiosioissa syyllistetään siitä että miksi ei puhuta ja miksi ei kerrota jne että joku voisi auttaa ajoissa. Näitä on varmasti jokainen nähnyt ja osa ainakin itse laukonut. Kun näille vastaa esimerkiksi kertomalla että apua on hyvin vaikea saada niin vastaukseksi saa jotain tyyliin "no ei saa jos ei edes yritä" ja "kyllä Suomessa apua saa".

Itse en jaksa enää ottaa asioita puheeksi juuri koskaan. Syy siihen on yksinkertaisesti se, että ihan tavalliset ihmiset ei osaa suhtautua asioihin yhtään mitenkään. Tulee vaivaantunut hiljaisuus tai tyhmiä kommentteja tai "läpsystä" aiheen vaihto. Tai "kyllä kaikilla on joskus vaikeaa".

Tänään avasin suuni eräälle läheiselle joka on yksi eniten asiastani tietäviä. Kerroin suoraan että pelkään että multa leviää taas pää kuten viisi vuotta sitten. Sain vastaukseksi "no ei se nyt leviä kun sulla on ne lääkkeet". Jäin hämmentyneenä hiljaiseksi ja seuraavassa lauseessa ihmeteltiin tulostimen ongelmaa. Tämä on vain yksi esimerkki ja tätä lajia riittää loputtomasti. Voin kertoa, että reistaavan nupin kanssa eläminen on hyvin yksinäistä. Ja sitten kun suunsa avaa niin saa itselleen vain sen olon että hittoako taas sanoin yhtään mitään.

Vaikka tästä nyt vähän pitkä avaus tuleekin niin vastaan jo valmiiksi niihin kommentteihin joita oletan tulevan:

1. Työterveys. Sieltä saa viikon-kaksi sairaslomaa. Omalle työterveyslääkärille ei edes pääse kovin nopeasti ja muut kirjoittaa vain sen sairasloman. Meillä on niin suppea työterveyden sopimus kuin vain saa, joten päästäkseen psykiatrille pitää ensin käydä joka kerta arvioitavana työterveyslääkärillä.

2. Terveyskeskus. Sieltä saa viikon-kaksi sairaslomaa. En ole tarpeeksi sairas saadakseni lähetettä yhtään mihinkään vaan kehotetaan menemään työterveyteen.

3. Psykiatri. Kävin omilla rahoilla 4 vuotta. Psykiatrini vaihtoi yllättäen paikkakuntaa ja se potilassuhde jäi sitten siihen. Tällä hetkellä ei olisi edes varaa käydä vastaanotolla. Tämä jolla kävin toimi myös niin että voi laittaa viestillä mikä ongelma ja hän soitti ehtiessään. Olisipa edelleen näin.

4. Lääkkeet. Toimiikin mutta mielestäni jotain pitäisi hieman muuttaa. En osaa sanoa mitä ja lääkityksen muuttaminen vaatisi useamman käynnin mieluusti pienellä aikavälillä. Ja koska kohta 3, niin lääkemuutos vaatisi uuden hoitokontaktin ja useamman käynnin kun aivan vieraan kanssa pitäisi alkaa käymään asioita läpi. Ja koska kohta 1, niin viikkojen jono per käynti että saa edestakaisin veivattua arviointia+psykiatria vie todennäköisesti kuukausia.

Lähettäjä: saeris 
Päivämäärä:   15.12.25 16:21:56

Mulla myös sellainen olo ollut jo jonkin aikaa että pää leviää. Ne päänsisäiset jutut on kuitenkin sellaisia etten kehtaa mennä edes työterveyteen. Teen kevyttä osa-aikatyötä ja voi olla jopa että sairausloma pahentaisi tilannetta. Tykkään kuitenkin työstäni. Sairastin psykoosin viitisen vuotta sitten ja edelleen on estolääkitys.

Silloin kun psykoosi alkoi, tiesin että se ei ollut normaalia mutta sitten kun mietin että menisin lääkäriin, en tiennyt mitä minun olisi pitänyt siellä sanoa. Oli todella vaikeaa sanoittaa sitä päänsisäistä maailmaa. Olen kyllä muutenkin aika sulkeutunut ja nytkään en ole kenellekään kertonut näistä nykyisistä asioista.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   15.12.25 16:23:21

Minua ei huolittu julkiselle vaikka olin käynyt padolla odottamassa että aukeaisi ja ajaisin autolla sinne. Ei, vaikka autolla ajaessa olen miettinyt että jos tuohon kyntöauraan ajaisin täysiä tai tuossa jyrkässä mutkassa en kääntäisi rattia vaan ajaisin talla pohjassa puita päin. Ptsd on sairaus, missä elät kauhuelokuvan kohtauksia uudestaan ja uudestaan, mutta ne elokuvan kohtaukset ovat otteita oikeasta elämästäsi. En vaan enää jaksanut elää.

Yksityiselle sitten menin. Lääkkeet ja hoitokontakti ollut sitä kautta kolmatta kuukautta. 2 vk välein käyn psykoterapeutin luona. Tuntuu että joku kerrankin ottaa tosissaan ja kysyy oikeita asioita eikä vaan sano että mene ulos ja ota itseäsi niskasta kiinni - lähipiiristä kuulin tämän ohjeen. Monelle ihmiselle en ole ongelmistani puhunut.

Mulla niin kyrsi lukea somessa mielenterveyspäivänä niitä hästäg ainasaatapua tägäyksiä. Paskan marjat. Suomessa apua saat jos sulla on rahaa. Muuten olisin varmaan ollut siellä padon pohjalla auton kanssa jos olisi ollut huono taloudellinen tilanne.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   15.12.25 16:35:46

No mitä sen lähipiirin pitäisi sanoa tai miten pitäisi reagoida? Ehkä he eivät vaan osaa, en minäkään tiedä mitä tuossa kohtaa sanoisin.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   15.12.25 16:46:42

Lähipiiri voi ihan vaikka sanoa niin, että jos kaipaat juttuseuraa ja haluat puhua aiheesta lisää niin on saatavilla. Tai kysyä vaikka, että millaiset tilanteet on sellaisia ettei pelkää ongelmien palaavan.

Tulee aivan eri vaikutus.

Lähettäjä: Aloittaja 
Päivämäärä:   15.12.25 17:20:39

"No mitä sen lähipiirin pitäisi sanoa tai miten pitäisi reagoida? Ehkä he eivät vaan osaa, en minäkään tiedä mitä tuossa kohtaa sanoisin."

Oletko tosissasi? No, voihan olla että sulle ei ole kukaan koskaan avautunut mistään ongelmastaan, en välttämättä ihmettele. Mutta tässäpä pari esimerkkiä:

- Onko sulla pitkään ollut sellainen olo?
- Mitä oireita sulla on?
- Ootko nukkunut miten?
- Onko jokin tietty asia mikä painaa mieltä?

Oli se ihmisen ongelma mikä tahansa niin sitä ei mennä kuittaamaan yliolkaisesti ja aleta puhumaan kun tulostimessa on jotain vikaa.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   15.12.25 17:24:15

"Oletko tosissasi? No, voihan olla että sulle ei ole kukaan koskaan avautunut mistään ongelmastaan, en välttämättä ihmettele."

Huomaa, että sinä olet meistä se, jolla on mt-diagnoosi kun asialliseen kysymykseen vastaat noin hyökkäävästi. Ehkä kannattaa miettiä sitä omaa ulosantia niiden läheisten kanssakin.

Lähettäjä: S 
Päivämäärä:   15.12.25 17:25:39

Jos olet viisi vuotta jauhanut samasta asiasta, niin ehkä niillä läheisilläkin tulee se kantokyky jossain vaiheessa vastaan. Hae sitä apua ammattilaisilta, kukaan ei jaksa loputtomasti kuunnella sinun pään hajoamisiasi.

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   15.12.25 17:28:20

Minäkään en ulkopuolisen silmin osaisi reagoida. Ja nytkin lähinnä ihmettelen tuota sairaslomajuttua, oletko siis sitä mieltä että kaksi viikkoa sairaslomaa on liian vähän ja sitten että mitä se sairasloma edes auttaa?
Vai mitä apua siis haluaisit jos jo lääkkeetkin on?

Lähettäjä: Aloittaja 
Päivämäärä:   15.12.25 17:34:42

---: minä en koe läheisiä ihmisiä ulkopuolisiksi.

Sairasloman mainitsin esimerkkinä siitä, miten toimii terveyskeskus ja työterveys. Saat sairaslomaa jollain "akuutti stressireaktio"-nimikkeellä sen viikon taikka kaksi. Muuta eivät osaa tai halua tehdä.

Lääkkeistä jo mainitsin aloituksessa että ne sinänsä toimiikin mutta tuntuu ettei toimi täysin tai jotain pitäisi muuttaa, annostusta, lääkesuhdetta?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   15.12.25 17:45:35

No lääkemuutoksen vuoksi ei sitten muuta kuin lääkäriin.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   15.12.25 17:51:22

LähettäjäS

Päivämäärä15.12.25 17:25:39

Jos olet viisi vuotta jauhanut samasta asiasta, niin ehkä niillä läheisilläkin tulee se kantokyky jossain vaiheessa vastaan. Hae sitä apua ammattilaisilta, kukaan ei jaksa loputtomasti kuunnella sinun pään hajoamisiasi.

Aloittajahan on hakenut ammattiapua. Tiedän kokemuksesta, että se on raskasta kuunnella toisen murheita. Olen myös ollut se joka puhuu, liikaakin, omista murheistaan. Onko ihminen läheinen jos sen huolet ei kiinnosta? Se, että on vahvoja läheisiä ihmissuhteita tukee myös mielenterveyttä.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   15.12.25 17:57:02

Jepjep. Mä kävin nuorena psyk. polilla ja kaikki sujui hyvin, iso kiitos heille siitä. Papereihin laitettiin merkintä että tarvittaessa kirjoitettava sinne uusi lähete, olin sen verran vaikeasti moniongelmainen että ajattelivat ettei mikään tk:n apu riitä jos oireet palaavat.

Palasivathan ne sitten muutama vuosi myöhemmin. Ja mitä apua silloin sain? En suinkaan lähetettä polille vaikka sitä myös itse useampaan otteeseen pyysin, totesivat kyllä moneen kertaan että juu niin siellä lukee että sinne pitäisi lähete laittaa. Eivät kuitenkaan laittaneet syystä x. Pääsin vain tk:n sairaanhoitajien kanssa juttelemaan. Monikossa siksi, koska ensimmäiselle sain ajan 4kk päästä yhdeytenotosta ja hän kertoi heti olevansa vaihtamassa työpaikkaa, ja että uusi aika uudelle hoitajalle tulee sitten pian. Tämä pian kesti miltei 6kk. No uusi hoitaja tuntui lähinnä syyllistävän minua ongelmistani ja hänestä oli enemmän haittaa kuin hyötyä. Kerran sitten jouduin perumaan ajan enkä ikinä enää jaksanut varata uutta aikaa kun ei siitä mitään apua ollut. Lääkäri oli kiva ja osaava, mutta silloin oli myös korona-aika ja hänet siirrettiin muihin tehtäviin. Se siitäkin avusta.

Jostain sitten lopulta onnistuin pieraisemaan riittävästi rohkeutta elämän muuttamiseen, jätin narsistisen miehen, muutin toiselle paikkakunnalle ja lähdin opiskelemaan. Sitä kautta lähti se pääkoppakin paranemaan, mutta helpompaa ja nopeampaa olisi varmasti ollut jos olisi saanut siihen jotain tukea.

Enää en hae apua jos mt-ongelmat palaavat. Sen verran huono kokemus oli. Itse se on itseään autettava ja jos se ei riitä niin sille ei sitten voi mitään.

Lähettäjä: Hah 
Päivämäärä:   15.12.25 18:04:54

Aloittaja ja muut: ihminen, jolla ei itsellään ole ikinä ollut mielenterveyden haasteita, ei välttämättä oikein osaa keskustella ja siksi vaihtaa aihetta. Eli kyse voi olla siitä ettei oikein osaa omasta mielestään reagoida oikein toisen kertomaan.
Joku toinen osaisi kysyä vaikka että mikä kuormittaa, milloin tuntuu ja miltä tms.

Lähettäjä: Aloittaja 
Päivämäärä:   15.12.25 18:11:13

Hah: tällä läheiselläni on ollut itselläänkin mt-haasteita. Siksi tämä tulikin niin yllätyksenä että tokaistaan vaan että onhan sulla ne lääkkeet.

Ja tässä topicissa on myös tarkoituksena muistutella siitä että ihmiset on niin kovin kärkkäästi aina kommentoimassa sitä miten asioista pitää kertoa jne. Sitten kun kertoo niin tulos on tämä.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   15.12.25 19:26:02

Sanon minäkin, että mitä tuollaiseen osaisin sanoa. En mitään. Ammattilaisellekin on haastava tuollainen moniongelmaisuus, niin miten tavallinen maallikko pystyisi sanomaan mitään.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   15.12.25 19:31:57

No mitäpä sanoisitte vakavaa parantumatonta syöpää sairastavalle läheiselle. Kyllä se siitä. Ylös, ulos ja lenkille. Ette olisi kuulevinaankaan ja vaihtaisitte aihetta.

Kyllä myötätunto on tuntematon käsite.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   15.12.25 19:38:29

Ei kukaan jaksa vuosikausia kuunnella kenenkään pää ongelmia. Oikea osoite on terapia ja itse sieltä suosta täytyy nousta ylös, ei sieltä kukaan tule nostamaan. Työterveyslääkäri ei myöskään ole taho joka voi sinua loputtomasti kuunnella tai auttaa, vaan nimenomaan tarvitset jatkuvan mt puolen hoitokontaktin. Sinulla on selvästi aika paljon uhriutumista ilmassa, ehkä kannattaa hakeutua johonkin tukiryhmään jos sellaisia on tarjolla.

Lähettäjä: Niin 
Päivämäärä:   15.12.25 19:39:57

Lähipiirillekin vaan voi olla liian raskasta olla se 'terapeutin sijainen' liian usein, ja toisaalta heillä ei ole ammattitaitoa auttaa. Mitä pitäisi sanoa muuta kuin että voi kurja, koita nyt saada jostain apua/koita miettiä ja tehdä positiivisia asioita tms, en osaa oikein sanoa muuta. Joutunut itse blokkaamaan yhden mt-ongelmaisen mahdollisimman kaukaiseksi tuttavuudeksi oman jaksamisen takia, ettei hajoa vallan pää itselläkin. Mistä tahansa näistä kolmesta asiasta voi olla kyse. Ymmärrän niitä läheisiäkin.

Lähettäjä: Niinpä 
Päivämäärä:   15.12.25 19:43:53

Tämän takia en kerro kenellekään läheiselle Ptsd: stä ja dissosiaatiohäiriöstä. Toki huomaavat että käyttäydyn kummallisesti, mutta en kerro enkä edes yritä selittää. Pelko siitä että tulee torjutuksi ja mitätöidyksi on hirveä, joten olen hiljaa. Tarviiko minun sit kuunnella heidän murheitaan? Ei kai. Parempi vaan kun kukaan välitä eikä ketään kiinnosta.

Lähettäjä: Aloittaja 
Päivämäärä:   15.12.25 19:45:40

No, minä en ole asiastani juurikaan puhunut enää aikoihin, se lukee aloituksessanikin jos viitsii lukea. Olen toki vastannut jos on jotain kysytty.

Mutta, selvästikin on ihan ok puhua tulostimesta jos läheinen ottaa puheeksi jonkun vakavamman asian. Ei vaan mene oikein yksiin tuon aloituksessakin sanomani kanssa, että kun joka paikassa jatkuvasti hoetaan sitä että kyllä pitää puhua jos on jotain.

Ai niin, se tulostin tuli kuntoon.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   15.12.25 19:47:44

Läheiset ei edes tiedä et oon yrittänyt saada itseltäni hengen pois. Juu, en kestäisi itsekään yhtään otapa itees niskasta kiinni- juttua. Tai ehkä pitäis nimenomaan laittaa itsensä niskasta roikkumaan.

Sit ihmetellään et kuin se nyt sillain, miksei hakenut apua ja kertonut kellekään. Ihan siks koska ketään ei kiinnosta.

Lähettäjä: Jospa 
Päivämäärä:   15.12.25 19:49:44

Ja juurikin jos sillä aihetta vaihtavalla tutulla on omiakin mtongelmia niin saattaa olla vaihe/hetki että tietää ettwi voi toimia nut enempää tukena (että selviää itse, oppinut omat rajansa).

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   15.12.25 19:51:36

Juu hullut ja nuppivikaiset pois täältä normaaleja ihmisiä häiritsemästä ja kuormittamasta. Kun apua ei saa ja ketään ei kiinnosta niin odotetaan että älyävät itse poistua maailmasta omine keinoineen.

Sit sekään ei kelpaa ja itketään kuin se voi tehdä meille niin vaikka elävänä ongelmat ei kiinnostaneet pätkääkään.

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   15.12.25 19:53:35

Voisko se sanoo just niin. Kurjaa että sulla on kurjaa, mutta niin on itselläkin joten koitetaan selvitä molemmat jotenkuten. Mielummin sanoo noin, kuin ignooraa kokonaan ja vaihtaa puheenaihetta.

Lähettäjä: Y 
Päivämäärä:   15.12.25 19:58:21

Itse olen siellä "vastaanottajan" puolella ja täytyy sanoa ettei huvita olla kannattelija toiselle kun omassakin elämässä tapahtuu! Kerran juu tai kaksi, mutta kun ystävä alkaa pitämään minua vastuussa hänen omasta jaksamisestaan niin ei huvita.
Usein nämä asiastaan avautuvat ovat hyvin hyvin raskaita ihmisiä. Ei ole minun tehtäväni kannatella toista aina. En halua tuhlata elämääni toisen murheiden ja ahdistuksen selvittelyyn. Anteeksi vain mutta ammattilaiset ovat teitä varten.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   15.12.25 20:06:04

No sairas ihminen on raskas. Eli parempi olla välittämättä ja jättää se yksin selviämään.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   15.12.25 20:15:31

Harva selviää täysin yksin ilman että kukaan ikinä kuuntelisi hetken. Ei tarvi kannatella, ei tarvi selvitellä, ei tarvi ratkaista ongelmia. Ihan vaan että on hetken läsnä ja kuuntelis.

Lähettäjä: Aloittaja 
Päivämäärä:   15.12.25 20:24:19

"Harva selviää täysin yksin ilman että kukaan ikinä kuuntelisi hetken. Ei tarvi kannatella, ei tarvi selvitellä, ei tarvi ratkaista ongelmia. Ihan vaan että on hetken läsnä ja kuuntelis."

Tämä!

Jospa: kyseessä ei ollut tuttu vaan läheinen ihminen. Siinä on todella iso ero. Hänen mt-ongelmansa ovat noin 30 vuoden takainen asia, joten olettaa sopii että hän on niistä selvinnyt kun ei ole ainakaan enää puhunut niistä. Minä kyllä kuuntelin silloin ja kyselin.

Lähettäjä: Faye 
Päivämäärä:   15.12.25 20:35:11

Olen monesti miettinyt, että haluaisin kertoa mun mielen ongelmasta ystävälleni, mutta tämän topan lukeminen vahvistaa ajatusta että parempi pitää asia edelleen ihan vaan omana salaisuutena. En nimittäin todellakaan haluaisi koskaan olla kenellekään taakka tai raskas tyyppi, joskus vaan tulee sellainen olo, että ystävän kuunteleva korva ja halaus olisi tarpeen. Itse kuuntelen mielelläni muiden ongelmia ja tuen miten vaan osaan, mutta selvästi muut ei ajattele samalla tavalla.

Lähettäjä: Jospa 
Päivämäärä:   15.12.25 20:48:47

Ei se ystävä/läheinen väsähdä siitä jos kerrot, juttele rohkeasti. Mutta tosiaan vetää rajaa siihen ettei se toinenkasn jaksa aina. Yksi tuttu mt-ongelmainen kaatoi vain kaiken toisen niskaan ja itse ei pystynyt vastavuoroisesti lainkaan kuuntelemaan, oli niin uhriutunut ja omissa ongelmissaan. kaverisuhde muuttui kuin 'teraoeutti' potilas suhteeksi.. Tämä voi kuormittaa liikaa toista.
Toivottavasti saat apua, vierestä seuranneena tiedän kyllä että apua ei ole helppo saada.