Lähettäjä: @ 
Päivämäärä:   11.12.25 23:11:17

Realistisesti, ei yksittäiset onnistusmistarinat. Jos lähtötilanne on vieläpä miinuksella. Selvästi mt-ongelmia muttei diagnoosia, päihteitä kuluu eikä yhtään ystävää.

Minkä ajan päästä on vielä toivoa normaalista elämästä? Vuosi? Viisi? Kymmenen? Jopa yli?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   11.12.25 23:16:20

Jos päihteistä pääsee niin toivoa on niin pitkään kun henkeä pihisee.

Lähettäjä: Murmeli 
Päivämäärä:   11.12.25 23:23:26

Haudassa alkaa olla myöhäistä

Lähettäjä: Hmm 
Päivämäärä:   11.12.25 23:27:41

Jos on jatkunut teinivuosista jonnekin kolmenkympin huiteille, ei siitä syrjäytyneestä enää kunnon kansalaista tule. Ei ole mitään elämänkokemusta. Päihteet ovat myös pehmentäneet pään aika varmasti, tekee lopullista tuhoa sekin. Ei taida mitään kuntoutuspaikkaakaan olla tuollaisille, ehkä vankila, jossa ei olisi päihteitä?

Tuosta nouseminen tarvitsisi paljon omaa tahtoa, muiden toiveet eivät auta. Jos ei ole mitään tavoitteita, ne vuodet vain kuluvat kunnes henki lähtee.

Lähettäjä: Mies 
Päivämäärä:   11.12.25 23:32:52

Jos ei ole valoa tulevaisuudessa niin miten siitä pitäisi selvitä. Ihan sama pelata niitä pelejä ja juoda kaljaa kun ei ole palkitsevaa rrahakasta työtä ettei syrjäytyisi. Työpsikst menee mamuille ja kavereille vaikka ei ne sen paremmmin osaa tehdä mutta saavatpahan isoa palkkaa kuitenkin.

Lähettäjä: @ 
Päivämäärä:   12.12.25 00:03:28

Harmittava kuulla :( Avautui tänään minulle ja itki haluavansa olla taas normaali. Yritän nyt kuitenkin parhaani mukaan auttaa. Autan huomenna varaamaan ajan lääkäriin ja menen sinne mukaan. Toivottavasti tahtoa on niin paljon kuin tänään tuntui olevan. Olisinpa aikaisemmin huomannut ja auttanut.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   12.12.25 00:07:33

Vaikka miten pitkän jos pääsee päihteistä eroon. Sosiaalialalla varsinkin on paljon taustoiltaan entisiä päihdesairaita jotka on lopettamisen myötä saanut elämän uusille urille. Usein opintojen kautta työelämään.

Kun oot vastavalmistunut, ketään ei kiinnosta mitä oot tehnyt ennen tutkintoa.

Esim tää psykologi-valtuutettu Julia Sangervo narkkasi koko nuoruutensa ja nyt on ihan eri asemassa. Muistaakseni meni aikuislukioon ja siitä yliopistoon.

Lähettäjä: j 
Päivämäärä:   12.12.25 00:25:01

Koulutus.

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   12.12.25 00:31:02

Se on ihan ihmisestä itsestä kiinni.
Kukaan muu ei voi addiktia pysäyttää.

Tiedän työni kautta lukuisia teini-iässä päihdekoukkuun jääneitä, jotka ovat raitistuneet noin kolmekymppisinä, ja nyt neli-viiskymppisinä töissä ja raittiina.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   12.12.25 06:01:22

"Jos on jatkunut teinivuosista jonnekin kolmenkympin huiteille, ei siitä syrjäytyneestä enää kunnon kansalaista tule"

Jaa. Minä en siis ole olemassa. 30v ryhdistäydyin, lähdin opiskelemaan, työllistyin harjoittelun kautta ja löysin ystäviä ja harrastuksia. Nyt on elämässä kaikki hyvin ja ihan normaali kunnon kansalainen koen kyllä olevani :D toki mulla ei päihteiden käyttö ollut koskaan ihan niin runsasta että olisi mitään pysyviä vaurioita aiheuttanut, tai jos onkin niin ainakaan niitä ei huomaa mistään.

Toivoa on niin kauan kuin elämääkin. Kaikki eivät koskaan kykene siihen mikä määritellään normaaliksi, mutta elämä voi silti olla hyvää ja elämänlaatu voi aina parantua siitä mitä se on nyt.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   12.12.25 07:09:44

Mitä se normaali nyt itse kullekin on, mutta aina on toivoa paremmasta. Ihmisen pitää vain itse haluta muutosta riittävästi. Toivottavasti näin nyt on.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   12.12.25 12:05:18

Todennäköisyys laskee vuosi vuodelta mutta kyllä kolmekymppinen ehtii jos ei ole aivojaan täysin huumeilla mädättänyt.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   12.12.25 12:15:16

"Realistisesti, ei yksittäiset onnistusmistarinat."

Realismia on se, että jokainen yksilö on erilainen, mutta jokaisella on mahdollisuus olla se yksittäinen onnistumistarina. Loppujen lopuksi normaaliin elämään pääsee kiinni aika vähällä, mutta aloittamisen kynnys on korkea.

Sanoit, ettei hänellä ole yhtään ystävää. Kuka sinä hänelle olet?

Lähettäjä: gltlg 
Päivämäärä:   12.12.25 12:30:06

Kyse on kokonaisuudesta. Kun elämässä päihteet on tärkeämpää kuin mikään muu, on vaikea katkaista kierrettä.

Minä olen syrjäytynyt eikä minulla ole ystäviä, mutta en käytä päihteitä ja huumeita, joten ajattelen, että minulla on hyvät mahdollisuudet nousta tästä suosta. En kyllä yiedä miten ja milloin, koska minulla on sosiaalisten tilanteiden ongelmia. Syynä sille on puhevammani, jota kukaan ei osaa jättää huomiotta ja joka hankaloittaa elämääni. En vain jaksa sitä kokemusta enää, joten jättäydyn pois, pysyn pois ihmisten seurasta ja erakoidun yksikseni. Vähitellen tähän luisuin ja en tunnu pääsevän tästä ylös. Mutta ehkä se joskus jotenkin onnistuu.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   12.12.25 13:14:23

Riippuu ihmisestä. Päihdeongelmasta on ensin päästävä yli. Mt ongelmat vaatii hoitokontaktin. Jos talous on paskottu niin se pitää saada aisoihin. Näiden asioiden korjaaminen ja tasapainottaminen vie yleensä vuosia. Jotkut pystyy vielä nousemaan 5-10 vuoden syrjäytymisen jälkeen mutta sitä on oikeasti haluttava. Helpompi vaihtoehto henkisesti on jäädä sinne kotiin makaamaan.

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   12.12.25 20:37:31

Gltlg: fiksussa porukassa ketään ei kiinnosta puhevamma eikä kukaan siitä jaksa kommentoida. Eli sekaan vaan ja älä kuvittele, että kaikki on ilkeitä tms.vaikka joku olisikin tyhmä tai outo.