Lähettäjä: …. 
Päivämäärä:   10.12.25 10:19:15

En kauheasti pidä elämästäni. En ole koskaan pitänyt, en edes lapsena.

Mietin, onko tämä yleinen ilmiö vai ovatko ihmiset pääsääntöisesti onnellisia? Jos ovat, niin miksi?

Jo pienenä ajattelin, että elämäni on aina pelkkiä vastoinkäymistä eikä mikään koskaan suju hyvin. Kaikki meni aina jotenkin vähän pieleen, kaikki oli aina hieman hankalaa. Silti jaksoin uskoa, että sitten aikuisena olen onnellinen ja toteutan kaikki unelmani, mutta eihän se mennyt ihan niin.

Työni on pakkopullaa. Aiemmin voimavarana olivat kivat työkaverit, mutta organisaatiomuutosten vuoksi moni on vaihtanut toimipistettä ja me loput teemme työmme etänä. Se taas tarkoittaa, että positiivista kanssakäymistä tai ohimennen keskustelua ei juuri tule, vaan työkavereille viestitään lähinnä jos joku asia vaatii toimenpiteitä tai jossain on virhe. Se puolestaan nakertaa itseluottamusta: kun puhelin tai sähköposti kilahtaa, se ei yleensä tarkoita mitään hyvää.

Tänään aamulla herätessäni itkin, koska en olisi halunnut nousta ja alkaa töihin.

Olen yrittänyt vaihtaa alaa ja opiskella muuta, mutta huomasin, ettei minulla olekaan lahjoja haaveilemalleni alalle. Mikään muu ei oikein kiinnosta, joten kituutan sitten nykyisessä työssä kunnes löydän ihmeen tai saan potkut.

Hevosista sain aiemmin iloa. Nuorena haaveilin, että olisin päässyt töihin hevosalalle, mutta aikuisten painostuksesta opiskelin "oikeaa" alaa sillä idealla, että sitten on varaa pitää aikuisena omaa hevosta. Kuten me kaikki tiedämme, kulut ovat nousseet niin paljon, ettei omaan olekaan enää realistista mahdollisuutta tavallisena työssäkäyvänä. En löydä ratsastukseen samaa paloa ilman tätä unelmaa. Jatkuva epäonni vuokrahevosten ja ratsastuskoulun lemppareiden kanssa on nakertanut harrastusintoa.

Mitä järkeä tässä kaikessa on, jos tämä on tällaista vielä seuraavat 50 vuotta?

Lähettäjä: hmmh 
Päivämäärä:   10.12.25 10:51:34

Oletko varma ettei sinulla ole masennusta? Ei nimittäin ole normaalia että tuollainen olotila olisi paria viikkoa pidempään.

Saan päivittäin iloa... no, jotakuinkin ihan kaikesta. Päivään mahtuu ehkä pari kolme lyhyttä hetkeä jolloin jokin asia harmittaa. Olen avioeron jäljiltä täysin rahaton, krooninen sairaus pitää minut kotona enimmäkseen neljän seinän sisällä mutta olen suurimman osan ajasta suorastaan kutkuttavan onnellinen. Silleen että nauran ääneen useita kertoja päivässä jollekin asialle. Tällaista elämän pitäisi olla.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   10.12.25 11:00:42

Kuulostaa alkavalta burnoutilta ja/tai lapsuuden traumalta. Tunnistin itsessäni noita samoja kohtia paljon.

Yritin elämäniloa löytää väkisin ns kopioimalla iloisten elämäntyyliä. Lenkkeily, joogat, joku tietty tv sarja, aktiivinen elämäntyyli jne ja söi vaan lisää. Oli pakko oikeesti tutkia itseään ja kuunnella edes niitä lieviä _omia_ unelmia jotka oli haudattu pois mielestä kun elämäniloa ei ollut. Mulla oli hevonen ja kaikki, mutta nekään ei tuonnut muuta kun vastuuta ja söi elämäniloa jossain vaiheessa. Hevonen oli koska monella lähisuvulla oli, eli sekään ei ihan oma ajatus koskaan ollut. Askel askeleelta heitin pois asioita elämästäni mm myin hevosen, muutin pois tietyltä alueelta, lopetin harrastuksia jotka tuntui aina pakkopullalta. Löysin elämäniloni simppeleistä jutuista, esim metsässä lenkkeilystä koiran kanssa, luonnossa kulkemisesta ja hankin lampaita lemmikiksi, vaikka monen mielestä se oli tyhmä idea kun en tee sillä rahaa. Moni ajattelee vaan rahaa ja se vaikuttaa negatiivisesti ihmisiin, joilla se ei ole pääprioriteetti. Edelleen jotkut kysyy että enkö unelmoi paremmasta elämästä kuten vaikka menestymisestä työuralla, lapsien hankinnasta, tavoitteellisesta harrastelusta tms mutta itse rakastan ns hidasta elämää ja nyt kun osaan kuunnella itseäni paremmin opettelen että en enää kuuntele toisia samalla tavalla.

Sulle sanoisin, että lähde hevosalalle, jos se oikeesti on sun unelma. Sitä kautta saisit varmasti täytettyä sitä sun hevoshaavetta, koska noita kautta voi saada pitkäaikaisia suhteita hevosiin ja monella jopa lähtee oma hevoshaave kokonaan, kun saa samat bonukset kuin hevosen omistuksesta muttei niitä huonoja puolia. Toki riippuu hevosalasta ja mitä itse haluaa hevosista. Sen voi aloittaa vaikka sivuduunina ensin jos pelkää nopeaa täysvaihtoa tutusta ja turvallisesta. Mutta kuulostaa, ettet hirveästi menetä mitään, jos duunisi on muutenkin jo tuollaisia fiilikiä tuova, joten näen tämän pelkästään mahdollisuutena. Muutos lähtee sinusta, tsemppiä tulevaan!

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   10.12.25 11:02:44

Kyllä, keskimäärin ihmiset ovat vähintäänkin tyytyväisiä ja ajoittain onnellisia tilaansa.

Kuulostaa, että sinulla on ollut rankka elämä. Se kuluttaa voimavaroja, väsyttää ja masentaa.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   10.12.25 13:42:04

Sama kuin aloittajalla, mutta olenkin masentunut.

Lähettäjä: Tt 
Päivämäärä:   10.12.25 16:26:11

Musta kyllä kuulostaa että olet jotakuinkin masentunut. Ei elämä yleensä ole noin kurjaa ja ikävää jos mieli on kunnossa. Sinuna kävisin lääkärin kanssa juttelemassa. Jos et halua lääkkeitä niin mites kelan kuntoutuspsykoterapia tai jos olisi muuta vastaavaa tarjolla.

Mulla ollut melkeen koko elämän mielialaongelmia ja tunnistan todellakin huonoilta vuosilta tuon että mikään ei tuo iloa, ei edes oma hevonen tai mikään mikä pitäisi olla kiva asia. Nyt kun mieli ollut pari vuotta kunnossa niin aika lailla suurin osa asioista on kivoja. Hevosia en enää harrasta kuin seuraamalla mutta uusi harrastus tuo iloa ja omat pienet lapset, hyvä parisuhde ja ystävät.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   10.12.25 16:31:58

Terapia on auttanut, mutta myös se että olen oikein tarkoituksella kiinnittänyt huomiota pieniin asioihin ja niiden tuomaan iloisuuteen, oli se miten hetkellistä tai pientä vaan. Fasaanien katselu on ollut äärettömän arvokasta tässä :D Ne on niin tyhmiä, ihanaa seurata ja oikein tarrata kiinni siihen huvitukseen ja iloon mikä siitä tulee.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   10.12.25 20:20:52

Tietynasteinen masennus kuuluu ihmiselämään silloin tällöin, eikä vaadi terapiaa tai lääkitystä, tai ainakaan sitä asenneilmapiiriä, että koko elämä on paskaa, koska ei pääse/ole varaa terapiaan ja lääkitykseen.

Haaveilla, tavoitteilla ja päämäärillä, joita ihmisellä on nuorena ja kaikkina muinakin ikävaiheina, on taipumus kariutua tai unohtua tai muuttua muodoltaan.

Kriisi-tai traumahoidon perusasiat ovat: syö, nuku, liiku ja säilytä rutiinit.
Elämällä on arvaamaton tapa laittaa ihmisiä erilaisiin tilanteisiin koko elämän ajan ja se tarkoittaa ihmisen kykyä kasvaa, kehittyä ja sopeutua.

Ei aloittajalla ole mitään hätää, vaikka työ v**taa: se on kykyä ylläpitää rutiini, jolla pystyy pitämään yllä elintasoa, jonka turvin voi miettiä, että olisiko muitakin vaihtoehtoja? Antaako hetkesi haaveet omasta hevosesta olla, koska se on järkevistä syistä tällä hetkellä mahdotonta ja suuntautua rakentamaan elämää sitä päämäärää kohti.

Lähettäjä: Ok 
Päivämäärä:   10.12.25 20:31:29

Yölintu laulaa jostain rakkaudesta ja kovista pojista ja siitä miten paljon merkitsee että on JOKU jota rakastaa.

Lähettäjä: Li 
Päivämäärä:   10.12.25 20:37:39

Mulla ei edes ole ollut haaveita. Koiran sain 5v ja hevosen 13v. Näitä olin pyytänyt. Lahjoja en sen koomminnole saanut. Kävin kisoissa ja pärjösin, mutta ei mulla mitään suunnitelmaa ollut. Suoritin itsennväsyksiin jobteininä, joten ehkä olen pilannut elämäbi jo silloin.
Ammatteja löytyy, mutta olen vain junnannut ja vuodet kului. Opiskelin uuden ammatin vielä kerran ihan korkeakoulussa, mutta en jaksanut töissä, kun ei kiinnostanut. Nyt olen työtön. En jaksa hakea töitä. Pärjään, mutta eihän eläöäb pitäisi olla vain selviytymistä.
Saan iloa pienistä asioista, mutta silti joku puuttuu. Olen vaan ja elämä kuluu... Mitä tehdä?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   10.12.25 21:11:55

Minulle oli tärkeä naksauttaa pää sellaiseen asentoon, että kaikilla ei välttämättä ole mitään Suuria Unelmia ja se on ihan okei. Itse ajoin itseni aikamoiseen umpikujaan metsästämällä jotain isoa intohimoa tai elämäni tarkoitusta ja ylenkatsoin pieniä arkisia valintoja. Nyt en enää metsästä enkä mieti päätäni puhki sitä Mitä Tekisin Elämälläni tai mikä on se Suuri Unelma, vaan keskityn enemmän hetkessä elämiseen, siihen mikä tuntuu parhaalta juuri tässä hetkessä.

Aina kun siihen vain on mahdollisuus, mieti mitä tekisit mieluiten juuri tällä hetkellä kaikista niistä asioista, joita sinulle on mahdollista tehdä. Tyyliin menisinkö metsään kävelemään, lukisinko kirjaa, keittäisinkö kupin teetä ja katselisin lintulaudan elämää, piirtelisinkö, kirjoittaisinko runoja, soittaisinko jollekin, menisinkö leffaan jne. Käytännössä meillä kaikilla on koko ajan aivan valtava määrä asioita, joita meille on mahdollisuuksien rajoissa tehdä, siis ainakin vapaa-ajalla. Niistä sitten vaan valitsemaan se asia, mikä aiheuttaa ajatuksen tasolla edes pikkiriikkisen enemmän kiinnostuksen tai ilon pilkahduksia kuin muut. Kohta saattaakin huomata, että itsestä on tullut paljon parempi suuntaamaan kiinnostusta iloa tuottaviin asioihin, mutta sitä saattaa joutua vähän harjoittelemaan. Ja omituista kyllä, näitä pieniä ilon muruja seuraamalla on vihdoinkin alkanut tuntua siltä, että elämän isotkin suuntaviivat voisivat kenties olla selkiytymässä...

Ja tätä kirjoittaessa tajusin, että tämä hötönetissä roikkuminen ei taas ole ehkä sitä mitä oikeasti kaikkein mieluiten tekisin, vaan taidan keittää kupillisen teetä, sytyttää pari kynttilää ja painua lukemaan kirjaa.

Lähettäjä: juu 
Päivämäärä:   10.12.25 21:20:28

En juuri mistään, harrastuksesta välillä.

Olin jo lapsena aika synkkä tapaus, en ole koskaan ollut sellainen ilopilleri mitä ihmiset lapsistaan hehkuttaa. Ja kyllä, on aikuisiällä diagnosoitu mt-ongelmia että kai ne on sitten jo lapsena vaikuttaneet.

Lähettäjä:  
Päivämäärä:   10.12.25 21:31:31

Koirastani on erittäin suuri ilo ja ajatus siitä, että voisin ottaa ensi vuonna sille kaveriksi uuden koiranpennun, tuottaa minulle iloa. Sekä matkustaminen ystäväni kanssa kerta vuoteen, työpaikka jonka avulla voin näitä asioita tehdä. Television katsominen (elokuvat, sarjat ja dokumentit) tuottaa myös paljon iloa, kun pääsee toiseen maailmaan, samoin kirjojen lukeminen, musiikin kuuntelu, koiran kanssa puuhailu ja hyvällä säällä ulkoilu metsissä ja rannoilla. Autolla ajaminen. Hyvä ruoka ja limsa. Vuodenajat, etenkin kevät.

Eniten harmittaa se, että vanhemmat vanhenee ja minulle ei ole omaa perhettä suotu. Äiti ei jaksa liikkua samalla tavalla ja ajatusten kulku ei ole niin terävää. Täytyy itse muistaa olla vaatimatta liikaa ja kärsivällisempi.

Lähettäjä: På 
Päivämäärä:   10.12.25 21:41:23

Saan iloa luonnosta, koirista ja koiraharrastuksesta. Olen miettinyt lopettavani tavoitteellisen koiraharrastuksen aktiivitasolla, mutta pelkään, että mulle ei jää sen jälkeen oikein mitään.

Haaveilen jopa muuttavani jorpakkoon askeettiseen mummonmökkiin sijoitusten turvin, mutta pelkään, etten kuitenkaan kestäisi sitä arjen askareiden ympärillä pyörivää mihinkään menemätöntä elämää.

Vähän ehkä alakuloinen vaihe elämässä tällä hetkellä, kun en tiedä, mitä elämällä tekisi.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   10.12.25 21:52:01

"Saan iloa pienistä asioista, mutta silti joku puuttuu. Olen vaan ja elämä kuluu... Mitä tehdä?"
Länsimainen psykologia on termittänyt tuon eksistentiaaliseksi ahdistukseksi ja sille on myös muita yleisesti tunnistetuja nimikkeitä ja siihenkin maailmaan voi hukkua ja antaa viedä mennessään.

Elämä ja aika on aina arvaamaton ja yksilöt statisteja pahimmillaan (jopa omassa maailmankuvassan).
Jos et tiedä, mitä pitää tehdä: älä tee mitään, rauhoitu ja siedä ja kestä.

Ei kaikkeen ole ratkaisu romanttinen rakkaus, ihmissuhteet, metsässä kävely, kuppi teetä, terapia ja oireita helpottava lääkitys jo ihan käytännön syistä.
Mutta sekin on elämää.
Pienetkin asiat voivat tuottaa iloa ja sen ymmärtää vasta, kun sen aika on.
Vaikka aika kuluu ja elämäkin; mihin on kiire ja mitä kohti?

Lähettäjä: Aidan 
Päivämäärä:   10.12.25 22:19:04

Kiroan netin. Tämä syö unelmat. Tuhoaa aivot täysin. Lamaannuttaa toimintakyvyn.
Voi kumpa voisi olla ilman, mutta yhteiskunta vaatii aivoille liikaärsyystä. Niinnihanaa olla jossain metsässä rauhassa. Ei paikkoja kolota ja henki kulkee. Tahtoo nähdä maailmaa ja juyella ystäville. Lämmin olo ja hiljaisuus <3

Lähettäjä: Mummotamma 
Päivämäärä:   10.12.25 23:07:13

Saan iloa minun eläimistä, lapsista, lapsenlapsista, auringon paisteesta, lumisateesta, rauhallisista koti-illoista, takkatulen katselemisesta yms yms.
En muista olleeni monestikkaan tyytymätön elämääni. Miksi olisin? Olen muokannut siitä minunlaisen.

Kurkkaapa peiliin ja mieti mikä estää sinua nauttimasta elämästäsi?

Tee jokin pieni muutos ja katso mitä hyvää se sinun elämään tuo. Mitä hävittävää sinulla on?

Lähettäjä: T 
Päivämäärä:   10.12.25 23:16:04

"Yölintu laulaa jostain rakkaudesta ja kovista pojista ja siitä miten paljon merkitsee että on JOKU jota rakastaa."

Ei Yölintu vaan Yö. Laulu rakkaudelle. Sorry, tämähän tässä oli oleellista :D

Lähettäjä:  
Päivämäärä:   10.12.25 23:20:31

Mun mielestä kans ihan normaaliin elämään kuuluu, että välillä on kausia, jolloin masentaa. Voisin sanoa itse olevani sellaisessa nyt. En jaksa kiinnostua kaikista samoista vanhoista asioista kuin ennen, enkä jaksa olla kovin sosiaalinen. Ihmisten näkeminen tuntuu rasittavalta ja tekee mieli olla vaan kotona. Tiedän kuitenkin, että tämä menee taas ohi ja joskus olen taas ihan toista mieltä ja toisella tuulella.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   10.12.25 23:52:33

Mummotamman ohjeet "peiliin kurkkaamisesta" kaiken keskellä on ihan yhtä turha, kuin se, että mene metsään kävelemään.
Sitä peiliä voi tuijottaa aina tarvittaessa tottakai, mutta jos sieltä peilistä ei näy mitään muuta kuin lapsien ja lapsienlapsien ja takan kuvia, onko sekään oikein?

Lähettäjä: Mummotamma 
Päivämäärä:   11.12.25 07:33:11

Jos et ole tyytyväinen elämääsi, niin kukas sen muutoksen tekee, jos et sinä itse?
Sen takia kirjoitin että kurkkaa peiliin.
Sieltä näkyy se ainoa tyyppi joka voi muuttaa sun elämän suuntaa.

Lähettäjä: Savolainen 
Päivämäärä:   11.12.25 07:36:17

Kyllähän jossain on vikaa jos elämä on aina ja koko ajan kurjaa!
Olipa se vika kasvatuksessa tai ympäristössä, niin ei ole myöhäistä hakea apua.
Lääkäriin mars, joka voi sitten laittaa lähetettä eteenpäin.

Lähettäjä: …. 
Päivämäärä:   11.12.25 08:03:31

Aloittaja täällä.

Mummotamma: tiedän kyllä, että muutoksen voin tehdä vain minä itse. En kuitenkaan tiedä, MISTÄ saisin sitä iloa eli mihin suuntaan muuttaisin elämääni. Siksi kyselen täälläkin, jos vaikka kokisin jonkun valaistumisen ja keksisin mitä kohti pyrkiä.

Muutama ehdotti, että olisin masentunut. En itse tunnista tätä, kun olotila on ollut sama oikeastaan aina. Onnellisimmillani olin varmaan joskus 10-12-vuotiaana, kun uskalsin haaveilla elämän muuttuvan paremmaksi, mutten vielä tiennyt miten ison työn takana se on.

Saan toki pieniä ilon tunteita lemmikeistä, ystävistä ja esimerkiksi niistä hevosista, mutta enimmäkseen elämä on silti puisevaa.

Koen monet vastoinkäymisetkin niin, että ne tapahtuvat aina minulle ja ettei mikään suju koskaan kannaltani hyvin. Muistan tosiaan ajatelleeni näin jo lapsena, joten olen luultavasti saanut lapsuudenperheestäni tällaisen mallin. Emme kyllä koskaan tehneet mitään enkä saanut aloittaa mitään uutta harrastusta, koska vanhempieni mukaan en kuitenkaan "osaa" enkä "jaksa" harrastaa. Ei minulla mitään hulluja haaveita edes ollut, pianotunneille ja jalkapalloon olisin halunnut.

Ratsastustunneille pääsin lopulta vain siksi, kun vanhemmilta salaa hakeuduin ensin katsomaan kavereiden tunteja ja tarpeeksi kauan kinusin alkeiskurssille. Tallillekin piti mennä itse (tai lokkeilla niiltä kavereilta kyyti), vanhemmat eivät kuskanneet. Olen ehkä jo silloin lumihangessa tarpoessani omaksunut sen ajatuksen, että kaikki on vaikeaa ja kurjaa, vaikka silloin pidin sitä normaalina.

Lähettäjä: hmmh 
Päivämäärä:   11.12.25 10:10:39

Muutama ehdotti, että olisin masentunut. En itse tunnista tätä, kun olotila on ollut sama oikeastaan aina.

On täysin mahdollista, että sinulla on ollut aivokemia vinossa oikeastaan aina. Et voi tietää ennen kuin testaat miten mielialalääkkeet vaikuttavat. Jos olo paranee, niin sinulla oli diagnosoimaton masennus.

Minulla oli koko lapsuuden ja nuoruuden ajan ahdistuneisuusoireita. Ihan tosissani kuvittelin että se on mun "luonne" tai "persoona". Luulin että se vaan on mun tapauksessa silleen että koko ajan on pala kurkussa ja itku silmässä ihan tavallisina päivinä.

Parikymppisenä mulle annettiin eka kertaa lääkitys ahdistukseen ja siitähän aukeni ihan uusi maailma. Lääkityksen ansiosta pystyin tekemään elämäntapamuutoksia, käymään terapiassa ja kuntouttamaan itseäni. Nyt nelikymppisenä mulla ei ole mitään lääkitystä ja elämäni on onnellista.

Ja siis ihan tosissani luulin, että elämä vaan aina on sellaista että koko ajan on jonkinlainen paniikki päällä, että sitä pitää vaan selviytyä arjesta sillä lailla. Tosi monta vuotta meni hukkaan, ihan vaan kun en tajunnut hoitaa ahdistusta pois.

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   11.12.25 22:09:16

Saan nukkua/valvoa niin pitkään kuin huvittaa.
Ei tarvitse olla tekemisissä ihmisten kanssa joista en pidä.
Ihana aikuinen tytär
T Eläkkeellä