Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   9.12.25 09:31:26

Tukiverkosta puhutaan kai yleensä lähinnä lapsiperheiden yhteydessä, mutta itsestä tuntuu, että kaipaisin ihan näin yksinäisenä aikuisenakin jonkinlaista sellaista. Itselläni on vielä autismi ja ADHD ja ehkäpä niiden takia olen vieläkin monissa asioissa todella lapsellinen ja on vaikeaa ymmärtää, arvioida ja hoitaa monia asioita. Vaikka tottakai parhaani yritän. Saatan myös helposti ylireagoida asioihin etenkin stressaantuneena.

Mutta usein olen tarvinnut elämässä sitä, että jos en itse onnistu tai ymmärrä, niin on joku joka auttaa tai ainakin joku jonka kanssa voi yhdessä yrittää. Sekä esim. isommissa päätöksissä, että arkisemmissa asioissa. En ole todellakaan ihminen, joka voi vaikka katsoa Youtubesta videon ja sitten vaikka noin vaan alkaa itse rempata/asentaa pesukoneen/mitä ikinä. Kokemuksesta tiedän, että johtaa vain todennäköisesti katastrofiin.

Aiemmin olen voinut luottaa siihen, että tarvittaessa saan apua isältäni, mutta hän kuoli kesällä. Olen ainoa lapsi ja nyt minulla ei ole oikeastaan muita sukulaisia enää kuin äitini sekä todella iäkäs ja huonossa kunnossa oleva mummo. On minulla isän puolelta veli ja serkkuja, mutta heihin ei ole koskaan pidetty juurikaan yhteyttä, eli ovat täysin vieraita minulle. Muut sukulaiset joiden kanssa on ollut yhteys, ovat viime vuosina viimeisetkin kuolleet.

Aiemmin on ollut myös sellaisia kavereita lähempänä joilta tai joiden kumppaneilta tai vanhemmilta olen tarvittaessa voinut kysyä apua. Sittemmin elämästä on kuitenkin kadonnut monia kavereita joko kokonaan tai ainakin välit ovat kovasti hiipuneet. Sanoisin, että pääosin itsestäni riippumattomista syistä. Nykyään on pari sellaista ihmistä, joiden tietäisin muuten tulevan tarvittaessa avuksi, mutta he nimenomaan asuvat sitten toisella puolella Suomea ja heillä on perhettä joka vie toki aikaa jne. Lähempänä asuvat kaverit ovat vähän enemmänkin sellaisia "kavereita", joilla on aina jotain parempaa tekemistä, jos kaipaan apua. Joitain mukavia juttuja teemme yhdessä, mutta ei siis ole ketään tosi läheistä, jonka käytöksestä tulisi tunne, että olisin oikeasti tärkeä.

Enkä nyt tarkoita, että kaipaisin ympärilleni ihmisiä ainoastaan siksi että voisin hyötyä heistä. Mutta yritän tässä vain nyt sanoittaa sitä tunnetta, että on jotenkin turvaton olo, kun ei ole ketään kenelle vaikka soittaa, jos auto jättää tien päälle, että saanko kyydin kotiin. Tai kenen kanssa arvioida miten tilanteessa X kannattaisi toimia, jos on joku isompi asia kyseessä. Tai keneltä kysyä, että onko sinulla kokemusta asiasta Y kun itselle tuli nyt ekaa kertaa tällainen tilanne vastaan. Tai jos murtaisin vaikka jalkani, niin ei ole ketään joka voisi käydä minulle kaupassa tai auttaa muiden asioissa. Ja kyllä, olisin itse valmis kaikkia tuttujani auttamaan tarvittaessa ja olenkin monesti auttanut. Esim. noita "kavereita" olen ollut auttamassa muutoissa, vahtimassa koiria ym. Mutta sitten kun itse tarvitsen apua, niin olen saanut huomata, että aina on jotain miksi ei kukaan pääse.

Lähettäjä:  
Päivämäärä:   9.12.25 09:38:38

Mulla vähän sama, tai vanhemmat on vielä elossa, mutta olen miettinyt, että mitä sitten kun he joskus ovat poissa. Minulla on monet sukulaiset kuolleet ja jotkut ennen aikojaan, siskoni viimeisimmäksi kuoli 40v ikäisenä. Välillä vähän harmittaa, ettei ole sukulaisia enää ja jäljelle jäänyt vaan muistoja. Mutta pelkissä muistoissa eläminen on aika masentavaa.

Lähettäjä: Tavis 
Päivämäärä:   9.12.25 09:57:12

Olen pahoillani tilanteestasi. Jos se yhtään lohduttaa, niin itse tekemistä ja itsestä huolta pitämistä voi oppia. Ihan jo sekin auttaa, että mietit valmiiksi muutaman suunnitelman yleisimpiä pulmatilanteita varten. Kirjoita vaikka ylös, mihin tahoon pitää olla mistäkin ongelmasta yhteydessä (esim. auton, asunnon tai terveyden osalta).

Itse olen panostanut myös seuraaviin:
- Vakuutusturva on kunnossa rahallisten vahinkojen varalta.
- Asumismuoto on sellainen, että talotekniikka toimii, peruspalvelut ovat julkisen liikenteen päässä, ympärillä on jonkin verran muitakin ihmisiä.
- Pidän terveydestäni huolta ja yritän minimoida loukkaantumisriskin harrastuksissa, remonttitöissä, jne.
- Yritän aloittaa uudet projektit, harrastukset, ihmissuhteet, elintavat, kaiken uuden sälän maltilla. Ei sitten tule vauhtisokeana sitouduttua johonkin liian kalliiseen tai liikaa aikaavievään, tai muuten vain haitalliseen.

Kun on oppinut selviytymään hyvin peruselämästä pienine yllätyksineen, on paremmat valmiudet rämpiä läpi oikeasti hankalista tilanteista.

Lähettäjä: *** 
Päivämäärä:   9.12.25 09:59:19

"jos murtaisin vaikka jalkani, niin ei ole ketään joka voisi käydä minulle kaupassa "

Tän takia on kotiinkuljetuspalvelut. Noin muuten kannattaa koittaa laajentaa sosiaalista piiriään, niin sieltä voi löytyä oikeitakin kavereita.

Lähettäjä:  
Päivämäärä:   9.12.25 10:02:30

Mä kyllä pärjään teknisesti ja rahallisesti yksin, vanhemmilta en sellaista apua saa. Isä auttelee välillä jossain, mut eiköhän niistäkin selviäisi. Mutta henkisesti tulen varmaan jäämään aika yksin, etenkin juhlapyhät saan varmaan viettää ihan yksin sen jälkeen kun vanhemmista jättää aika. Kavereilla on omat perheet ja sukulaiset. Sen takia vähän harmittaa, että on niin pieni suku ja perhe. Jos olisi ollut enemmän sisaruksia ja sisaruksilla lapsia, niin se olisi ollut kivaa. Mutta nyt on toinen sisar kuollut ja toinen ei todennäköisesti tule hankkimaan perhettä. Eipä tuo minultakaan ole onnistunut. Ikää jo sen verran, että tuntuu olevansa epäsopiva löytämään itselleen kelpaavaa ja sopivaa kumppania. Mutta tavallisena arkena olen ihan tyytyväinen ja tottunut tähän.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   9.12.25 10:03:55

Joko pysyt riippuvaisena muista ihmisistä tai itsenäistyt. Itse muutin nyt toista kertaa ulkomaille yksin eikä minua ole ketään täällä auttamassa missään asiassa. Kannattaa laittaa rahaa säästöön ja pesukoneen voi kyllä ostaa asennuspalvelun kanssa. Rahalla saa kyllä apua mihin tahansa tai sitten vaikka joltain naapurilta kysymällä. Se on aika pitkälti asenne ja ongelman ratkaisu kysymys pärjääkö yksin. PS. Itse opettelin asentamaan sen pyykinpesukoneen kun se ei oikeasti ole vaikeaa.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   9.12.25 10:06:40

Setä voisi tulla auttamaan monessakin asiassa ;-)

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   9.12.25 10:17:53

Tähtirivi, ei kotiinkuljetus toimi kaikkialla.

Lähettäjä: rastas 
Päivämäärä:   9.12.25 10:32:57

Minullakin on turvaton olo- ollut aina. Olen täysin yksin, ei läheisiä eikä kavereita. Jos alan miettiä asioita, hukun masennuksen ja epätoivon pyörteeseen joten pakko vaan stopata ajatukset ja ottaa elämä vastaan hetki kerrallaan. Esim. Satutin itseni ja olin kivusta tajunnan rajamailla, näin meni koko päivä. Ryömin huoneesta toiseen, lopulta oli soitettava taksi päivystykseen. Siitäkin reissusta selvisi. Enemmän kuin mitään muuta toivoisi että olisi joku kehen tukeutua, mutta ei ole eikä enää tule.

Jonkun kanssa jos yrittää kaveerata, aina tyssää sen toisen pikkumaisuuteen eikä oma jaksaminen riitä semmoiseen. Ihmiset on niin vieraantuneita todellisuudesta ja pelkkää juoruamista ja valitusta kanssakäyminen.

Lähettäjä: *** 
Päivämäärä:   9.12.25 10:35:08

.: Terkut vaan maalta, lähikauppaan yli 10km ja ruuat saa tarvittaessa kotiin. Toki maksaa, mutta onnistuu kyllä.

Lähettäjä: Argh 
Päivämäärä:   9.12.25 10:58:14

Jep. Olen miettinyt tuota sairastumista, että mitäs sitten tekis. Ruokaa riittää kaapeissa pariksi viikkoa, mutta entä jos ei saa edes apua hälytettyä. Kituu sitten, kun ei älyä pienestä lääköriin mennä, kun ihan hyvin joutaa olla tajuttomana vuorokauden. Onneksi on kavereita ja heistä joku on auttanut aina vaikka leikkauksen jälkeen. Pitää vaan pyytää ja pyydännmahdollisimman vähän ja heidän aikatauluilla jne.
Yritän myös seurustelua, että olisi se joku. No ei ollut. Tajuttoman yksinäistä ja epävarmaa. Tyyppi takertuja, mutta järkihän siinä olis lähteny.
Ei kait se auta kuin alkaa suunnittelemaan vanhuutta. Juurikin, että miettii, missä on palvelut saatavilla. Pitää yhteyksiä ystäviin; kysy edes välillä mitä kuuluu, mitta älä ryöpytä omia juttujasi.
Ja onhan noita jobperustettu kaikenlaisia kommuuneja ja ostettu jopa kerrostaloja sitä varten. Kyllä me pärjätään!

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   9.12.25 11:00:39

Tiedän tunteen, kun ei ole minkäänlaista turvaverkkoa ja kyllä jokainen sellaista tarvitsee. On inhottava ja raskasta elää koko ajan veitsen terällä, toivoen, ettei mitään sellaista tapahdu johon tarvitsisi jonkun muun apua.

Inhosin tuollaista elämää ja muutin turvaverkkojen ääreen.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   9.12.25 11:02:34

Aloittaja täällä: olen kyllä siis yrittänyt tutustua ihmisiiin ja saada uusi kavereita tai pitää olemassa olleita kaverisuhteita yllä. Eli en ole todellakaan tarkoituksella eristäytynyt ja karkottanut ihmisiä.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   9.12.25 11:22:22

Hei, olen miettinyt asiaa paljon lapseni kannalta, suku on pieni eikä juuri ole muita sitten kun minua ei ole enää. Yritän käytännön elämää tulevina aikoina helpottaakseni neuvoa hakemaan rohkeasti apua eri tahoilta pulmaan kuin pulmaan ja ottamaan vastaan apua, pitämään säästössä rahaa että on sitten mistä maksaa jos vaikka tarvitsee remonttiapua tms. Ja ottamaan selvää asioista. Kysymään, mitä ei itse ymmärrä. Selvittää tilanteita etukäteen jos jokin asia huolettaa, että miten sitten toimisi jos vaikka se auto hajoaisi sinne tienposkeen. Rohkaista ihmisten pariin lähtemään mutta terveeseen kriittisyyteen ettei olisi sinisilmäinen mutta kuitenkin kohtelias kaikille ihmisille. Yksinkin pärjää kyllä, vaikka mukava olisikin että löytyisi luotettavia ihmisiä ympärille joihin voisi turvata. Sitä toivon todella paljon hänelle ja sinulle, hyvää elämää. Mielenkiintoista seikkailua.

Lähettäjä: Elli 
Päivämäärä:   11.12.25 21:38:11

Vaikka minulla onkin läheisiä, niin olen kyllä pyrkinyt ratkaisemaan asiat ilman heidän apuaan. Jos auto sammuu, soitan auton vakuutusyhtiöön. Jos joku kone menee rikki, pyydän korjaajan. Jos en pääse kauppaan, pyydän ruokien kotiinkuljetuksen. En ole rikas, mutta panen rahaa sukan varteen yllättäviä menoja varten. Se tuo turvaa. Ymmärrän kyllä, että on kurjaa, jos ei olle ketään, jolta kysyä neuvoa mistään asiasta. Ei kannata luovuttaa ystävien etsinnässä.

Lähettäjä: Riippuujaroikkuu 
Päivämäärä:   11.12.25 23:44:07

Onpas täällä taas yllättäen paskoja vastauksia.

Ymmärrän aloittajan pohdinnat, mietin itsekin ihan sanoja juttuja välillä. Mulla ei valitettavasti ole kuin muutama sukulainen ja kun heistä aika jättää niin olen yksin. Ystäviä on tasan yksi jolta voin kuvitella saavani jonkunlaista apua jos niikseen tulee. Kyse ei ole siitä, etteikö selviäisi yksin tai että olisin jotenkin riippuvainen muista, vaan pikemminkin siitä, että ehkä on sellainen henkinen tuki ja turva mikä tulee siitä tiedosta, että jos jotain käy, niin on joku jolle soittaa. Mä en ruikuta keneltäkään mitään apua, mutta hei on tilanteita kun joskus jokainen tarvitsee toista ihmistä ja aina ei ole mahdollista ostaa sitä apua.

Lähettäjä: Ninnu 
Päivämäärä:   11.12.25 23:48:22

Olen ja olen ollut samassa tilanteessa. Monilla ihmisillä on jo sieltä nuoruudesta luotu kaveripiiri ja verkostot. Minun perhe muutti parikymmentä kertaa paikasta toiseen ja en koskaan onnistunut luomaan mitään "pysyvää". Minulla on muutama hyvä kaveri ammattikoulusta, mutta he asuvat nyt toisella puolen Suomea. Oikeastaan kaikki parhaat ystäväni vuosien varrelta ovat joko muuttaneet toiseen maahan, toiselle puolelle Suomea tai kuolleet. Nyt olen kolmekymppisenä taas siinä tilanteessa, että joudun ns. luomaan kaveripiirin uudestaan ja mielestäni se on todella vaikeaa, koska useilla on jo ne omat piirinsä, eikä heillä ole tarvetta enempään. Useampi vuosi sitten päätin että yritän kaikkeni. Aloitin vapaaehtoistyön, uusia harrastuksia, opiskeluita jne. Nyt minulla on useita ryhmiä, missä on kavereita, mutta en kuitenkaan näe heitä vapaa-ajalla kuin harvoin. Kaipaisin edes yhden ystävän jota nähdä vapaa-ajalla ja tehdä mielenkiintoisia asioita jonkun kanssa. Olen ihan tietoisesti opetellut tutustumaan uusiin ihmisiin ja yrittänyt vihjailla että uudet kaverit olisivat minulle tervetulleita. Minulla ei myöskään ole kumppania. Vanhempiin ja sisaruksiin on kuitenkin hyvät välit. Olen Välilä miettinyt, että tämä asia on elämäni suurin haaste ja tavoite. Oppia aikuisiällä löytämään uusia ystäviä, koska mielestäni perhe ja ystävät ovat se tärkein asia mitä merkitsee.. tsemppiä <3

Lähettäjä: Ö 
Päivämäärä:   11.12.25 23:51:57

Samanlaisia fiiliksiä täällä! Harmittaa myös pieni suku jonka kanssa ei olla hyvin läheisiä, suurinosa on jo vanhoja ja menee enemmän niin että minä autan heitä tulevaisuudessa. Olen miettinyt juuri tuota että sitten kun äidistä aika jättää niin jään todella yksin.

Siskoon on läheiset välit mutta hänelläkin on puoliso ja yleensä se nyt menee niin että puolisot menee kaiken edelle.