|
Lähettäjä: Miina
Päivämäärä: 5.12.25 08:46:22
Johtaminen ja tekemisen ohjeistus ja alkusuunnittelu kuuluisi hänelle ja hän ei ole sitä tehnyt, siksi päivänkulku jää epäselväksi. Hänen kuuluisi opastaa minua, eikä minun häntä miten toimimme. Hän on näyttänyt miten hän toimii mutta ei ole puhunut mitään. Otan itse helposti johtajan aseman monessakin paikassa jos tarvitsee, mutta tässä asiassa en koe sen olevan minun asemani, vaan tämä hiljainen on johtaja.
"Omaan makuun on turha niitä yrittää muokata, ajattele ainoastaan että miten se duuni hoituu sellaisen kanssa. "
-näin olen ajatellut, teen hommat ja hän hyväksyy ne ja piste. kysyn jos on kysyttävää, eikä muuta. olemme päivän hiljaa.
Ja hommasta X, sanoin että en ole vielä tehnyt, otin sen homman ja tein sen.
olisin kokenut että hän olisi jo aamulla sanonut että se kuuluu minulle. ei sanonut vaan kysyi myöhään olenko sen tehnyt. itse oletin että hän on sen homman ottanut itselleen kun ei minulle aluksi sanonut että ota sinä se.
Ja hänen hommaan kuuluu sanoa mikä on minun osioni, mutta hänelle tuntuu sopivan että teen kaiken ja hänenkin hommat, vaikka hän ei siihen mitenkään ohjeista eikä sano mitään. Eli mun pitäisi olla selvännäkijä mitä hän haluaa tai kysyä: mihin hän sitten vastaa tökerösti. Selvä kommunikointi ongelma meillä on, mitä en koe olevan muiden kanssa jotka ovat helpommin lähestyttäviä ihmisiä.
Tämä projekti loppuu kuukauden päästä ja se oli sitten siinä, tämä menee nyt tältä osin näin, ollaan hiljaa ja hoidan vaan oman osuuteni minkä luulen sen olevan.
|