|
Lähettäjä: Itsekin kuormittun
Päivämäärä: 23.11.25 16:13:57
Tuttuni jonka tunnen sitä kautta, että lapsemme ovat samalla luokalla valittaa jatkuvasti kuinka ei jaksa eikä saa kenellekkään lasta hoitoon. Hän on selvästi hyvin väsynyt ja jotenkin masentuneen oloinen. Isovanhemmat ovat ainoita jolle tämä 12 v lapsi suostuu menemään, mutta hekin alkavat olla iäkkäitä ja hotavat kuulemma ko lapsen serkkuja mielummin. Tutullani on ydinperhe ja hänen miehensä tekee arkisin päivätöitä sekä on välillä lasten kanssa pidempäänkin reissussa keskenään eli ei nyt aina ole hoitovastuussa lapsesta.
Hänen toinen lapsenssa (tämä joka on oman lapseni luokalla) on aika vahvasti autistinen. Tuttuni valittaa minulle usein tätä, kun lapsella ei ole kavereita tai harrastuksia eli on kotona kaiken ajan ja kaipaa vielä 12 vuotiaanakin vanhempien lähes tauotonta huomiota. Onhan se takulla raskasta. Omalla lapsellani sama diagnoosi, mutta lievemmät oireet. Näkee välillä kavereita, osaa kulkea omatoimisesti harrastuksiin tuettuna jne. Lapsellamme on kummatkin isovanhemmat suht lähellä ja he ovat ajoittain lapsen kanssa. Tosin meillä sitten koulu/ läksyt kuormittaa hyvin paljon. Niihin kuluu helposti useampi tunti arki-iltasin ja on muita haasteita mitä setviessä tuntuu menevän usein hyvin paljon aikaa. Minä ja mieheni teemme kumpikin vuorotyötä ja arki on aika täyttä, tuntuu ettei aikaa meinaa riittää pakollisiin kotitöihinkään. Ei minulla ole aikaa tai mahdollisuutta käydä harrastuksissa tai muuta vastaavaa.
Minua on kuitenkin jäänyt vaivaamaan etten edes ole tarjonnut apua tälle tutulle vaikka jatkuvasti valittaa ettei saa lastaan mihinkään hoitoon/ pois kotoa. Lapsemme tulevat toimeen keskenään, mutta eivät ole kiinostuneita toisistaan tai samoista asioista. Ovat ihan sopuisasti ja kumpikin puuhaa omia juttujaan jos ovat samassa tilassa. En oikein tiedä miten tämä tutun lapsi suhtautuu minuun. Ei ikinä ole puhunut minulle, välillä saattaa laittaa esim kätensä pääni päälle ja painaa voimalla jos olen heillä kylässä. On aika levoton eli saattaa kulkea pikakävelyä ja pudotella järjöstelmällisesti kaiken reitille osuvan lattialle. On siis jotenkin ihan omassa maailmassaan aina kun olen hänet nähnyt. Rehellisesti sanottuna en edes tiedä miten pärjäisin tämän lapsen kanssa ja vähän kammoksuttaa mitä tuhoa saisi meillä aikaan tai mitä jos hän karkaa.
Olenko ihan kamala tuttava jos en tarjoa apua, vaikka toinen on selvästi uupunut tilanteeseensa ja arkeensa? Lisäksi, kun vielä valittaa näin selvästi konkreettista asiaa eli sitä, että lapsi on aina kotona. Meinasin jo laittaa hänelle viestiä ja tarjota apua, mutta omassakin arjessa on usein kiin kiirettä, että nipistän tunteja omista yöuniatani ja olen väsynyt. Vaikka nyt tuntuisi, että jaksan ottaa vieraan lapsen hoitoon saattaa tilanne olla taas seuraavana viikkona erilainen.
|