|
Lähettäjä: Joskus
Päivämäärä: 11.11.25 22:50:03
aikanaan oli tiukka tilanne ja saatiin kirkon kautta ihan tavallinen ruokasäkki, jonne oli ujutettu piparkakkujakin mukaan.
Ja me vietettiin hyvä joulu ja elettiin sillä säkillä pitkään seuraavankin vuoden puolelle ja tilanne tasaantui sen avun takia ja päästiin taas takaisin omille jaloille.
Jos silloin olisi kysytty, että mitä olisi tarvittu, niin ihan samaa; perustarvikkeita, joilla elää joulun, mutta myös tammikuun.
Lapsi sai silloin maltilliset lahjat minulta ja kummeilta sitten paremmat ja se oli todella tärkeä sillä hetkellä myös.
Siitäkin selvittiin, mutta jätti minulle sellaisen jouluperinteen (ja nyt myöhemmin myös aikuiselle lapselleni), että autetaan aina jouluna sen minkä pystyy ja kirkon kautta ja muittenkin tahojen kautta.
Ei se jouluapu tarkoittanut silloin mitään herkkuja ja lahjoja, se oli minulle sitä, että saatiin viettää joulua huolehtimatta siitä, mitä minulle tammikuussa tapahtuu.
|