Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Ihmisten ahdingon syvyys näkyy tänä vuonna

Lähettäjä: training 
Päivämäärä:   11.11.25 20:28:23

surullisen (liian lievä sana) poikkeavanpituisella listalla niistä ihmisistä, jotka näkivät ainoana mahdollisuutena päättää päivänsä junan alle. Juuri tällä hetkellä junaliikenne seisoo Varsinais-Suomessa Salossa siksi, että ihminen päätti päättää päivänsä junan alle.

Luin juuri lukumäärälistaa toissavuodelta, viime vuotista ei vielä ole, mutta se jäi lieväksi verrattuna tähän tämän vuoteen jatkuvaan uutisvirtaan.

Ihan alvariinsa on henkilövahinkoja, joiden termi on silitelty medialle pehmeämpään muotoon - me jokainen tiedämme, ettei niissä ollut vahingon häivääkään, koska alle jäänyt itse päätti alle jäädä.

Otan osaa tänään Salossa Helisnummella junan alle menneen sekä kaikkien muiden tänä vuonna aiemmin junan alle menneiden omaisten suruun.

Yhteiskuntamme tila näkyy.

  Re: Ihmisten ahdingon syvyys näkyy tänä vuonna

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   11.11.25 20:30:06

Ei niitä silitellä medialle pehmeämpään muotoon, niistä ei uutisoida koska se tutkitusti kannustaa ihmisiä tekemään itsekin itsemurhan kun lukevat niistä uutisissa.

  Re: Ihmisten ahdingon syvyys näkyy tänä vuonna

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   11.11.25 20:31:13

Joka syksy ja kevät näitä on. Ikävää on se, että pilaavat tuntemattomien työkyvyn.

  Re: Ihmisten ahdingon syvyys näkyy tänä vuonna

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   11.11.25 20:39:50

Ikävää on se, että pilaavat jonkun työkyvyn? Se ei ole ikävää, että joku päättää tappaa itsensä? Tai että mielenterveyshoito on surkeassa jamassa?

  Re: Ihmisten ahdingon syvyys näkyy tänä vuonna

Lähettäjä: psyk.sh. 
Päivämäärä:   11.11.25 20:42:01

"niistä ei uutisoida koska se tutkitusti kannustaa ihmisiä tekemään itsekin itsemurhan kun lukevat niistä uutisissa."

Äläpä tietämätön paskaa puhu.

  Re: Ihmisten ahdingon syvyys näkyy tänä vuonna

Lähettäjä: organisoikaa 
Päivämäärä:   11.11.25 20:56:32

Pitäisi olla jotain kontrolloituja, siistimpiä ja ympäristöllekin turvallisempia keinoja tehdä itsemurha kuin mennä junan alle tai hypätä korkeasta rakennuksesta. Saati sitten toisen ajoneuvon keulaan...

  Re: Ihmisten ahdingon syvyys näkyy tänä vuonna

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   11.11.25 20:57:21

No onhan se ikävää, että eivät ole apua ongelmiinsa saaneet. Ei kuitenkaan tarvitse muita ihmisiä sotkea tuohon ja mennä tappamaan itsensä jonkun työpaikalle. Sen takia ei ymmärrystä heru, päivänsä voi päättää muillakin tavoilla.

  Re: Ihmisten ahdingon syvyys näkyy tänä vuonna

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   11.11.25 21:01:56

psyksh voi vaikka lukea tutkimuksia jos haluaa.

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/books/NBK207262/

  Re: Ihmisten ahdingon syvyys näkyy tänä vuonna

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   11.11.25 21:04:37

Nuppivikaisia itsekeskeisiä p*skiaisiahan nämä junan alle ja rekan nokkaan menevät on. Yhtään ei välitetä siitä, että jonkun täysin ulkopuolisen elämä romuttuu ja työkyky menee ehkä lopullisesti. Miksei voi vaan vetää sillä autolla kallioleikkaukseen tai vaikka hypätä mereen, niin ei tule sivullisia uhreja.

  Re: Ihmisten ahdingon syvyys näkyy tänä vuonna

Lähettäjä: Hmm 
Päivämäärä:   11.11.25 21:30:37

Mun mielestä on vähän myrkyllinen oletus (ja jopa odotus?) että vaikka veturikuskilta tai konnarilta (konnari on junan "johtaja", ja se on konnari joka menee ulos toteamaan tapahtuneen törmäyksen jälkeen) menee työkyky ja tulee loppuelämän traumat. On toki ikävä näky ja saattaa vaivata jonkin aikaa, mutta ei läheskään kaikki traumatisoidu, muuten meillä juurikaan olisi veturinkuljettajia ja konnareita, nimittäin melkein jokainen heistä uransa aikana tuon tilanteen kohtaa.

Rekkakuskien traumatisoitumisen ymmärtää paremmin, koska usein rekka suistuu tieltä ja kuski joutuu itsekin hengenvaaraan.

  Re: Ihmisten ahdingon syvyys näkyy tänä vuonna

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   11.11.25 21:34:25

"nimittäin melkein jokainen heistä uransa aikana tuon tilanteen kohtaa."

Tämähän nyt ei pidä ollenkaan paikkaansa. Ei niitä junan alle hyppijöitä nyt sentään NIIN paljon ole.

  Re: Ihmisten ahdingon syvyys näkyy tänä vuonna

Lähettäjä: Hmm 
Päivämäärä:   11.11.25 21:38:47

Mutta en siis mitenkään pidä hyvänä ideana mennä junan alle, se on itsekästä koska konnari joutuu sen hirveän näyn näkemään, konnarin tehtävä on varmistaa mikä jäi alle ja tarvitseeko se ensiapua. Näyn voi päätellä siitä että ihmisen jäädessä kirjaimellisesti junan alle, kuuluu ekojen vaunujen pohjasta kopinaa kun ihminen hajoaa kappaleiksi ja luut kolkottaa pohjaan. Jos juna töytäisee on vastassa epämääräinen jauhelihasäkki joka saattaa olla yhdessä osassa tai sitten ei. Sitä on mukava kävellä pimeällä taskulampun kanssa satoja metrejä - yli kilometri junan tulosuuntaan tutkimaan. Se on itsekästä laittaa joku katsomaan jotain niin yököttävää. Se myös laittaa jopa satojen ihmisten suunnitelmat uusiksi, osa myöhästyy lennoilta/laivoilta ja muista tärkeistä menoista.

Kai siinä junan alle menemisessä on ajatuksena saada viimeiset säälit ja että edes ne ihmiset junassa huokailee kuinka traagista on, vaikka oikeasti ihmisiä vaan v-tuttaa.

  Re: Ihmisten ahdingon syvyys näkyy tänä vuonna

Lähettäjä: zäkä 
Päivämäärä:   11.11.25 21:39:10

"Tämähän nyt ei pidä ollenkaan paikkaansa. Ei niitä junan alle hyppijöitä nyt sentään NIIN paljon ole."

Kyllä niitä on, itsekin tuosta lukenut.

  Re: Ihmisten ahdingon syvyys näkyy tänä vuonna

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   11.11.25 21:43:13

Ei se junan alle menevä mieti tuollaisia siinä mielentilassa. Ihminen haluaa siinä vain päästä sietämättömästä ahdistuksesta eroon.

Kyllä, se on kauheaa sille junan kuljettajalle, mutta myös sillä itsensä tappaneella on ollut kauhea olo. Molempia kohtaan voi tuntea myötätuntoa.

  Re: Ihmisten ahdingon syvyys näkyy tänä vuonna

Lähettäjä: Hmm 
Päivämäärä:   11.11.25 21:43:53

"Tämähän nyt ei pidä ollenkaan paikkaansa. Ei niitä junan alle hyppijöitä nyt sentään NIIN paljon ole."

Kyllä tämä tilastollisesti pitää paikkansa jos normaalin työuran tekee. Toki se jakautuu niin että osa ei koe tätä koskaan, ja joillain on huono tuuri ja voi osua kohdalle vaikka kolme kertaa.

  Re: Ihmisten ahdingon syvyys näkyy tänä vuonna

Lähettäjä: nuijamaa 
Päivämäärä:   11.11.25 21:49:29

"Näyn voi päätellä siitä että ihmisen jäädessä kirjaimellisesti junan alle, kuuluu ekojen vaunujen pohjasta kopinaa kun ihminen hajoaa kappaleiksi ja luut kolkottaa pohjaan. Jos juna töytäisee on vastassa epämääräinen jauhelihasäkki joka saattaa olla yhdessä osassa tai sitten ei. Sitä on mukava kävellä pimeällä taskulampun kanssa satoja metrejä - yli kilometri junan tulosuuntaan tutkimaan."

Mitkä olikaan sun lähteet näille analyyseille?

  Re: Ihmisten ahdingon syvyys näkyy tänä vuonna

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   11.11.25 21:49:58

Niin, voihan sitä ihminen elää elämänsä toisista ihmisistä riippuvaisina: paskat parisuhteet ja paskat elämät ja itseänkään ei voi tappaa ilman avustusta, koska stamina ei riitä tekemään mitään ihan yksin.

Itsemurha on ihan inhimillinen ja ymmärrettävä teko, jos sen tekee ihan yksin ja ihan ominpäin.

  Re: Ihmisten ahdingon syvyys näkyy tänä vuonna

Lähettäjä: Hmm 
Päivämäärä:   11.11.25 21:58:42

"Mitkä olikaan sun lähteet näille analyyseille?"

Hyvä ystäväni oli vuosia konnarina. Onko sun analyysi että se ruumis makaa sievästi kädet ristissä rinnan päällä radan vieressä? Se on tasan niin karmea näky mitä mun "analyysista" voi päätellä, ja siksi voisi miettiä pari kertaa että pakottaako muut sen näkemään. Ihminen hajoaa usein niin pahasti että vitsi lapioimisesta ei ole vitsi, eikä kaikkea edes saada siivottua/löydetä vaan jää varisten ja muiden siivottavaksi. Toinen kaveri taas VR:n varikolla pessyt junia, "osia" tulee sinne asti, muisteli kuinka joutui junaa pesemään työkaverinsa kanssa ja sieltä löytyi mm. pala kalloa ja aivokudosta, ei niitäkään lähdetty enää hautaustoimistolle toimittamaan.

  Re: Ihmisten ahdingon syvyys näkyy tänä vuonna

Lähettäjä: ! 
Päivämäärä:   11.11.25 22:12:22

"Sitä on mukava kävellä pimeällä taskulampun kanssa satoja metrejä - yli kilometri junan tulosuuntaan tutkimaan. Se on itsekästä laittaa joku katsomaan jotain niin yököttävää."

Kuvitteletko pelastushenkilöstön, poliisien, lääkärien, sairaanhoitajien jne. sitten olevan jotain yli-ihmisiä? Kaikenlaisia yököttäviä onnettomuuksien ja rikostenkin uhreja he joutuvat jatkuvasti työssään katsomaan. Ihan ihmisiä hekin ovat ja työkykyisinä yleensä pysyvät.

  Re: Ihmisten ahdingon syvyys näkyy tänä vuonna

Lähettäjä: N 
Päivämäärä:   11.11.25 22:18:42

Kysykääpä huvikseen tekoälyltä, miten moni ihminen päätyy itsemurhaan vuosittain. Kysykääpä myös montako näistä tekotavoista tehdään hyppäämällä junan alle tai ajamalla rekan keulaan. Tämän vuoden tilastoja tuskin edes vielä on. Masennus on kansansairaus.

  Re: Ihmisten ahdingon syvyys näkyy tänä vuonna

Lähettäjä: elli 
Päivämäärä:   11.11.25 22:21:31

Pitäisi olla klinikka jossa saisi täysi-ikäinen henkilö halutessaan eutanasian, harkinta-aika voisi olla vaikka kuukauden ja jos mieli ei muutu niin sitten pääsisi pois

  Re: Ihmisten ahdingon syvyys näkyy tänä vuonna

Lähettäjä: Hmm 
Päivämäärä:   11.11.25 22:23:16

"Kuvitteletko pelastushenkilöstön, poliisien, lääkärien, sairaanhoitajien jne. sitten olevan jotain yli-ihmisiä? Kaikenlaisia yököttäviä onnettomuuksien ja rikostenkin uhreja he joutuvat jatkuvasti työssään katsomaan. Ihan ihmisiä hekin ovat ja työkykyisinä yleensä pysyvät."

Onnettomuuksien ja rikosten uhrit eivät aiheuta tahallaan vaivaa muille ihmisille. Ihan pimeetä edes verrata _uhreja_ niihin. Kyllä konnarit ja junankuljettajatkin yleensä noiden asioiden kanssa pärjää, koska se on tiedossa jo alaa valitessa että on todennäköistä joutua siihen tilanteeseen, mutta tietenkin olisi paras jos sellaista ei joutuisi näkemään jos ei ole pakko.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.