|
Lähettäjä: Ällö
Päivämäärä: 11.11.25 07:04:38
Olen täällä kritisoinut buffet-tyyppistä ruokailua monesti.
Olin tekemässä keikkaa isänpäivänä ja kyllä taas ahdisti, miten jäätävät määrät ruokaa heitetään pois! Buffetissa kerran esillä ollutta ruokaa ei saa lain mukaan tarjota uudelleen enää.
Tästä syystä hävikkiä on todella paljon, isoissa paikoissa kymmeniä kiloja. Olen aiemminkin ottanut kotiin mm kokonaisia juustokiekkoja, savulohta, paahtopaistia jne. Osassa paikoista ruokaa saa ottaa mukaan, joissain asia on kielletty ja edes henkilökunta ei roskiin menevää ruokaa saa. Joistain toimitetaan ruokajakoon, mutta helposti pilaantuvien tuotteiden kohdalla vastaus on yleisesti biojäte.
Suosittelen miettimään, haluaako kannattaa tällaista buffet-muotoista ruokailua. Ihan jo hävikin välttämisen vuoksi ja eettisistä syistä - onhan tuo järjetöntä.
|