|
Lähettäjä: hiirellä
Päivämäärä: 8.11.25 18:06:09
jos olisit minä ja kokisit kuten minä koen? Aikoen ottaa asian puheeksi.
Tosiasiahan on, että ihmissuhdeasiat eivät hiljaa kärvistelemällä koskaan korjaannu. On jokaisen omalla vastuulla avata se suunsa, jotta toisella voi olla mahdollisuus muuttaa toimintatapojaan ja ymmärtää minun kokemukseni asiasta. Aion ottaa puheeksi, koska asia toistuu tasaisin väliajoin, koska asumme lähellä toisiamme ja olemme tekemisissä. Toistuvaa neg. stressiä ei kannata ehdoin tahdoin elämässään ottaa vastaan, jos sen voisi puhumalla välttää.
Nyt onkin Heppalan tädeillä näytön paikka, pystyttekö asettumaan aloittajan eli toisen ihmisen asemaan ja vastaamaan tämän toisen kokemusmaailmaan asettumisen kautta. Ja...pysymään aiheessa...
Olen 30-v.
Kun menen vanhempani + hänen puolisonsa + heidän yhteisen lapsensa kanssa kahvilaan tai syömään jossain, niin useimmiten jompi kumpi heistä kahdesta muusta aikuisesta maksaa. Yleensä minä en maksa, koska en voisi sitä tehdä oman taloustilanteeni takia. Olen viime vuodet ollut enimmääkseen joko osa-aikatyössä 12 e tuntipalkallani tai opiskelija. Enää en ole opiskelija, mutta palkka on toistaiseksi tuo. Heillä on molemmilla kokopvtyö normaalilla palkalla (joka ei ole 12 e /h) ja tällä puolisolla on varsin hyvä palkka. Ei mikään kovatuloinen, mutta kuitenkin parempi kuin vanhemmallani ja palkalla tulee kivasti toimeen.
Silloin kun suinkin pystyn, niin haluan tietenkin maksaa vuorollani. Meitä on kolme aikuista ja maksamalla saan vastavuoroisuuden tuoman normaalin aikuisen tunteen. On kiusallista, jos on monta kertaa peräkkäin kahvilla tai syömässä jonkun muun maksamana. Tämä on se minun kokemukseni, jonka haluan tuoda esiin. Että minä en halua olla mikään lokkeilija, joka ei ikinä maksa. Lisäksi on ihan normaalia, että kolmesta aikuisesta palkansaajasta kukin maksaa vuorollaan.
Olen rauhallisesti ja neutraalisti ohimennen sanonut, että katelkaa mitä otatte niin mä maksan sit kaikki. Tämä puoliso ei pysty sulattamaan tätä maksamistani, vaan tunkee automaattisesti maksupäätteelle väkisin. Olen kylmänrauhallisesti sitten ilmoittanut, että mä maksan tällä kertaa ja vilauttanut korttini hänen naamansa edessä. Tällainen vaan vie tolkuttoman määrän energiaa minulta ja aiheuttaa tosi kovasti huonoa stressiä ja kiusaantumista siitä showsta.
Haluan ajatella, ettei tässä ole hänen taholtaan tahallista vaikean tunteen aiheuttamista minulle eikä lesoilua palkallaan. Koska hän ei ole ylimielinen ihminen. Minun matala tulotasoni ja yksinasumisen kalleus on kaikkien meidän tiedossa kyllä, mutta juju on siinä että minä tarjoankin vain silloin kun oma tilanteeni sen sallii. Ja kyllä se sen joskus sallii ja silloin haluan sen ihan normaalisti ilman showta maksaa. Esim. huomenna ei oikeen salli, koska käyttötilillä on 20 e ja palkka tulee maanantaina. Toisella kertaa voi sallia.
Siksi koen tosi nöyryyttävänä, että hyvätuloinen ihminen fyysisesti ja henkisesti järjestää tämmösen ei kun minä -kohtauksen normaalista asiasta, jonka suorittamalla hoidan oman osuuteni eli vältän lokkeilu -vaikutelman. En ole mikään makaronin ja tonnikalan syöjä rahoiltani kuitenkaan, vaikka erittäin pienituloinen olenkin. En ole ikinä saanut tttukea, eikä ole ollut muuta kuin opintolainaa. Tunnen kyllä oman rahatilanteeni ihan itse, että voinko maksaa porukan eväät vai en.
On kai loukkaavaa, että minut koetaan joksikin köyhäksi, jolta ei voi muutaman kerran vuodessa maks. muutaman kympin per kerta, ottaa vastaan. Jos sanon maksavani, niin seuralaiseni voi huoleti olla varma, että sillä hetkellä se ei ollut tosiaankaan ruokarahani tai sähkölaskurahani tmv. En ole holtiton rahankäyttäjä, he molemmat tietävät sen.
Näen kasvoillaan aina aitoa stressiä siitä, kun sanon maksavani. Tämä on ikävä näky. En minä kulje ryysyissä enkä ole alipainoinen. Epäilen, tuntuuko hänestä aidosti tosiaan pahalta ottaa vastaan tarjottu kahvi + pulla läheiseltä, jonka tietää olevan pienissä rahoissa ja nimenomaan juurikin kun hän itse on hyvätuloinen? Tässähän olisi sitten hänen henk.koht. kasvamisen paikkansa ihmisenä. Luottaa siihen, että toinen kyllä on oman tilanteensa tasalla JA tajuta se lokkeilun ikävä tunnekokemus.
Näin henkilökohtaisen sepustuksen sanominen toiselle eli tälle toiselle osapuolelle tuntuu ikävältä, siis se että sanoisin, että tiedän kyllä olevani pienituloinen ihminen, mutta maksan vuorollani toisinaan silloin kun maksaminen sopii sen hetkiseen tilanteeseeni. "Minusta tuntuu tosi kiusalliselta, että aina tulet väkisin sen maksukorttisi kanssa." Tässä tulisi minun kokemusmaailmani esille, mutta miten onkin vaikeaa kertoa, Miltä minusta tuntuu.
Huomioitavaa on, että oma vanhempani, joka on huomattavasti puolisoaan pienipalkkaisemmalla alalla, ei koskaan järjestä showta minun maksamisesta. Keskenään jos heistä kahdesta maksajana on kyse, ei showta tule.
Miten sinä toimisit, jos olisit päättänyt nostaa kissan pöydälle tämän henkilön kanssa kahdestaan? Ihan näillä sanoilla vai onko parempia idiksiä puheeksiottoon? Haluan tämän älyttömän turhan stressin siitä showsta loppuvan ymmärryksen kautta. Jos sanon, että mää maksan, niin siihen pitää oppia suhtautumaan neutraalisti ja rauhallisesti. Kuten oma vanhempani pystyy.
|